Keskiviikko 11.9. - sinivaloja ja 9/11 iskuista 23 vuotta
Tänään päivällä Kuopiossa satoi vettä. Tänä yönä USA:ssa oli Trumpin ja Kamala Harrisin vaalväittely. CNN:n kyselyn mukaan ehdokkaiden väittelyssä, joka maassa siis järjestettiin varhain keskiviikkona Suomen aikaa ihan TV:ssä Kamala Harris väitteli presidenttiehdokas Donald Trumpia paremmin. Kyselyyn vastanneista 63% sanoi Harrisin väitelleen paremmin ja 37% Trumpin. Väittely myös striimattiin muun muassa Tiktokissa ja Youtubessa. Ite en debattia kattonu, mut tiiän siitä, kun kyseistä väittelyä mainostettiin muun muassa meidän moderaattoreiden wappi ryhmässä. Enemmistö kyselyyn vastanneista sano myös kyselyn vaikuttaneen äänestyspäätökseen. Näin kerto 82% kyselyyn vastanneista. 14% vastanneista sano et debatti sai harkitsemaan ehdokkaan vaihtamista mutta vain 4% kertoi et muutti mieltään ehdokkaiden välillä. Onko Yhdysvaltojen politiikassa tapahtumassa uusi käänne? Eikö se, et Trump selvis ampumistapauksesta, ollen näin "Jumalan valitsema pressa" riitäkään, vai eikö kyselyy...