Tekstit

Näytetään tunnisteella tutkimukset merkityt tekstit.

Alkuviikko 20.-22.1. - elämän tarkoituksen miettimistä, töitä ja Trumpia

Kuva
  Itä-Suomen yliopisto toteutti maanantaina tutkimuksen, johon kerätään osallistujia Suomesta. Vastasin siihen tiistaina. Kyselyssä selvitetään Suomessa asuvien ajatuksia elämän tarkoituksesta, katsomus on vapaa, eli kyselyyn saa vastata kaikki halukkaat. Sen jälkeen oli aika mennä valmistautumaan kuraattorille. Päätin mennä Stepin kampukselle bussilla, missä kuraattori on. Lähdin Savilahteen 8.38 lähtevällä bussilla 32. Bussissa näin poliisiasemalla muun muassa Itä-Suomen poliisilaitoksen tunnuksettomia poliisipartioita sekä PPS401. Lisäks sähköasemalla oli hienot valot. Eilen maanantaina ajoin illalla pyörällä Savilahteen ja näin Kysiltä tulossa kaks hoitotason ambulanssia, Itkonniemen EPS223 ja Varkauden EPS423. Lisäks näin lanssin menossa takas pelastusasemalle, päätin siis mennä spottaamaan. Spottasin siinä ja en nähny hälytysajoneuvoja, ainakaan en saanu kuvatuksi niitä. Tänään kuraattorin jälkeen hyppäsin keskustaan menevään bussiin 31 ja jäin pois poliisiasemalla. Töissä me...

Alkuviikko 6.-8.1. flunssaa, nikotiinipussit vietiin laboratorioon ja jälleen pikapikaa valmistuneet väestötilastot

Kuva
  Tupakointi vähenee samalla kun nikotiinin käyttö lisääntyy. Nikotiinipussit vietiin Itä-Suomen yliopiston laboratorioon. Verkkokaupoissa myydään jopa vaarallisen vahvoja pusseja, puolalaiset Icebergit on jopa niin vahvoja, et Tiktok päihdelääkäri Atte Virolainen pitää niitä jopa hengenvaarallisina. Mullekin on tullu kännin kaltainen olo ja oksennus nicoretin 4mg:n nikotiinipurkasta. Sillon päätin, etten käytä niksapusseja. Kun (varmaan nyt puhutaan Icebergin vahvimmista, 150mg:n pusseista) semmosen laittaa huuleen, vastaa se sitä, kun polttaisi melkein 2 askia tupakkaa. No niin, tässä puhutaan niistä, missä on 150mg nikotiinia grammaa kohti. Toistaiseks jopa näitä "tappavia pusseja" on mahollista tilata ulkomailta. Eikä ikää katota, napautat vaan, et oot 18 ja pussit tulevat jopa pakettimaattiin, ilman, et kukaan huomaa mitään. Kotimaassa pusseille väläytellään 16,6mg rajaa grammaa kohden ja karsia kaikki muut maut paitsi mintun ja mentolin.  Tää postaus on jatkoo siis mun ...

Alkuviikko 16.-18.12. - työn touhuissa

Kuva
Aklkuviikon olin töissä. Viikonlopulla oppilailla oli kotitehtävänä kattoo suomenkielinen video ja kertoa siitä. Tällä viikolla muun muassa tehtiin oppilaiden kanssa joulukoristeita ja katottiin video, joka oli enkuks mutta oli tekstitetty suomeks. Tällä viikolla myös opiskelimme suomea ja myös laulettiin joululauluja (tiistaina). Tiistaina myös näin useita partioita, muun muassa upouuden PPS410 (K-9). Viikko oli kylmä ja sähkön hinta oli korkea pörssisopimuksella. Suomen opiskelussa olin mukana luonnollisesti ja muslimioppilaat myös rukoili sopivaan aikaan, koska rukousaika sattuu mm. ruokatunnille. Maanantaina meillä oli hyvä ilta muiden tulevan Setan hallituksen kaa. Maanantaina myös joku poliisiauto ajo kiireellä keskustassa. Ennen kokoontumista kävin kaupassa ostaa ruokaa. Sain myös viikolla 100k asukasta sim city builditin kaktuskanjonille. Yhellä ukrainalaisella oppilaalla oli hauskaa ja viikolla aloitettiin pari päivää jo tutuksi tulleilla rutiineilla, katsottiin päivämäärät ja...

Vapaapäivä 9.12. - jeejee-yhteiskunta kaikille, vai vaan harvoille?

Kuva
  Tänään Parrasta poliittista asiaa livessä. Livessä keskustelua herätti muun muassa hänen The Satanic Templen satanismi. Saatananpalvonta ja satanismi on eri asioita esim TST:n ateistinen satanismi. Lisäks puhuttiin politiikasta ja hän on ehdolla myös vasemmiston kunnallisvaltuustoon Jyväskylässä. Puhuttiin myös hoitajien palkoista ja hänen livessä oli myös tamperelainen lähäri. Tietoo siis oli ihan boksissakin. Lisäks puhuttiin perustulosta ja sehän vähentäis byrokratiaa. Perustulo parantais myös varmasti ihmisten mielenterveyttä, koska huolet toimeentulosta katoais. Indeksikorotuksia vois myös kohdentaa paremmin, koska ihmisillä ei ois byrokratiaongelmia (ei huolta puuttuvista liitteistä). Ihmisillä ois varaa asua isoissa kaupungeissa, ilman slummiutumista, joka tutkitusti vähentää eriarvoistumista ja poliisilähiöitä. Lisäks julkisen liikenteen hintoja alemmas, joka kannustaa joukkoliikenteen käyttöön. Lisäks puhuttiin puista, jotka lämmittäis ilmaa talvisin ja viilentäis kesäis...

Tiistai ja keskiviikko 26.-27.3. - kuvaamassa ja taisteluu keväästä ja talvesta

Kuva
  Tiistaina pelasin Cities Skylines II ja kävin kuvaamassa. Näin kaupungilla ainakin PES333, RPS042, EPS423 ja 425 lähdössä kiireettömälle. Eilen oli myös Varkauden ortodoksikirkolla palvelus ja samaan aikaan Tiktokissa käynnissä oli kysy ateistilta live. Se sosionomi isännöitsijä kysy, tuletko kirkkoon. Mä sanoin, en taida. Samaan syssyyn avasin tiktokin ja sopivasti käynnissä oli tää kysy ateistilta live. Ortodoksikirkolla oli yleinen sairaanvoitelu, syntikin on sairus. Ortodoksikirkolla oli monta autoo, myös Grosun auto. Osallistujia Suuren viikon palvelukseen on ollu siis enemmänkin. Matkasin Varkauden pelastusasemalle, jossa lähti saman tien se EPS425 kiireettömälle. Sitten kun mä olin lähtemässä, näin EPS423 mahollisesti palaamassa asemalle. Jäin kuuntelemaan livee ortodoksikirkon pihalle. Oli mummin kaa puhe, et huomenna keskiviikkona (kirjottaessa lääkkeet on jo haettu) käydään apteekissa hakee lääkkeitä. Illalla pelasin Cities Skylines II. Tänään kello 16 käytiin lääkkeet ...

Tiistai ja keskiviikko 19.-20.3. - kuvaamassa ja Suomi on taas maailman onnellisin maa

Kuva
  Tiistaina kävin kuvaamassa. Mummi ja ukki näki varmaan tän saman RPS33, varmaan myös RPS401 ja 4055 ja Varkauden hydrokopterin. Hydrokopterista oli juttu tänään keskiviikkona 20.3. Warkauden Lehessä, se on aivan uusi. Sitä myös hypetettiin Instagram-stooreilla. Ite näin tiistaina, kun olin spottaa niin EPS425, TPK:n autot RPS497 (päivystysauto) ja 499 (joku huoltoauto. Uusien tunnussuositusten mukaan puhuttaisiin varmaan RPS4977). Lisäksi näin poliisit. Ortodoksikirkollakin kävin ja snäppäsin siellä sekä kävelin. Menin kuvaamaan pyörällä, enkä kirkolla nähny mitään hälytysajoneuvoja.  Heräsin tiistaina muistaakseni kello 11 maissa. Aamulla ateistilla oli live ja sielläkin olin, en ollu boxissa, mutta kirjottelin chattiin. Lisäks päivällä, kun olin spottaa näin vanhan ambulanssin. Huomasin, et ateistilla oli jälleen illalla live ja ateistilla oli tää emoji, ⚛️. Emoji on ateisti emoji, joka kuvaa käsittääkseni, ettei uskota turhaan, vaan luotetaan tutkittuun tietoon. Alun peri...

Maanantai ja tiistai 11.-12.3. - lakot alko, ramadan alko sunnuntaina ja muuta

Kuva
  Sunnuntai-iltana alko muslimien paastoaika ramadan. Ramadanin ajalle toivottiin rauhaa myös Gazaan, mut tuttuun tapaan se epäonnistu. Suomessakin luterilaisen ajanlaskun mukaan valmistaudutaan kovaa vauhtia pääsiäiseen, pääsiäinen sijottuu tänä vuonna 31.3. Kaupoissa on ollu jo monta viikkoo mämmit ja erilaiset pääsiäis krääsät. Mummikin kävi ostamassa eilen mämmiä, koska se luki jostain että se on terveellistä. Eilen maanantaina tapasin yhen ateistin livessä aika liberaalin jehovan. Kysyin siltä kysymyksiä muun muassa karttamisesta ja verensiirrosta, joihin molempiin se vastas aika liberaalisti, et hyväksyy verensiirrot ja ei juurikaan karta. Kun katoin profiilia, niin se oli vapaa historiantutkija. Myös korkeempi koulutus on jehoville yleensä harvinaista. Maanantaina myös lakot alko ja samalla kun katoin Tiktokkii eilen maanantaina niin pelasin Cities Skylines II. Eilen myös puhistin koneen pölystä ja eilen poliisi alotti perinteisen turvavyö ja puhelinratsian. Tarkoitus on sii...

Tiistai 5.3. - vesipelastusoperaatio Varkaudessa - tehtävälle hälytetty useampi pelastusyksikkö

Kuva
  Useampi pelastuslaitoksen yksikkö sekä ensihoitoyksiköitä hälytettiin korkeariskiselle neljäkasikolmoselle. Luontokuvaaja kuvas sulaa Käärmeniemen venerannassa ja havaitsi kuvissa poikkeavaa - soitto hätäkeskukseen pelasti kaks ihmistä. Kohteeseen hälytettiin orkesteria eteläisen alueen päivystävää palomestaria (RPSP33) myöten. Kohteeseen hälytettiin myös neljä ensihoitoyksikköö sekä poliisipartio. "Minuuteista kiinni, että heidän pelastamisensa onnistui". Pelastetut joutui valitettavasti ambulanssikyydillä sairaalaan. Kohteeseen hälytettiin varmaan myös RPS401 ja RPS403 ja/tai RPS4055. Kohteeseen hälytettiin yksiköitä myös Leppävirralta. Keskiviikkona Warkauden Lehen tilannekuvan mukaan kohteessa oli myös RPS421, RPS421 on myös kuvaa elämää älä onnettomuuspaikkaa tarra.  Sitten söin ja sanoin mummille, et kone pitää puhistaa, se on pölyinen. Käytiin ostamassa mummin kanssa kotiin paineilmaa purkissa. Sen jälkeen käytiin myös ostamassa uusi pöytäliina Rellunkulmasta. Sitten...

Tiistai 13.2. - maanantaina 12.2. havaittavissa selvä piikki eroissa

Kuva
  Eroakirkosta.fi palvelun dvv linkkiä on käyttänyt eilen 147 ip osotetta. Tällä hetkellä melkein reaaliaikaista tilastoo kirkosta eroamisesta ei juurikaan tehdä. Eroakirkosta.fi on tehny aika kauan tilastointia eroista, mut kun melkein kaikki erot siirty palvelusta dvv:lle, niin melkeinpä kukaan ei tiiä, paljonko kirkosta eroaa ihmisiä päivässä. Tietohan on viranomaisilla, mut sitä ei oo julkisesti ainakaan helposti saatavissa. Kuitenkin, tääkin on semi luotettava tilasto, virhemarginaali on vähäinen, lähinnä mä lisäisin tohon muutaman kymmenen eron päivässä, mut tilasto on suuntaa antava. Eiliseen erojen suureen määrään lisäisin jopa +50-60 eroa.  Piikin aiheuttajahan on selvä, eilen julkaistu MOT kirkon rahat dokumentti. Kolarissa, Laphan alueella tapahtu 13.2. kello 0.36 ikävä neljänollakakkonen. Äkäslompolossa sijaitsevan Silver Fox hostellin palo vaati ainakin kaks kuolonuhria. Poliisi epäilee myös yhden palossa kadonneen kuolleen tänään ystävänpäivänä 14.2. Hostelli tuh...

Torstai 18.1. - liikenneonnettomuuksia ja lumipyryä

Kuva
  Lumipyryn takia pelastuslaitokset ja poliisit on ollu työllistettyjä erilaisten onnettomuuksien takia. Suurin osa onnettomuuksista on ollu kaksnollakakkosia, mut myös yksittäisiä paloja on ollu. Kello 14.23 LU hyvinvointialueella Kauniaisissa tapahtu neljäkuuskolmonen. Vanhalla Turuntiellä sijaitsevan kuplahallin katolla lunta. Ihmisiä ei vaarassa.  Tänään uutisoitiin, et eilen keskiviikkona kaks poikaa löydettiin kylmettyneinä Vantaalla. Poliisi ei epäile asiassa rikosta, mut luonnollisesti tapauksesta tehtiin sossuilmotus. Jos sulla on itsetuhoisia ajatuksia, ota yhteyttä Mieli Ry:n kriisipuhelimeen 09 2525 0111, ruotsinkieliseen kriisipuhelimeen 09 2525 0112 tai englanninkieliseen kriisipuhelimeen 09 2525 0116. Suomenkielinen kriisipuhelin vastaa 24h, ruotsin ja enkunkielisten puhelinten aukioloajat löytyy Mieli Ry:n sivuilta. Hätätilanteessa soita 112 (tässä tilanteessa itsetuhoisuus tai ihmissuhdeongelmat vaikuttaa todennäköiseltä, joten lisäsin kriisipuhelimen numeron)...

Maanantai 15.1. - tiktok liven kattomista

Kuva
  Yöllä uutisoitiin, et Loviisan ydinvoimalan kakkosreaktori poissa käytöstä jopa keskiviikkoiltaan asti. Tää ei vaikuta ydinturvallisuuteen ja kuulin uutisista aamulla, kun heräsin aamulla ennen kun nukuin ja heräsin sen jälkeen kymmenen herätykseen, et tää ei vaikuta myöskään sähkön riittävyyteen Fingridin mukaan. Sen jälkeen heräsin ja join moukan. Taas aamulla oli joku ateistien live, jossa tällä kertaa puhuttiin sekalaisista asioista, muun muassa paskomisesta, sairauksista, Kuopion koodarikoulusta, työkkärin työntekijöistä ja pakkasista. Vapaata aamupäivän keskustelua siis. Katoin aamulla siinä tiktokkia ja EVS1214 ja 1213 ainakin on suomen ja ruotsinkielinen tarra. Onkohan kaikissa Turun lansseissa suomen ja ruotsinkielinen kuvaa elämää älä onnettomuuspaikkaa tarra? Myös EHE1252 on kuvaa elämää älä onnettomuuspaikkaa tarra. Vakehyvan alueella, eli Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella eka yksikkö ehtii liian hitaasti onnettomuuspaikalle. Etelä-Suomen avi on jo pariinkin otte...

Maanantai ja tiistai 8.-9.1. - hälyttimien kokeilu

Kuva
  Eli eilen maanantaina ei huvittanu kirjottaa blogia, mut tänään tiistaina kirjotan kuitenkin, kun tulee muuten tylsää. Maanantaina heräsin kello 11.40 ja kello 12 kuulin, kun yleistä vaaramerkkiä testattiin. Imatralla, EKHVA:n alueella tapahtu maanantaina 8.1. kello 7.38 kaksnollanelonen, joka oli kaksnollakakkonen. Bussi ajautu mutkassa tieltä ja kaatu Pienmustalammintiellä, lähellä Saimaantietä. Bussissa oli 32 matkustajaa, joten altistuneita oli aika paljon ja siks hälytettiin 204:na. Kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa, mut matkustajat jäi jumiin noin 45-50min. Kohteessa oli pelastuslaitoksen yksiköitä, ensihoito ja toinen Imatran paikallisliikenteen bussi, johon matkustajia siirrettiin. Ikkunat rikottiin ja matkaa päästiin jatkamaan toisella bussilla. Imatralla tapahtu myös maanantaina kello 5.36 neljänollakakkonen, joka johti yhen miehen kuolemaan. Kaakkois-Suomen poliisi ei epäile asiassa rikosta ja kuolemantapausta tutkitaan kuolemansyyn tutkintana. Tutkimuksen mukaan...

Maanantai 20.11. - Ylen kofeiinikoneen testailua

Kuva
  Breaking news, Ylen sovellukseen ja sivuille on tullu kofeiinikone, eli testi, joka kertoo kofeiinin puoliintumisajan. Ylen testissä huomioidaan myös yleisimmät yksilölliset tekijät, kuten ylipaino, tupakointi ja e pillereiden käyttö. Laitoin Ylen koneessa Monsterin siks, koska se vastaa kofeiinimäärältään parhaiten moukkaa. Ylen testissä huomioitiin myös kokis, jos juo kaks 0,5l kokista iltapäivällä, kofeiini häiritsee unta läpi yön. Iltapäivällä kofeiinin runsasta käyttöö pitääkin välttää.  Suomalaisista selvä enemmistö jatkais aseavun antamista Ukrainalle, kertoo Maaseudun Tulevaisuuden teettämä kyselytutkimus. 80% suomalaisista lisäks asettais Kiinalle pakotteita, jos Kiina osottautuu sabotaasin aiheuttajaks.  Warkauden Lehti teki eilen myös jutun 11v adhd pojasta, josta tuntuu, et auki on vähintään 7 tv kanavaa. 11v Atte Tarvaisesta tuntuu, et välillä on vaikee keskittyä ja joskus menee hermo. Tarvaisella todettiin 1v adhd ja keskittyminen on vaikeeta erityisesti i...

Maanantai 14.8. - sunnuntain poliisitehtävistä

Kuva
  Sillalta hyppiminen päättyi naisen hukkumiseen Savonlinnassa - poliisi vaitonainen tehtävän yksityiskohdista, esim naisen iästä. Viikonloppuna tapahtu muitakin kuolemaan johtaneita onnettomuuksia ja poliisitehtäviä. Sunnuntai iltana lähin pyöräilee. Jäppiläntiellä mua vastaan tuli naismuslimi, joka vilkutti mulle. Moikkasin tietenkin takas. Sunnuntaina kävin myös Kyllikinkadun K-marketista hakee sipsiä ja hampurilaisia. Ajoin Waltterin koululle ja hyvä, kun ajoin sinne. Pian nuoret päristeli mopoilla ja mä päätin lähtee A talolle. Siinä poliisipartio PES330 lähti kuin nato ohjus yhen mopoilijan perään. Eli PES330 liikennepysäytys. Partio kuitenkaan ei kytkeny vilkkuja päälle. Pian koululla olevat muut nuoret lähti kaverin luokse selvittämään, paljon kaveri saa sakkoja.  PES330 liikennepysäytyksellä Pian nuori mopoilija sai sakkoja 54€, kun mä kuulin asiasta. Sitten poliisipartio ES330 sai jostain vihiä, et koululla on tyyppi, joka oli varmaan joku hakija tai huumeiden välitt...