Tekstit

Näytetään tunnisteella Russia merkityt tekstit.

Sunnuntai, jouluaatto 24.12. - lahjoja ja pukinhommia

Kuva
  Itä-Suomen poliisilaitos toivottaa joulukalenteriluukun muodossa hyvää joulua. Kuvassa on ainakin partiot PES860, PES800, PES801 ja PES8XX.  Jouluaaton liikenne on sujunu suhkot rauhallisesti, kerrotaan Fintrafficin Tampereen tieliikennekeskuksesta, mut pieniltä kolareilta ei vältytty. Isoilta onnettomuuksilta kuitenkin vältyttiin, mut valitettavasti ei isoilta paloilta. Neljänollakakkosia tapahtu tänään monta, mut kello 15.55 mennessä kuolonuhreja aiheuttavilta onnettomuuksilta vältyttiin.  Jouluaattona tapahtu yks raideliikenneonnettomuus, jonka epäilen johtuneen oikasemisesta. Jättäkää se rata rauhaan!  Viranomaisuutiset.fi kuitenkin kerto " Viranomaisuutisten toimitus sai tiedon, jonka mukaan kyseessä oli yksittäisen henkilön ja junan välinen onnettomuus. Asialle saatiin vahvistus, sillä aluemedia  Lempäälän-Vesilahden Sanomat  tietää kertoa, että juna osui radan vieressä maanneeseen henkilöön. "  Hetkinen, radan vieressä maanneeseen? Maksumuurin...

Torstai 27.7. politiikkaa ja Kuopiorock alkaa

Kuva
  Persujen valtiovarainministeri ja puheenjohtaja Riikka Purra, joka on mahollisesti ollu väkivaltaa ihannoivan Scripta blogin "riikka" nimen takana on nyt puolustuskannalla blogissaan. Purran mielestä kyseessä on kommentit, joita on "irrotettu kontekstista" ja näin ollen väritetty. Purran mielestä kommenteissa ei oo väkivaltaan yllyttämistä. Myös Kristillisdemokraattien puheenjohtaja ja maa ja metsätalousministeri Sari Essayah toivoo molemmin puolin anteeksiantoo.  Essayah puhuu WL:n kolumnin lopussa myös maa ja metsätalouden aluepoliittisesta merkityksestä. Essayah mainitsee myös, et Euroopan kuumetessa ja maailman ruokakriisin takia Suomen ja varsinkin EU:n pohjoisempien jäsenmaiden maataloudella voi olla iso merkitys.  Lisäks sain Facesta tiedon, et poliisi valvoo Kuopiorockin alueella. Poliisin mukaan Tampereella muun muassa seksuaalivähemmistöjen tukijärjestönkin huomion saaneet uskonnolliset ja homoutta vastustavat Jeesus kyltit ei täyttäny minkään rikoksen t...

Sunnuntai 25.6. - mökiltä kaupunkiin, jussin hälytyspläjäys ja sijoittamista

Kuva
  Ensin sijoitusuutisia, hommasin Dubaissa sijaitsevalta firmalta cloud minerin. Tänään, 25.6. voitot on vielä tulematta, mut periaatteessa 2 päivässä tienasin jo $11.05, eli tämän hetken kurssin mukaan vähän yli kympin. Hankin siis cloud minerin 22.6. Cryptofarmin minereillä tienasin noin 3 päivässä $7.54, eli €6,90. Cryptofarmilla mainatessa riski kurssin vaihtelulle on suurempi kuin cryptominers.nz firman minereillä. Kurssi siis lasketaan 7 päivän keskihinnan mukaan. Laskin erot, vaikka Cryptofarm ja cryptominers.nz ei oo millään tavalla verrannollisia toisilleen eri hashraten takia. Cryptofarmilla toi pro BTC paketti on 31€/vko, cryptominers.nz cloud mineri maksaa sanotaan lähemmäs 500€/2v, joten siitä tulee pyöreesti 20,84€/kk ja kuussa tienaan ton 170,7€. Viikossa mineri maksaa 5,21€ ja tienaan jo päivässä yli sen. Viikossa tienaan $39,69, eli vähän yli 36€.  Sitten käsitellään muita aiheita. Eli torstaina mitäs muuta. Torstaina kävin kaupungissa. Näin kaupunkiin tulless...

Maanantai 17.4. - viikonlopun ja arjen pikauutiset

Kuva
  OL3 alotti säännöllisen sähköntuotannon kahelta sunnuntaiaamuna, odotettavissa pörssisähkön halpeneminen. Kello 13.20 sähkön hinta on 11,3c/kWh pörssisopimuksella. Aamulla myös oksensin, baarissa oksentaminen ei saattanu johtuu kännistä, vaan mulla oli muuten huono olo jo silloin. Lisäks lauantainakin oksensin, tosin en baarissa. Mulla oli silloin vaan muuten huono olo. Suomesta tulee sähkön suhteen melkein omavarainen. Ydinvoima myös mahollistaa paitsi omavaraisen, halvan sähköntuotannon, myös vihreän siirtymän. Viime talvena meitä peloteltiin kiertävillä sähkökatkoilla, nyt toivottavasti tilanne muuttuu paremmaks, eikä meillä oo pahaa energiakriisiä.  Seuraavaks uutisia Suomen varapääkaupungista, Mansesta nimiä on monia - Tampereelta. Eli Suomen eka "ammattiliikenteen julkinen latausasema" tulee Tampereelle. Tampereen kaupunkiseudulla päämajaansa pitävä yritys, joka sijaitsee siis Pirkkalassa, rakentaa Tampereelle 360kW:n teholla toimivan julkisen aseman Tampereen Viinikk...

Keskiviikko 22.2. - uusia siviili-iskuja

Kuva
  Eilen kello 14.43 Venäjä iski Hersoniin kuus kuoli ja 12 loukkaantu. Samaan aikaan, kun ohjuksilla tehtiin säälimättömästi sotarikoksia muun muassa asuinrakennuksiin, apteekkeihin, kauppoihin ja parkkipaikoille, putin puhui telkkarissa Venäjällä. Ylekin uutisoi siitä. Keskustelua putinin puheesta aiheutui muun muassa siitä, että puhuttiin irtaantuuko Venäjä START sopimuksesta? Kyseessä on siis lähinnä ydinaseiden riisuntaan sitova sopimus. Tänään Venäjä iski Harkovaan, siellä loukkaantuneita on ainakin kaks.  Aamulla innostuin taas opiskelemaan. Perjantaina Valtioneuvosto liputtaa Ukrainan sodan vuosipäivän takia. Halukkaat voi yhtyä liputukseen."Liputtaa voi joko Suomen tai Ukrainan lipuilla tai molemmilla". Sisäministeriö suosittelee Suomen lipun liputussääntöjen soveltamista myös Ukrainan lippuun. "Lippu nostetaan salkoon kahdeksalta aamulla ja lasketaan auringon laskiessa." Muiden maiden lippujen käyttö ei oo suotavaa. Suotavaa ei oo myöskään Venäjän lipun käy...

Lauantai 28.1. - ukrainalaiset jatkaa kahvilatoimintaa Varkauden ortodoksikirkolla

Kuva
  Tänään heräsin klo 11.56. Luin taas lehestä, et kuolleiden ja syntyneiden laskutrendi oli historiallinen. Lapsia synty vähemmän vaan 150v sitten. Kaikissa maakunnissa, paitsi Uudellamaalla, lapsia synty vähemmän kun ihmisiä kuoli. Pohjois-Savo on Tilastokeskuksen mukaan taantuva maakunta, eikä Kuopion plusmerkkinen väkiluku pysty paikkaamaan väestönlaskua. Korona kuitenkin saattoi hillitä väestön muuttoliikettä, koska ennen koronaa väkiluvun lasku oli nelinumeroinen.  Niinku arvelinki, maakunnan ja seutukuntien väkiluvun vähenemiseen vaikutti alhainen syntyvyys ja korkee kuolleisuus. Suomen onkin saatava mainetta vielä paremmaks, vaikka se on jo hyvä. Tulevaisuudessa ainakin EU:n pitää muuttua väestön vähenemisen myötä yhtenäisempään suuntaan. Jos väestö vähenee tulevaisuudessa paljonkin, Euroopan unionin pitää tukee yhä enemmän maita. Tää ei oo kuitenkaan synonyymi liittovaltiolle, pitää enemmän puhaltaa tulevaisuudessa yhteen hiileen. Vielä ei oo mielessä, miten se toteute...

Torstai 26.1. - uusi siviili-isku parhaillaan käynnissä

Kuva
Yöllä Ukrainassa tapahtu drone isku, ilnahälytykset soi Ukrainassa ja nyt ammuttiin 30 ohjusta siviilikohteisiin. Olkiluoto 2 ydinvoimala irrotetaan verkosta huomenna perjantaina. Ni hyvä, et sijoittuu viikonloppuun.  Radiossa tuli ammatillinen kuntoutusselvitys mainos. Kuolleita oli viime vuonna historiallisen paljon, myös syntyneitä historiallisen vähän. Syntyneiden laskutrendi on jatkunu varsinkin 2010 luvulla. Lisäks varsinkin nuoret muuttaa isoihin kaupunkeihin, kuten Turkuun ja Tampereelle. Historiallista on myös, et Stadista muutetaan pois, mut Uudenmaan väkiluku kasvaa maahanmuuton avulla. Väestö kasvaakin suurten yliopistokaupunkien maakunnissa, kuten Pirkanmaalla, Varsinais Suomessa, Pohjanmaalla ja Pohjois-Pohjanmaalla. Pohjanmaiden väestönkasvuun vaikuttaa varmaan myös lestadiolaisten iso määrä, niillähän on paljon lapsia. Suurin väestönlasku koettiin Kaakkois-Suomen Kymenlaaksossa. Myös Satakunnan väkiluku laski. Breaking news, ainakin yks kuollu Kiovan tämän päivän oh...

Perjantai 16.12. - räjähdyksiä Ukrainassa, uusia siviili-iskuja

Kuva
  Tää postaus on alotettu kello 1.45. Siitä muistinkin, et Bitcoin on taas laskussa ja tuohus palaa. Ostin myös eilen Cities Skylinesiin uuden Financial districts mini expansionionin.  Heräsin tänään kello 10 herätykseen. Lämmittelin sängyssä ja tein aamutoimet. Breaking news: 10.50 siviili-isku Kryvyi Rihin kaupunkiin. Ainakin kaks siviiliä kuollu ja viis loukkaantunu. Loukkaantuneiden joukossa on kaks lasta. Venäjä iskeny siviilikohteisiin ympäri Ukrainaa. Muun muassa Harkovasta meni sähköt.  Hesarissa luki, et LUT:iin Lappeenrantaan on tulossa pienydinvoimala. Pienen reaktorin pääasiallinen tarkoitus on tutkia pienten ydinreaktoreiden käyttöö osana kaupunkien energiantuotantoo. Reaktori yhdistetään myös kaupungin kaukolämpöverkkoon.  Kävin myös tossa välissä kaupassa ostaa lonkeroo. Ostin Original Long Drink 5,5% ja Nato-lonkeroo (5,5%). Kyllikinkadun K-marketissa, totta kai. Menin Lemmikinkatua, koska siellä on se lippu ikkunassa. Joku romani osti olvin jotain ha...

Torstai 24.11. - ukrainalaisia ja kaikkee muuta

Kuva
  Ukrainalaiset kiittää taas Varkautta lämpimästä vastaanotosta ja avusta sekä tuesta. Avun ansiosta ukrainalaisten lapset on olleet turvassa putinin terroriteoilta ja kauheilta sotarikoksilta. Lapset on myös onnellisia. Ukrainalaiset halusivat tehdä kiitollisuuden innoittamana kuvakollaasin elämästään uudessa kotikaupungissa ja laittaa sen paikalliseen lehteen. Otsikkokin oli valmiina, "kiitos Varkaus". Vaikka ukrainalaiset pakeni muun muassa niitä putinin terroritekoja Varkauteen, ne on onnellisia.  Monessa kuvassa on lapsia, jossain on luontoa. Olkaa hyvä.  Varkauden lehessä oli myös kuva Tiina Rossista. Oho, Siilinjärvellä maanantaina kadonnut nainen on löytyny elossa. 50v nainen löyty keskiviikkoiltana. Se oli elossa mut pahoin kylmettyny. Nainen vietiin kiireellä lanssilla Kysiin. Savon Sanomien kuumassa linjassa kyseenalaistetaan liikaa säästämistä. No, sähkön säästämisen ymmärrän, mut muu alkaa mennä jo yli. Oon siis samaa mieltä, et säästäminen on periaatteessa m...

Tiistai 1.11. - sodan kauheuksia ja hotellin perumisia

Kuva
Heräsin tänään noin kello 12 ihan koska vaan heräsin. Näin, et mulle on tullu 0,00313954  BTC, joka vastaa 64,51€.  Katoin tiktokkii ja join väsymykseeni Megistä. Enää on yks Megis. Aamulla mulle soitettiin Vervestä ja siellä sanottiin asia, mitä en oo oottanu. Saan kuntoutukseen sittenkin oman huoneen Jahtihovista. Toinen joutuu maksaa jonkun varausmaksun. Maksattakaa se mulla, mul on enemmän rahaa. Sen jälkeen tietenkin peruin ite varaamani huoneen Jahtihovista. Päivällä söin ja näin videon, jossa ukrainalainen ambulanssi oli tuhottu. Aa, uus isku. Mykolajiviin ja Pultavaan isketty siviilikohteisiin. Ainakin yks ihminen kuoli siviili-iskuissa Mykolajivissa.  Venäjä langetti taas Wikimedia Foundationille 2M ruplan, eli €32k sakon väärästä venäjänkielisestä Wikipedia artikkelista. Toinen artikkeli oli nimeltään "Venäjän hyökkäys Ukrainaan vuonna 2022". Artikkeli löytyy venäjän kielellä Wikipediasta, eikä Wikimedia Foundation tietenkään maksa sakkoo, koska Putinilla ei oo ...

Keskiviikko 26.10. - 24/7 ruuan noutopiste käytössä Kuopiossa

Kuva
Kuopiossa jo ruuan noutopisteet K-citymarket Kolmisopessa ja myös Prismassa. Fyysisen kaupan aukioloajat ei muutu. Kuitenkin, esim Megislavan tilaaminen Kuopion Prismasta onnistuu 24/7 kotisohvalta. Kaljaa sieltä ei tietenkään vielä saa 24/7, koska alkoholilainsäädäntö tulee vastaan.  Jes! Kuopion Prismasta ja Cittarista voi tilata ruokaa ympäri vuorokauden netistä. Jes! Lisää 24h kauppoja. 24/7 kaupoille ja varsinkin ruuan verkkokauppojen noutopisteille alkaa olla kysyntää, koska ihmiset haluaa kaupassa käynniltä helppoutta ja erityisesti vuorotyöläiset, mut myös me nuoret, perheettömät aikuiset halutaan käydä kaupassa sen kello 22 jälkeen. Jos ruuan tilaaminen onnistuu kotisohvalta ja sen voi käydä hakemassa ovikoodilla, se on hyvä. Maailma tarvitsi tätä. Sitä paitsi korona-aika nosti 24h kauppojen kysyntää.  Tänään ei oo tapahtunu uusia siviili-iskuja. Vielä. Eilen unohin sytyttää sen tuohuksen, sytytän sen syönnin jälkeen. Eilen kuitenkin rukoilin, kaikki pyhät rukoilee va...

Maanantai 17.10. - Hesessä käyntiä ja poliiseja

Kuva
Heräsin tänään kello 8.38, mut menin nukkumaan, koska olin väsyny. Heräsin vähän vaille 12. Tänään alkaa syyslomaviikko, Miska myös valmistuu huomenna virallisesti ja se lähetti mulle päivällä viestiä huomisesta.  Jääkaapissa ei ollu mitään ruokaa. Suuntasin siis Heseen. Kello 12.50 piti Hese annoksen olla valmis, mut samoihin aikoihin tuli interaction is required to continue mining. Se tulee 12h välein. Cloud miningin käynnissä pysyminen poti vahvistaa. Näin Teboililla myös sivarin. Hese annoksen hakemisen jälkeen pitää "lentää" Teboilille kuvaa. Sain sivarista kuvan.  Sitten käytiin Prismassa. Näin Varkauden poliisipartion menossa varmaan tutkaamaan lähelle Teboilia. En kerinny kuvata sitä, mut näin sen. Sitten näin EPS423 yhen talon pihassa. Lanssissa on tietenkin kuvaa elämää älä onnettomuuspaikkaa tarra. Sitten nãin EPS425 Prismalla. Näin kaks lanssia samalla alueella. En ostanu Prismasta mitään, mut mummi osti mulle illaks ruokaa. Vaikka kävin kävelyllä ja ajettiin Päiv...

Sunnuntai 9.10. - sopimuspalokunnista ja muista tapahtumista

Kuva
  Keiteleen VPK:n yksikkö RPS453 Kuopiossa. Suomessakin pelastustoimi nojaa isolta osin vapaaehtoisiin. Kunnan oma palokunta voi olla ihmisille osa identiteettiä, vaikka se ei ois VPK:n jäsen. Yleensä pienempien kuntien pelastus ja ensivastetoiminnasta vastaa paikallinen VPK. Suomessa on yli 300 kuntaa ja pienemmissä kunnissa toimii VPK. Muita sopimuspalokuntatyyppejä on tehdaspalokunta, joka on tehny sopimuksen paikallisen pelastuslaitoksen kaa tai PVPK, jossa henkilö ite on tehny sopimuksen. Yleensä VPK:n vapaaehtoinen pelastajan elämä riippuu isolta osin mahollisista hälytyksistä. Suomessa on noin 112 ammattipalokuntaa. Suomen yli 830 paloasemasta siis iso osa on sopimuspalokuntia. Yleisin kalusto on 1-2 miehistöautoo, 1-2 höökii, mahollinen päivystysauto ja säiliöauto. Yleensä sopimuspalokunnat hoitaa myös ensivastetehtäviä. Sopimuspalokunta voi myös erikoistuu esim. vahingontorjuntaan, vesihuoltoon tai raskaaseen pelastukseen.  Jouni Leskinen lähtee työpäivän päätteeks ty...

Torstai 6.10. - Leppävirralla käyntiä ja jotkut murtautui taas apteekkiin

Kuva
 Zelenskyy: "Putin ei selviäisi ydinaseen käytöstä". No shit sherlock, eikä selviäis moni muukaan. Siks varasuunnitelma, jos Suomessa tilanne menee pahaks on mulla hankkia mahollisimman nopeesti lento johonkin Etelä-Euroopan Nato maahan.  Tilanne 3.10. (C) BBC Jos Putin tekee ydiniskun, kansalaiset luultavasti suuttuu, Arvioi Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyy (kyllä, tiiän sukunimi on suomeks Zelenskyi, mut jostain syystä on mukavampi toi Zelenskyy). No, about samat tässä on ku Ylen. Ukrainahan sai vitusti niitä alueita. 9. Suomen sotilaallinen tarvikeapulähetys lähti tänään. Kyllä se Suomi on pieneks maaks tukenu Ukrainaa, mutta lännessä lisää venäläisiä maiden elätettäviks ei haluta ja yleinen ilmapiiri Venäjältä tuleviin sotaa vastustaviin pakolaisiin on kiristyny Venäjän läntisillä rajanaapureilla.  Helppo on asettuu sille kannalle, et mielenosotuksia Venäjällä pitää järjestää, et asiat muuttuu. Harva kuitenkin osaa miettiä, mitä pahaa sotaa vastaan oleville ve...

Tiistai 13.9. - sodasta, henkilöistä ja oravista

Kuva
  Heräsin tänään kello 10 herätykseen. Lämmittelin sängyssä, meinasin nukahtaa, join x gameria, tein aamutoimet ja menin syömään. Sen jälkeen olikin päivä, eli yli 12, alotan iltapäivän uutiskatsauksella. Otin ton oravan kuvan Warkauden Lehestä ja snäppäsin. Meidänkin pihalla näkyy paljon oravia ja variksia.  Lukiessani Warkauden Lehtee, siellä tuli vastaan juttu Anu Vehviläisestä. Vehviläinen on ortodoksi aa, se eros ev.lut kirkosta 2021 ja liitty ortodoksiks. Siis ihan varmaan kävi kirkkoherranvirastossa liittymässä, liittymistä kun ei voi tehdä sähköisesti. Netissä luki jostain vitun sen putkareissusta. Lisäks siellä luki, et se on menettäny kolme läheistä, isän miehensä ja veljenpoikansa, koska ne ei valitettavasti saaneet apua, vaan teki itsarin. Reilu vuosi sitten sen poika ei jaksanu enää, eikä kai saanu apua, koska sen poika koki myös sen miehen itsemurhan.  Ois kiinnostavaa tietää, et mitä ongelmia Vehviläisen perheessä on ollu sillon ku sen isä teki itsarin. Nau...

Tiistai 30.8. - Ukraina uutisia ja myöhään nukkumista

Kuva
  Joel Elmacin kolumni Warkauden Lehessä  Tänään nukuin kello 13. Kaheksalta laitoin cloud miningin päälle. Sen jälkeen söin, jonka jälkeen join x gameria ja katoin ikoneita. Sitten luin Savon Sanomat, Warkauden Lehen ja Hesarin. Hesarissa on nykyään erittäin paskaa journalismia, koska Hesarin uutisissa näkyy, et ollaan vasemmistolainen lehti. Esimerkiksi kerran, 27.8. Hesarissa julkaistiin erittäin syyllistäväksikin koettu pääkirjoitus "Sammuta valot Putinilta". "Ensi talvena energian säästäminen on myös Ukrainan puolustamista".  Toinenkin huono uutinen on, et isänsä luokse kiirehtineen miehen ajettua 200km/h ylinopeutta. Isä oli kuolemaisillaan sairaalassa - mies vetosi pakkotilaan. Ensin sain käsityksen, et vei isänsä sairaalaan, mut ei. Toisin päin kiirehti kattomaan kuolinvuoteella olevaa isäänsä. Oikeuslaitoksen pitää tulkita asioita välillä myös eettisesti. Tällä kertaa kansan yleisen mielipiteen mukaan Suomen oikeuslaitos teki väärän tulkinnan. Mitä mieltä o...

Maanantai 18.7. - hukkumisia

Kuva
  Kuvituskuva Kerron ensin ikävät uutiset, mitä näin taas Viranomaisuutisista. Etelä-Savossa, Rantasalmella ja Pieksämäellä hukkui ihmisiä. Rantasalmelaisen ikä oli 46v ja pieksämäkeläisen 86v. Molemmat hukkuneet oli miehiä. Rantasalmella ilmotettiin Häkeen klo 14.50 veden varaan joutuneesta mieshenkilöstä. Mieshenkilö oli jo soitettaessa hukkunu, eikä mitään pystytty tekemään. Sen löysi sivullinen veneilijä. Pieksämäeltä tuli Häkeen ilmoitus klo 18.53 varmasti neljäkasikolmosena. Ilmotuksen mukaan 86v mies oli lähteny uimaan ja sukeltanu nousematta pintaan Maijootniementiellä. Hukkunu löydettiin tapahtumapaikalta. Lähteenä poliisi is. Heräsin tänään kello 11.40 ja join x-gameria. Otin taas tsaari-ikonin lähemmäs. Sitten taas soitto verokarhulle, jolle ei riitä mikään. Mätkyjen tilinumero ja viitenumero luki kuitenkin verotuspäätöksessä. Turhaan tuli puhuttua paskaa verokarhun kanssa. Sitten katoin Tiktokkii ja menin syömään. Ruokana oli tortillaa, mä tykkäsin siitä. Saispa joskus ...