Tekstit

Näytetään tunnisteella hälytysajoneuvo merkityt tekstit.

Maanantai 17.6. - mietteitä elämästä ja antirasismia

Kuva
  Maanantaina 17.6. Kuopiossa järjestetään äärioikeiston vastanen miekkari. Tänään selvis, etten pääse sinne, koska mummi ja ukki on mökillä. Oon kuitenkin fiiliksissä mukana. Liekkö taustalla pelko ohihuutelevista natseista, vai onko taustalla se, ettei Kuopioon haluta, koska siellä on paljon liikennettä.  Vai onko taustalla vaan mökin tekemättömät hommat, koska juhannukseks tulee vieraita? Eilen sunnuntaina 16.6. kävin muun muassa pyöräilee, liikennettä oli kohtuullisesti. Näin eilen Etelä-Savon hyvinvointialueen hoitotason lanssin EES622. Ehin kuvata sen GoProlla. Lisäks näin Varkauden poliisipartio PES330:n. "Nolla" kiesi ensin Vitostiellä, sitten noin tunnin päästä tuli tankille. Sain kuvat järkkärillä.  Tänään kattelin yhen satanisteja käsittelevän videon kommentteja. Video on ihan Ylen tekemä. Videon kommenttikenttä on osoitus siitä, kuinka jotkut kristityt ei osaa arvostaa ihmisiä ja muita uskomusjärjestelmiä. Yle onkin poistanut muutamia kommentteja ja ihmiset tä...

Tiistai ja keskiviikko 9.-10.4. - hälytysajoneuvoja ja koulukiusaamisesta pitää puhua rikoksena

Kuva
  Breaking news, keskiviikkona noin kello 15 Amnestyltä soitettiin mulle ja sieltä sanottiin, et haluutko tulla kuukausilahjoittajaksi, kun oot kannattanu noita vetoomuksia sivuilla. Pitää lukee, ne lähetti sähköpostiin jonkun linkin.  Tiistaina kävin päivällä kävelyllä. Näin EPS425 hälytysajossa Kysiin, Varkaudessa tapahtu eilen 9.4. kello 14.53 yksnollakolmonen. Näin myös PES333 Varkauden motarilla ja se tuli Relanderinkadulta päin Käsityökadulle ja sain siitä partiosta kuvan tossa risteyksessä. Tiistaina myös Miska ja toinen kaveri tuli. Juteltiin poliiseista ja muista hälytysajonevoista.  Tiistaina katoin myös hetken kysy ateistilta livee. En kuitenkaan nyt käyny ortodoksikirkolla, enkä ees poliisiasemalla, koska tuli jo 10k askelta. Illalla ne askeleet tuli. Illalla ja yöllä pelasin Citystate II, asukkaita tuli 300k.  Koulukiusaaminen puhututtaa keskiviikkoisessa päivässä. Yle uutisoi Tiktokissa, et yks ope ehdottaa, jos vakavaa kiusaamistapausta ei saada loppum...

Torstai, välipäivä 28.12. - rahoille uus käyttökohde

Kuva
  Välipäivinä puhuttiin paljon raketeista ja viranomaiset valisti somessa ilotulitteiden turvalliseen käyttöön. Muistuteltiin myös koirista ja muista tulitteisiin ja raketteihin liittyvistä jutuista. Kaikki kuitenkin tietää ne hommat ja oonkin myös muistutellu niistä hommista ja muista turvalliseen juhlimiseen liittyvistä jutuista. Välipäivinä ja jouluna Varkaudessa ei tapahtunu mitään erikoista, sama tylsä Varkaus kun aina ennenkin. Kaverit kävi aktiivisesti välipäivinä ja ajeli jouluna. Lisäks eilen keskiviikkona 27.12. rakettien myynti alko. Eilen myös tuli tieto, et kaupunki järjestääkin ilotulituksen. Rahaa polttaa valoja ei oo, mut hei sammutetaan valot ens vuonna ja poistetaan pari leikkipuistoo ja tuhlataan noin €4k raketteihin. Kaupungin kassa tykkää.  No, meni vähän yli, kai tulitus on päätetty jo millon liekkään. No, miks teette nii paskoja päätöksiä, ettekä esim jotain muuta pitkäkestosempaa esim kello 20-22. Tänään sain tietää myös, et Joroisten Jari-Pekalla järje...

Perjantai 20.10. - kaljaa varmaan saa pian kotiinkuljetuksella

Kuva
  Käymisteitse valmistettuja alkoholijuomia saa tilata pian kotiinkuljetuksella, jos hallituksen toiveet toteutuu. Lisäks kauppoihin on tulossa vahvempaa kaljaa, käymisteitse tehtyjä alkoholijuomia sais myydä jopa 8%:iin asti. Tiukka talousaika heijastuu myös neulomiseen, lankaostoja pyritään nyt harkitsemaan ja yks käsityöliike Joensuussa on päättyny lopettaa verkkokaupan ja kivijalkamyymälän. Korona aikana neulontabuumi paisu, mutta nyt kaikilla harrastajilla ei oo edes varaa lankoihin. Leppävirralle mennessä näin EPS231 (uusi, valkoinen lanssi) hälytysajossa. En kuitenkaan kerinny kuvata sitä, joka vitutti hiukan. Leppävirralla näin myös EPS421 (Leppävirta), sen ehin jopa kuvata. Leppävirralla otin esille, etten päässy kouluun ja tarviin työkokeilupaikan. Ne ehotteli mulle työkokeilupaikkaa kehitysvammaisten kanssa, Pihlaja toimintakeskuksella Varkaudessa. Siellä kehitysvammaisille järjestetään päivätoimintaa ja jotain ne puhu valokuvaamista. Sitten ne pitää palaverin sossun kan...

Maanantai ja tiistai 18.-19.9. - poliisipartiota ja kaikkee muuta

Kuva
Eilen 18.9. oli tylsää ja menin pyöräilee ja spottaa motarin sillalle. Eilen 18.9. en päässyt opiskelemaan, mut tänään 19.9. opiskelin jo sosionomin valintakurssia, koska eilen kurssin salasanat hukkui sähköpostitulvaan. Menin siis kävelylle ja spottaa hälyjä. Kävelyn jälkeen kävin tosiaan kotona, eikä huvittanu tehdä muuta kuin opiskella. Mut ei pystyny, luulin et ne tunnarit oli hukkunu johonki mut aamulla kello 9 löysin ne. Mut kuitenkin, eilen spoteilla näin PES312 (Pieksämäki) hälytysajossa. Samana päivänä Leppävirralla tapahtu vitostien ja Koskentien risteyksessä kaksnollakakkonen. Kaks autoo kolaroi siellä, varmaan Varkauden partio menny tutkimaan ja Pieksämäen ES312 ollu lähin vapaa. Sitten menin keskustaan kattoo mikä homma, koska arvelin, et se meni sinne. Sitten katoin sen Tilannehuoneen, Leppävirta 202, emmin meenkö keskustaan, mut menin. Näin RPS401 Tokmannilla. Hetken päästä totesin mielessä, se on keikalla ja ovi oli auki, enpä mee kuvaamaan ja tilannepaikalle häiritsemä...

Perjantai ja lauantai 18.-19.8. - erilaisia hälytysajoneuvoja

Kuva
Eli perjantaina en kerinny kirjottaa, koska tapahtu kaikkee kaverit tuli ja tapahtu kaksnollakakkosia. Kuvituskuva kaksnollakakkosesta. Eli perjantaina yheksältä jalankulkija menehtyi suojatieonnettomuudessa Jyväskylässä. Sisupoliisi tiedotti tapahtunesta ja se oli koodattu kaksnollakakkosena. Perjantaina alko myös Blockfestit, johon Pirhan ensihoito ja Sisä-Suomen poliisi varautui. Pirha ja sisupoliisi on varautunu loppuunmyytyihin kaupunkifestareihin jo alkuvuodesta. Muun muassa Pirkanmaan pelastuslaitos ja Pirha, jotka vastaa Pirkanmaan ensihoidosta siirsi ylimääräistä yksiköitä Tampereelle ja suitsi työntekijöiden lomia tälle viikonlopulle. Pirkanmaan pelastuslaitos on osa Pirhaa, eli Pirkanmaan hyvinvointialuetta. Uutispläjäyksen jälkeen siirryn kertomaan päivästä. Eli Miska ja pari kaveria tuli mökille ja käytiin kaupoissa, kuten Alkossa ja Tokmannilla. Miska osti Tokmannilta 2 röökiaskia ja juteltiin kaverin ukin kanssa. Miska vaihto kaverilta kajaa röökiaskiin. Sitten suunta Al...

Torstai 1.6. - pääsykoepäivä ja isku Kiovaan (rajua kuvaa)

Kuva
  Kuten tekstissä lukee, kuva uhrista on niin raju, et sitä on jouduttu käsittelemään uhrin yksityisyyden suojaamiseks. Kuva on kuitenkin visuaalisesti tärkee kuva sodan tuhoista. Eli torstaiyönä Kiovaan iskettiin ja kolme kuoli. Loukkaantuneiden määrästä ei oo vielä tarkempaa tietoo muuta kun niitä on useita. Kaks kuolleista on lapsia.  Osuuspankilla oli aamulla jonkinlainen häiriö. Maksuja, kuten palkkoja, etuuksia ja eläkkeitä viivästyi asiakkailta. Häiriö on nyt korjattu. Uutisessa ei kerrota, epäilläänkö asiassa kyberhyökkäystä.  Sitten uutisia Tampereelta. Tampereella tapahtu eilen keskiviikkona illasta 2 neljänollakakkosta kello 18.36 ja 20.51. Siis 2h sisään kaks suurempaa hälyä. Toisessa kyse oli luhtitalon huoneistossa tapahtuneesta tahallisesta tulipalosta. Toisessa kyse oli Länsi-Tampereella, Lielahdessa syttyneestä huoneistopalosta. Molemmissa tapauksissa kyse siis oli huoneistopaloista, jotka asettaa tietyt haasteet pelastustoiminnalle.  Lielahdessa huo...

Torstai 13.4. - ilmastointikoneen ongelmia ja ruuhkassa hälytysajoneuvon väistäminen hankalaa

Kuva
  Tänään heräsin hyvissä ajoin kello 10. Kerkesinkin alottaa blogin kirjottamisen kello 12.50 syönnin ja aamutoimien jälkeen. Sen jälkeen mummi ja ukki tuskaili ilmastointikoneen kaa. Pian mummi ja ukki suuntas mökille, mä jäin tänne. Mä suuntasin kierrätyspisteille, jossa kierrätin muovit, kartongin ja metallin. Kierrättäessä tuuli kauheesti ja kuulin jonkun auton sirrat. Näin rekkoja ja autoja kaupungilla. Ennen rekkoja kuulin myös EPS425 sirrat. Käynnistin GoPro HERO9 ja kuvasin sen. Ihmisillä liikenteen takia oli vaikeuksia väistää takaa tulevaa ambulanssia. Ambulanssi PS425 joutuikin käyttämään pitkiä valoja ja huuattamaan torvee, että ihmiset väisti. Jotkut ihmiset kuvittelee, et liikennevalot on aina oikeessa. Todellisuudessa hälytysajoneuvoja väistäessä voi ajaa varovasti "päin punaisia" toki muu liikenne huomioiden. Lisäks hälytysajoneuvojen väistämisessä suositellaan hätävilkkujen käyttöö.  Sitten toinen ambulanssi, EPS423 sai kiireettömän keikan Kauppakadulle. Näin...

Pitkäperjantai, suuri perjantai nimiä on taas monia 7.4. - kaupungilla käyntiä

Kuva
  Random kuva siihen mun Bitcoineista. Nousua, laskua. Tänään on pitkäperjantai tai meille ortodokseille Suuri Perjantai. Päivä on useimmille uskonnonnollisille kristityille surunpäivä, ennen pääsiäistä. No, mun tarkotus ei oo kirjottaa mitään teologista tekstiä, enkä ees sitä osaa.  Koska tänään on pitkäperjantai, puhutaan kuolemasta ja muistakin ihmiskohtaloista. Eli hautausjärjestelyt puhututtaa. Pitkään oon pohtinu jo sitä, et voisko hautauspalvelut Suomessa olla sekulaareja. Eli pois kirkolta, joko kuntayhtymille tai hyvinvointialueille. Ongelma on vaan se, et ainakin nyt lyhyellä tähtäimellä Suomessa palvelut on huonontunu niitten siirryttyä hyvinvointialueille. Totta kai biohautauksen laillistaminen auttais asiaan, koska hautausmaiden tila säästyy, ravinteet pääsee nopeemmin kiertoon, se ois ilmastoystävällisempää ja edullista sekä asiakkaalle et järjestäjälle.  Ihmisiäkään hautaamaan ei tarvita niin paljon, koska mun mielestä yleensä biohautausta haluavat on niitä...

Keskiviikko 29.3. - Kuopion uus nostolava ja uutisia

Kuva
  Alussa hiukan pelastustoimen uutisia. Pohjois-Savon pelastuslaitos on saamassa uuden nostolava-auton Kuopioon. Auto sijottuu aluks Petosen pelastusasemalle, siks sen operatiivinen tunnus on RPS116 hetken aikaa, kunnes uus Neulamäen pelastusasema valmistuu, sitten myös nostolava palaa tunnukselle RPS106. Vanha nostolava siirtyy Varkauteen just kevään kuvauskaudelle ja uuden kameran tulemiseen. Breaking news, Venäjä iskeny siviilikohteisiin, Melitopolin kaupunkiin Zaporižžjan alueella. Vielä ei tiietä siviiliuhreista, mutta muun muassa sähköt on menny. Myös paikallinen junavarikko on tuhoutunu.  Sitten mukavempiin uutisiin, nimittäin kolmatta kertaa jälleen on tehty vetovoimatutkimus, jonka mukaan Tampere on jälleen vetovoimaisin kaupunki. Seuraavana tulee Kuopio ja Oulu jaetulla kakkossijalla. Kolmossijaa pitää Jyväskylä.  Erikseen järjestettiin tutkimus kaupungeista ja seutukunnista, jotka ei oo maakuntakeskuksia.  Sitten radiossa puhuttiin säästä. Menin ilmatietee...

Perjantai 3.2. - katolisuus kasvaa Afrikassa ja saunareissu

Kuva
  Ukrainassa tehty neljä ohjusiskua - kaksi näistä kohdistui siviilikohteisiin. Siellä on taas kuolleita, 6 kpl ja loukkaantuneita 19. Heräsin tänään kello 12.3jotain. Kaverit oli jo ylhäällä oottamassa, et mä heräisin. Miska tuli myös pian. No niin, media kuvaa Kramatorskissa ohjusiskuissa loukkaantuneita. Nyt ne kamerat pois. "Videon sisältö saattaa järkyttää". No, aivan varmasti. Vitun putin.  Mummi tuli vähän siivoomaan. Kävin syömässä ja juteltiin sähköstä, et lämmitetäänkö sähkösauna. Ne sano, saunan lämmitys maksaa 6c kWh sopimuksella 40-60€. Ei taatusti maksa. Laskettiin, et saunan lämmitys maksaa samalla 6c kWh sopimusella ehkä 1,20€.  Kun maallistuminen jyllää Euroopassa ja rikkaimmissa katolilaisissa maissa kirkko menettää jäseniään sekä luonnollisen poistuman et eroamisen kautta hyvin äkkiä katoliselle kirkolle ja paavi Franciscukselle sekä Vatikaanille tulee kyseeseen ristiretki 2.0. Afrikassa, Kongon demokraattisessa tasavallassa katolinen kirkko kasvaa "no...

Torstai 10.11. - kaikki hyvä loppuu aikanaan

Kuva
  Eli, tänään on lähdön aika. Vaikka Kuopiossa oli mukavaa, mukava on myös hakee Prismasta tänään sixari lonkeroo ihan vaan siks, koska huomenna on perjantai ja tietenkin tavata kavereita. Aamulla join Megistä ja katoin ikoneita. Ai niin, tänä lauantaina on vuoden harmain päivä. Sen jälkeen kävin syömässä, tein aamutoimet ja luovutin huoneen. Matkalla sanoin Slava Ukraini mahollisesti ukrainalaisille. Ne ei varmaan kuullu, joten ne ei vastannu siihen mitään.  Tänään saan taas toimittaa viikon kolmannet tarrauutiset, Itkonniemen pelastusaseman perustason lanssiin EPS233 on tullu kuvaa elämää älä onnettomuuspaikkaa tarra. Näin siis EPS233. Pian, kun olin menossa Vervelle kuulin sireenit. Varmaan EPS223 osallistu samalle tehtävälle, varmaan tehtävä muuttui korkeariskiseks.  Pian, kun menin Vervelle, näin et Verve-tekstit on revitty pois, ja tilalle on tullu Coronaria tekstit. Parissa kohtaa oli vielä Verve tekstit, seinällekin oli tullu Coronaria taulut. Coronaria tarroja ol...

Maanantai 12.9. - blogin näyttökerroista

Kuva
Eilen tuli 33 näyttökertaa, kiitos siitä. Jos saisin tähän mainokset, niin rahaa alkais tulemaan. Luultavasti se johtuu siitä, miks mainoksia en saa, koska tähän blogiin on kirjotettu sivarin tunnuksia, jotka Google kääntää epäilyttäville sivuille (tiedätte varmaan mihin). Niin, eli viimesen viikon ajalta 2 näyttökertaa Venäjältä, 11 näyttökertaa USA ja 1 Singaporesta. Tiiän kyllä, miks niitä näyttökertoja tulee, nykyään en enää kerro turhasta, vaan otan kantaa yhteiskunnallisiin asioihin ja ongelmiin.  Nykyään yleensä päivä alkaa uutiskatsauksella. Jollei uutisia löydy lehistä, haen niitä netistä. Uutispostauksille ja niille postauksille, jossa puhun jostain, tulee keskimäärin enemmän näyttökertoja, ku niille postauksille, joissa puhun NRJ:n mainoksista. Jollei asia koske yhteiskunnallisia ongelmia, kuten onnettomuuspaikalla kuvaamista. Oon kuullu muutamalta lukijalta kiitosta jo mun journalistisista taidoista. Pitäsköhän ruveta taas kuuntelee Savon Aaltoja?  Ööh... mitäs muu...

Sunnuntai 21.8. - surupäivä

Kuva
  Tänään heräsin noin kello 12. Luin lehet, Warkauden Lehessä oli 7 kuollutta luterilaista. Jotkut niistä oli nuorempia, jotkut vanhempia. Johonkin kuolinilmoitukseen oli merkitty kuolinpaikaks hoitolaitos, eli KYS. Avoimuutta kyllä löytyy. Radoilla on myös havaittu asiatonta oleskelua, ilkivaltaa ja muuta häiriökäyttäytymistä loppukesästä. Onko nuorilla tekemisen puute,  vai houkuttaako lämpimät säät raiteille? Rautateillä ja niiden välittömässä läheisyydessä liikkumisesta seuraa sakkorangaistus, jos asiasta ehtii jäädä kiinni poliisille. Jos nyt itsarit jätetään pois, niin junan tullessa tyhmyydestä taas rangaistaan usein kuolemantuomiolla, koska junan tullessa kuolema on lähes väistämätön. Joukossa tyhmyys voi siis tiivisttyä yhen tai useamman kaverin menehtymiseen, sillä juna ei väistä ja junan pysähtymismatka on vähintään useita satoja metrejä. Lisäksi tämä aiheuttaa myös tarpeettomia myöhästymisiä. Leikki voi myös johtaa useimmiten elämän mittaiseen velkakierteeseen, sil...

Tiistai 2.8. - paloautoja ja ambulansseja

Kuva
  Tänään heräsin kello 12 menin syömään. Lähettiin syönnin jälkeen kaupunkiin. Meillä olikin kiire, koska toinen kaveri tulee kello 2. Lähettiin sitten kiireellä kaupunkiin hakemaan nettitikku, x gameria, s kynä ja JBL. JBL partybox 200 ei mahtunu autoon mukaan. Tein myös ig julkasun, johon taas tägäsin #kuvaaelämäääläonnettomuuspaikkaa ja #kuvaanelämää.  Varkauden paloasemalla oli RPS070 (Joroinen). Autossa ei ollu tarraa. Sitten mentiin kotiin. Kotiin mennessä näin, et kirkko on auki. Onkohan ukrainalaisia kirkko-oppaita ja osaakohan ne englantia. Mentiin kuitenkin poliisiaseman kautta. Matkalla näin sähkö invamopon. En nähny yhtään poliisiautoo. Kotoa haettiin tavarat ja ukilla oli pitkä puhelu. Sitten suunnitelmat meni uusiks nimittäin käytiin Warkauden Portissa, koska ukilla oli joku juttu siellä. Siellä oli myös Kevekan työmiehiä syömässä. Kassalla oli paljon jonoo. Jostain syystä pidin vähän turvaväliä edessä olevaan. No, en kehannu mennä sen niskaan hönkimään. Eiköhän ...

Viimenen rutistus, venäläinen ortodoksipoika ja suomalainen hissi

Kuva
Perjantai- viimenen kirjotuspäivä  Aamuviideltä kun katoin Wilmaa, mulle selvis, et kirjoittamaan tulee myös venäläinen ortodoksipoika ja kakkosen ortodoksityttö. Kakkosten kirjotukset on alkanu. Savon Sanomissa puhuttiin myös sähköpotkulautailun ja pyöräilyn promillerajasta, lisää holhousta me taas tarvittiinkin. Ihmiset ajaa sähköpotkulaudalla kännissä ja tulee onnettomuuksia. Hesarissa oli myös 87 vuotias ortodoksi.  Sitten koululle. Eli tulin koululle klo 7.30, aikasemmin kun muut kokelaat. Pian koululla alkoki olla liikennettä ja kokelaita tulemaan ovista ja ikkunoista. Koska muut paitsi kokelaat on etäopetuksessa, koululla ei käy niin kova kuhina. Rehtorikin tuli klo 7.47. Kun kello alko lähestyä 7.50, alko kokelaiden virta. Jotkut tarkisti, ettei kengissä ollu tekstiä. Tais se Jyrkikin tulla. Pitiks meidän oottaa täällä? Kohta mun on mentävä ylös. Kas, venäläinen ortodoksipoika tuli. Ja moìkkas.  No, taas oli vessoihin jonot. Joku oli saanu L hissasta ja M enkusta....