Tekstit

Näytetään tunnisteella nobility merkityt tekstit.

Lauantai 6.5. - kuningas Charles III kruunajaispäivä ja paloautoja

Kuva
  Tänään on kuningas Charles III kruunajaispäivä. Kruunajaisia seurataankin koko maailmassa. Kruunajaiset makso arviolta £100M, eli noin €113M. Charles III herättää UK:n siirtomaissa ristiriitaisia tunteita ja monet alkuperäiskansojen johtajat on vaatinu briteiltä anteeksipyyntöö. Kruunajaisten koosta kertoo jotain se et paikalla oli 10k poliisia. Myös Suomessa media lähetti tapahtuman aamupäivällä suorana ja esitteli myös erilaisia kruunuja. Charles III käteen asetettiin myös valtikka.  Kruunajaisten aikana (kirjotan tätä sunnuntaina, koska ei eilen tullu tekstiä) erityisesti Tiktokissa lähti kiertämään huhu kruunajaisten aikaan mustaan kaapuun pukeutuneesta miehestä, että kuningas kuolee kohta. Kuningas Charles III on brittien kaikkien aikojen iäkkäin hallitsija 74v. Somessa puhuttiinkin, onko kuningas liian vanha, mut tarviiko hallitsijan aina olla nuori. Samanikäisiä hallitsijoita on muun muassa (tällä hetkellä, ei valtaantullessaan) muun muassa Suomessa ja Venäjällä. Lisä...

Maanantai 19.9. - kuninkaalliset hautajaiset ja paskoja työpaikkoja

Kuva
Kuningatar Elisabet II valtiolliset hautajaiset (c) BBC Heräsin tänään kello 10 herätykseen. Laitoin BTC cloud miningin päälle. Mul on jo 0,00195723BTC täällä ilman watinkaan sähkönkulutusta. Sitten join x gameria ja katoin sähköpostin. Siellä oli taas työpaikkoja. Ja Keitele Group, ei sovi mulle kahesta syystä, ei oo lähellä ja vamma.  Kurkataas ihan huvikseen toi markkinointikoulutus juttu. Blogi, YouTube on jo. Alina-yrittäjä kotiapu, kurkataas huvikseen, mitä vaaditaan. Sairaanhoitaja tai lähihoitaja,  no niin, just just. Mut en mä tonne, enkä sinne mediajuttuunkaan hae, mä haen AMK sosionomialalle. Lähetetääs Kelalle viestiä, ei jaksa soittaa sinne. Eilen illalla katoin Omakelan, niin menee 36 päivää siinä paskassa. Lue ja lähetä viestejä, tossa. "Vastaamme sinulle tarvittaessa hakemuksesi käsittelyn yhteydessä." Eli sinne pitää soittaa. Mikä se numero olikaan? Kuntoutus ja vammaistuet, tossa, kas, mulle oli soitettu siitä. Odota, odota. "Voit hoitaa Kela asioitasi ...

Sunnuntai 11.9. 21v 9/11 ja anglikaanit muistelee kuningatarta

Kuva
Heräsin tänään kello 12 ja söin. Kaverit tuli viihdyttämään ja syönnin aikana luin lehet. Lehissä puhuttiin eduskuntavaalien edustajistosta. Vasemmistoliitto on nimenny 10 edustajaa ensi kevään eduskuntavaaleihin. Illalla luin kuningatar Elisabet II:sen seuraajasta kuningas Charles III:sta. Tiktokissa tuli vastaan useita videoita, joissa puhuttiin paitsi kuningattaresta, et 9/11 iskujen muistopäivästä. Puhuttiin myös siitä, et Amerikan koulujen luokkiin on tullu punasia lokeron näkösiä metallikaappeja, joissa on kaikkia tarvikkeita kouluammuntauhkaa varten.  Hei, no nyt meni taas vasemmalle, mä jo säikähin, alkaa keskelle paperia kirjottaa. Toi vielä on keskellä, mut jos mä sen saan joskus muutettua. Eli niistä lokeroista. Yritän nyt ettii netistä juttua. Löysinkin Washington Postista jutun, missä luki, et koulujen turvallisuus on $2,7B bisnes. Siis luodinkestäviä ovia ja liitutauluja sekä snipereitä. Mut toimiiko näistä mikään? Tutkimus vuodelta 2016 osoittaa, et korkean tuloluoka...

Perjantai 9.9. - kuningatar Elisabet II on kuollu

Kuva
  Suunnittelin herääväni kello 9, mut heräsin kello 8.52. Join aamulla x gameria ja alotin postauksen teon kello 9 erikoisen, mieltäni mullistavan uutisen vuoksi - kuningatar Elisabet II on kuollu. Jo valtaannousun 70 juhlavuotena 6.2. kuningattaren voimat oli vähissä, hänellä todettiin lisäks korona. Ennustin kuningattaren kuolevan ja miten tässä kävikään? No, kuningatar siis nukkui rauhassa pois torstai-iltana.  Huomasin kuolinilmoituksen ensin Tiktokissa, kun heräsin yöllä laittamaan puhelinta lataukseen. Sen jälkeen varmistin asian vielä tabletilta, koska seuraan UK:n uutisia. Aluks en meinannu uskoo uutista todeks, mut kun tarkistin Hesarin, siellä oli tummat tekstit, joiden keskellä oli koko maailman rakastama kuningatar. Britannian muodolliseksi hallitsijaksi nousee nyt kuningas Charles III, josta tuli jo virallisesti kuolinhetkellä kuningas. Kruunajaisista tai kuningattaren hautajaisista ei oo vielä tietoo, mut varmaa on, et UK:ssa alkaa suruaika, jonka pituus on noin ...

Sairaalan hälyttävä WC, kirjojen hakua, rankkoja päiviä ja hypäreitä

Kuva
 Ma 29.11.  Tänään heräsin 15 vaille 11. Sitten menin syömään, jonka jälkeen menin lukemaan lehet. Lehissä ei puhuttu Romanoveista, esim viikonloppuna puhuttiin jostain Romanovien palatsista, jossa vika tsaariperhe oli. Toisen kerran Romanoveista puhuttiin Warkauden Lehessä (en muista päivää) joku varkautelainen Romanov pelasti jotkut palavasta asunnosta. Romanov sai kiitosta.  Sitten menin sairaalaan. Sairaalassa tilasin hissin yläkertaan. Pian löysin roskiksesta pullon. Sen jälkeen huomasin, et vessa hälyttää. Kaks hoitajaa psykiatrian osastolta tuli välittömästi, avasivat oven yleisavaimella, ja selvittivät syyn. Hetken päästä ne sano, nappia painettu. Pian siihen tuli vartija. Vartija sano vessa 21 hälyttää, hoitajat vastas joo, me kuitattiin se, näitä vessoja ei merkitä muuten ku tyyliin 41.021.1, joka on yläkerran vessan huonenumero. Sitten vartija jäi kiertelemään psykiatrian poliklinikalle ja sossu-neuvola käytävään. Sitten oli joku psykiatriaika, jossa juteltiin ...

Välipäiviä, kirpparikierros ja uutisia

Kuva
 Ma 4.10. Tänään heräsin klo 11.30. Söin siinä ja  lähin hetken päästä ulos. Ulkona kävin kirpparikierroksella, eli noin kaikki Varkauden kirpparit. Äiti oli taas töissä Kimppa-Kirppiksellä, se anto sen pöydän lappuja. Mä vien sinne legoja ja jotain myyntiin. Kimppa-Kirppiksellä myytiin mitä perus kirpparilla, eli vaatteita, astioita ja leluja. Lisäks myynnissä oli muutama dosettikin, ajattelin, ompa hygieenistä. Doseteissa voi olla vitusti lääkejäämiä. Sitten käytiin ViaDia kirppiksellä. Kyseessä on valtakunnallinen vapaakirkon kirppis, joka toimii melkein joka kolkassa. Siellä ei ollu mitään, muuta kuin taas leluja, vaatteita, astioita ja tauluja. Pyörääkään ei saanu ViaDian eessä telineeseen, vaan sen joutu jättää niin, et se näkyy ikkunasta. Sitten menin aarremestoille, eli säästöcenteriin. Kyseisellä kirpparilla on paljon vanhaa tavaraa. Myynnissä on jopa muutakin kuin vaatteita, astioita ja leluja. Nimittäin tauluja, myös ikoneita, huonekaluja ja jopa pieni määrä vinyyli...