Tekstit

Näytetään tunnisteella työ merkityt tekstit.

Viikko 20 12.-18.5. - Sateenkaariolkkari (LGBTQ+ meeting), mikrosäästämistä ja Gaymers night

Kuva
  Tällä viikolla tekemistä riitti ja blogin kirjottaminen jäi vähän vähemmälle. Mulla oli mukavaa tällä viikolla. Maanantaina 12.5. kävin muun muassa spottaamassa Neulamäen keskuspelastusasemalla. Näin muun muassa Kuopion VPK:n auton RPS1872. Sain siitä videon. Lisäksi näin muun muassa RPS065 ja muutaman lanssin. Mun tuurilla asemalla ollessa ei tullu hälytyksiä, kiireettömiä ensihoitotehtäviä lukuun ottamatta. Mun tuurilla melkein välittömästi, kun lähdin asemalta kotiin syömään, Kuopioon tuli 12.5. kello 16.44.15 422, eli maastopalo keskisuuri. Tää tarkottaa sitä, et useempi yksikkö saa hälytyksen. Tehtävälle hälytettiin 8 yksikköä. Maasto oli alkuviikolla ennen loppuviikon sateita kuivaa ja Pohjois-Savoon annettiinkin hetkeksi maastopalovaroitus. Ajankohtaiset varoitukset omasta maakunnasta voit löytää täältä .  Muun muassa Suomen ja Ruotsin euroviisuesitykset pääs molemmat finaaliin. Poikkeukselliseks tilanteen teki se, että myös länsinaapurimme esitys löytyi Suomesta. Kan...

Loppuviikko 8.-11.5. - datakeskuksia ja muuta

Kuva
  Loppuviikon luontokuva. Loppuviikolla vuorossa oli torstaina hoks-keskustelu koululla, jossa toin jo viime kerralla teille kertomat uupumus- ja mielenterveyshaasteeni. Päädyttiin keskustelussa siihen, ettei koulutus oo ehkä kaikista sopivin näiden mt-haasteiden, uupumuksen ja siihen liittyvien aistiyliherkkyyksien takia. Joissain määrin kuormittaa myös sosiaaliset tilanteet ja kiireen tuntu. Menin kampukselle bussilla, koska tuli vähän lunta. Kävelin bussipysäkille, ostin kotona lipun ja menin bussiin, koska en jaksanu ootella. Kampuksella päädyttiin siihen ratkaisuun, et pidetään vielä toinen palaveri toukokuun lopussa ja käyn juttelemassa koulukuraattorin kanssa. Kuraattori ei maanantai-iltaan mennessä ole ottanut yhteyttä. Sovittiin, et mä myös jossain vaiheessa soitan neurologian polille ja pyydän B-lausunnon ammatilliseen kuntoutusselvitykseen, mut se jäi, koska ope soitti perjantaina kello 12 ja se soittopalvelu oli menny just kiinni. Tiktokin Kouvolan-datakeskus on herättä...

Vappu ja muuta 30.4. - 4.5. - kaikkee sekalaisia

Kuva
  Vappuna kävin muun muassa Kuopion vappumarssilla. Tässä on ollu nyt mielenterveydellisesti vähän vaikeeta. Uupumuksen takia en pystyny jatkamaan harkkaa, uupumusta oli jo hiukan kevään harkassa. Lisäks tiukentuneet ammattitaitovaatimukset ja kiireessä tehty harkka aiheutti burnoutin oireita. Lisäks vammastani johtuen en aina ehtiny tehdä kotitöitä, koska asiat sujuu hitaammin kuin vammattomilla. Niin ikään uupumus johtuu vammasta. Työ kävi siks mielenterveyden päälle. Olin myös maanantaina ennen vappua töissä omissa ajatuksissa, mitä teen, mitä ehdin tehdä töiden jälkeen. Lisäks koulu vaatii siirtymistä 8 tunnin päiviin ja nyt noin viiden tunnin päivätkin uuvuttavat. Haen ehkä takas sinne ammatilliseen kuntoutusselvitykseen. Älkää ymmärtäkö väärin, tykkään siis tehdä töitä heidän (oppilaiden) kanssa.  Vappuaatto ja -päivä oli Kuopiossa täynnä ohjelmaa. Vappuaattona keskustassa partioi monet poliisipartiot, muun muassa PPS420, erilaisia tunnuksettomia poliisipartioita sekä mu...

Alkuviikko 7.-9.4. - koulua ja hälytyksiä

Kuva
  Maanantaina Kuopion alueella tapahtu muun muassa hukkuminen, eli 483A-tehtävä 7.4.25 19.01.55 Kuopiossa Niuvankujalla. Pelastuslaitos hälytettiin tehtävälle, jossa henkilö oli pudonnut mahdollisesti avantoon. Pelastuslaitoksen saapuessa noin 60v henkilö löydettiin avannosta menehtyneenä. Asiasta tiedotettiin ehkä iltayhdeksän aikaan, eli suruviesti oli saatu toimitettua melko nopeesti. Syytä tähän en tiedä, eikä kukaan sitä varmasti julkistakaan. Varmasti tapausta tutkitaan kuolemansyyntutkintana. Maanantaiaamuna 7.4.25 8.19.25 tuli hälytys 402-tehtävälle Kuopion Tehdaskadulle, jossa kerrostalohuoneisto tuhoutui täysin. Matkalla tehtävälle meni ainakin RPS121, kuulin sen äänen. Maanantaina mulla oli vapaapäivä, joten nukuin kymmeneen ja yritin muun muassa pelata Cities Skylines 2. Tehdaskadulla pelastuslaitos savusukelsi asuntoon ja sammutti palon. Palosta selvittiin säikähdyksellä. Poliisi tutkii palon syttymissyytä. Sen jälkeen 461C ja 401-tehtävä, joista ei oo tietoja. Sen jäl...

Alkuviikon pikaset 10.-12.3. - Cities Skylines II pelaamista

Kuva
  Eli maanantaina 10.3. pelasin Cities Skylines II ja tein sinne uutta infrastruktuuria. Asensin myös uuden modin, jolla voi lisätä ihmisten elinikää. Peli toimi hitaasti ja lopulta kaatui taas, koska uusi päivitys on tulossa. Korvasin tällä kuvassa näkyvällä eritasoliittymällä pääväylän, joka menee teollisuusalueelle ja kaupunkiin. Samalla rakennan lisää yliopistokampuksia, koska ihmiset haluaa kouluun. Rakensin myös uudelleen jätevedenpuhdistuslaitoksen ja uuden jätteenpolttolaitoksen, koska Cities Skylines II jätevedenpuhdistamot tuottaa vitusti jätettä ja jätevesipalvelun tuominen kaupunkiin maksaa vittuna. Otan enemmän kuvakaappauksia, kun peli toimii taas.  Suunnitelmissa on myös ramppi teollisuusalueelle, kunhan peli toimii. Uutisoidaan myös uudesta, tulevasta päivityksestä, joka on jälleen massiivinen. Asset Editoria ei vielä näy, mut tulee erilaisia Content Creator Packeja. Content Creator Packit tietenkin maksaa, mut säästää voi ostamalla Cities Skylines II Ultimate ...

Alkuviikko 25.-27.2. - sotilaita, työtä ja elämän pohtimista

Kuva
  Tänään keskiviikkona 26.2. heräsin jälleen kello 6. Katoin blogit.fistä yhtä blogia, jonka nimi oli Mieli Hukassa. Siinä oli asiaa muun muassa transsukupuolisuudesta, eli tärkeää asiaa. Koska muun muassa oon Pohjois-Savon Setan hallituksessa, aihe koskettaa myös mun elämää. Lisäks opiskelen työskelemään ihmisten kanssa ja onkin tärkeää tietää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä ja muun muassa nepsy-haasteista. Ihan työharjoittelussakin tapaan erilaisia, eri kulttuureista olevia ihmisiä. Toisaalta on harmi juttu, et harkka päättyy tähän viikkoon, mut toisaalta kaipaan lomaa, et voin olla kavereiden kaa ja tehdä omia juttuja enemmän. Eilen yhteiskuntaopin tunnilla käytiin muun muassa läpi kestävää kehitystä ja aloitettiin kymmenen oppitunnin mittainen globaalikoulu-jakso. Puhuttiin muun muassa turvallisemman tilan periaatteista, syrjinnästä ja muista asioista. Lisäksi uutisissa puhuttiin Saksan viimeviikkoisista vaaleista ja sivuttiin siinäkin syrjintäasiaa. En voi melkein uskoo ...

Maanantai 24.2. - Kainuun prikaati järjestää Kuopion alueella Northern Stone 25 -paikallispuolustusharjoituksen

Kuva
  Eli Kuopion kaupunkikin ja muun muassa Pohjois-Savon pelastuslaitos järjestää tällaisen harjoituksen. Harjoitukseen kuuluu myös viranomaisten tapahtuma kansalaisille Kuopion Satamatorilla tänään maanantaina. Eilen asunnon ohi ajo Kainuun prikaatin ensihoitoyksikkö ME1375 ja satamassa ajo myös kuljetusupseerin auto. Harjoituksessa Puolustusvoimat keskittyy lähinnä kriittisten kohteiden turvaamiseen. Mun lähellä on muun muassa Kuopion vankila sekä Itkonniemen pelastusasema. Työpaikan lähellä on muun muassa Itä-Suomen pääpoliisiasema. Pääsenkin seuraamaan siis harjoitusta aitiopaikalta esimerkiks parvekkeelta. Eilen iltapäivällä kävellessäni Kysille näin kenttäjohtopartion PPS400 X2, Puolustusvoimien pari autoo Kotkankallion väestönsuojalla Niiralassa. Sitten näin vielä yhen auton Kysin lähellä. Kysillä näin EPS035 sekä EPS324. Jonkin ajan päästä Kainuun hyvinvointialueen Puolangan ensihoitoyksikkö EKA326 tuli Kysille hälytysajossa. Koska Puolangasta lähin yliopistollinen sairaala o...

Viikon katsaus 10.-16.2. - ohjaamista, näyttö, 112-päivä lauantaina ja pelaamista

Kuva
  Tänään maanantaina 10.2. menin jälleen töihin pyörällä. Ehdin jälleen miettii, millaisia livejä teen ja keitä otan moderaattoreiksi. Mun livet on myös K18, syynä tähän on kielenkäyttö ja päihteiden (lonkeron) käyttö. Haluun olla vastuullinen, en livetä kovassa kännissä, mut saatan livettää nousussa ollessa. Livessä myös voidaan puhua päihteistä ja muista K18-asioista. K18-merkintä on laitettava joka liveen erikseen. Lisäks en halua veetejä perseilemään. Jay muistutti siitä, et muista pistää K18-merkintä. Lisäks otin tietenkin kaiken tarvittavan ja menin töihin. Työmatkalla näin jälleen PPS401 ja Itä-Suomen poliisilaitoksen tunnuksettoman varmaan tutkinta-auton. Hetken spottasin poliisiasemalla. Hiljaista oli, eikä kukaan tullu papereita kysymään.  Töissä oli hyvä pöhinä päällä. Tai hyvä ja hyvä, joillain oppilailla matematiikan kirjan sijaan oli liimautunut käteen puhelin. Katottiin, mikä päivä on ja selkokieliset uutiset. Uutisissa puhuttiin muun muassa liikenneinfrastruktu...

Viikon mietteitä 3.-9.2. - poliiseja, liveä ja vinkkejä CV:n tekoon

Kuva
  Maanantaina 3.2. muun muassa kävin spoteilla poliisiasemalla. Töiden jälkeen tein myös näyttösuunnitelmaa, näyttö kun tulee kohta. Poliisiasemalla näin muun muassa tällä viikolla partiot PPS413, PPS411, kenttäjohtopartion PPS400, PPS404, PPS403, PPS410 K-9 ja PPS416 sekä muutaman Itä-Suomen poliisilaitoksen tunnuksettoman partioauton sekä taisin nähdä Itä-Suomen poliisilaitoksen tunnuksettoman VaTi ryhmän Sprintterin. Partio PPS413 tuli kysymään illalla jälleen, mitä teen ja kuvaanko poliisiautoja. Lisäks konstaapeli kysyi henkkareita. Mulla ei ollu niitä näyttää, joten kerroin vaan nimeni. Ne sano, et varmistelevat vaan, etten mä tee laittomia asioita. Ymmärrän täysin, miks kuvaaminen varsinkin tässä maailmantilanteessa kiinnostaa, kuvaanhan suhkot kriittisellä alueella. Pyrin kuitenkin vaan kuvaamaan julkisella paikalla.  Emme elä lintukodossa ja naapurissa on yks nimeltä mainitsematon suurvalta, joka tosin on sotilaallinen lilliputti verrattuna Natoon. Kuitenkin, tää väki...