Tekstit

Näytetään tunnisteella väkivalta merkityt tekstit.

Alkuviikko 19.-21.5. - ajatuksia suomalaisista nuorista

Kuva
Ortodoksikirkossa kuohuu taas, Savon Sanomat julkas torstaina 15.5. jutun, jonka mukaan Suomen ortodoksinen kirkko selvittää sisäisesti kohua herättänyttä haastattelua, jossa Kuopion ja Karjalan hiippakunnan nettisivuilla julkaistiin metropoliitta Arsenin irtisanotun sihteerin Kaj Appelbergin Kirkonmies-haastattelu, jossa Appelberg arvostelee Suomen ortodoksista kirkkoa kovin sanoin. Appelberg muun muassa pitää Venäjän ortodoksisen kirkon arvoja parempina kuin Suomen ortodoksisen kirkon, joka Appelbergin mielestä on liian hallinnollinen, eikä keskity liturgiseen elämään. Kirkon henkilöstö on kokenut hänen väitteensä, joiden mukaan kirkkoon kuulumattomat työntekijät olisi vähempiarvoisia kuin kirkkoon kuuluvat erityisen loukkaavina. Tekstin julkaisu oli metropoliitta Arsenin tiedossa, mutta ortodoksisen kirkon keskushallinto tai arkkipiispa Elia tiennyt tästä mitään. Piispat ajautuivat siis pieneen riitaan, taas. Lisäksi Karjalan ja Kuopion hiippakunnassa ja siten myös Suomen ortodoksis...

Viikonloppu 10.-12.1. - rikosepäilyjä ja työpäivä flunssan jälkeen

Kuva
  Jämsässä suunniteltiin kouluiskua - Discord-keskustelusta kiinni 2 alle 15v nuorta. Jämsän kouluiskuun epäillään vaikuttaneen vihamotiivi. Tarkoituksena surmata henkilökuntaan kuuluvan lisäksi kaks koulun oppilasta. Epäillyt on koulun oppilaita. Pitäiskö rikosoikeudellisen vastuun ikärajaa laskee? Kolikolla on musta kaks puolta, toisaalta sitä voidaan kokeilla laskea johonkin 12 ikävuoteen, mutta on eriasia, vaikuttaako se mihinkään. Esimerkiksi Ruotsissa, missä rikosoikeudellinen vastuu alkaa 15 vuotiaana ja 15-17 vuotiaat saa lyhyempiä tuomioita, on ongelma, et esimerkiksi 16v haluaa jopa tappaa jonkun, koska eivät saa siitä elinkautista. Rikolliset myös palkkaa nuoria tekemään vakavia rikoksia, koska ne nuoret ei oo rikosoikeudellisessa vastuussa. Jos tää on trendinä Suomessakin, pelkään, et kun rikosoikeudellisen vastuun ikärajaa lasketaan esimerkiksi 12 vuoteen, ongelmat vaan siirtyy. Ikärajan laskemisen sijaan, nuoria pitäis kannustaa rikoksettomalle elämänpolulle. Eli jo r...

Loppuviikko 26.-29.12. - välipäivien ajatuksia ja poliiseja

Kuva
  Torstaina Miska kävi ostaa Karjala 4,5% 24packin. Torstaina oli vähän vilkkaampaa ja kaupungilla näky partiot PPS400, 403 ja Itä-Suomen tunnukseton poliisipartio illalla. Pidin itekin joulutauon merkeissä pari vapaapäivää. Joulu sujui pelastuslaitoksen ja Itä-Suomen poliisilaitoksen suhteen rauhallisesti, koska oli pidempi vapaa, ainahan jotkut ihmiset ei osaa käyttäytyä. Valitettavasti poliisia työllisti kotihälytykset sekä itsetuhoisuus paikkojen ollessa suljettuna. Viime vuoden jouluun verrattuna tehtävämäärät oli hyvin samanlaiset. Rikosilmoituksia kirjattiin pahoinpitelyistä ja rattijuopumuksista. Pelastustehtävien osalta joulu näytti perus viikonlopulle. Varkauden Cittarilla oli jouluaattona parhaaseen ostosaikaan, 23.12.24 kello Varkaudessa 14.18.31 103B, eli palohälytys. Kohteessa kävi RPS401. Kuopiossa oli aatonaatosta tapaninpäivään pari keskisuurta rakennuspaloo. Toisessa niistä sairaskohtus aiheutti ruuan kärähtämisen Kirkkokadulla, keskustassa. Pelastuslaitoksen yksi...

Aatonaatto ja aatto 23.-24.12. - liven kattomista ja joulun juhlintaa - ilman uskontoa

Kuva
  Aatonaattona ja aattona, kun sain varanäppiksen Varkaudesta pelasin muun muassa Cities Skylines II. Tein New Tampere Regioniin uutta infrastruktuuria ja uuden työntekijöiden asuinalueen teollisuusalueen lähelle. Myöhemmin alueelle tulee myös julkisen liikenteen runkolinjoja keskustan, toisen keskustan ja teollisuusalueen välillä, koska urbaaneilla alueilla asuu paljon korkeasti koulutettuja. Onpa uuteen keskustaan sijoittunu myöskin teknillinen yliopisto. Yliopisto on myös rakennettu toiseen keskustaan ja se on vajaakäytössä. Myös teknillisessä yliopistossa on opiskelupaikkoja. Keskustan toinen yliopisto on kuitenkin täynnä.  Aatonaattona kävin lähikaupassa pelaamisen jälkeen. Yritin ratkaista Cities Skylines II:sen kaatumisongelmaa. Ostin energiajuomia, sipsiä ja virvokkeita. Tulin siihen tulokseen, et peli kaatuu joskus, joskus ei. Hiihtäjäntiellä Kuopion Puijonlaaksossa sunnuntai-iltana kello 20.40.00 naapuri huolestui toistaiseksi tuntemattomasta syystä hälyttäneestä pal...

Syyslomaviikko 14.-20.10. - kaikkee mahollista

Kuva
  Maanantai oli semi tapahtumarikas päivä. Sunnuntaina valvoin kolmeen, mut maanantaina olin jo semi aikaisin liikkeellä, suhteeessa siihen et valvoin myöhään. Kello 13.05 tilasin Resq sovelluksesta ruokaa, vaikka varasiin syyslomabudjetiks noin 500€. Tilasin kyseisestä sovelluksesta kiiinalaista, koska en oo syöny sitä vielä Kuopiossa. Astuin aamulla lasinsirun päälle ja soitto päivystysnumeroon 116117, muistin numeron ulkoo. Sieltä pyydettiin menemään keskustan pääterveysasemalle, jossa lasinsiru poistettiin. Menin pyörällä, en kävelly ettei tilanne pahene. Lasinsirun poisto sujui semi nopeesti ja kivuttomasti. Sanoin hoitajalle, musta tarvitsette lisää palkkaa. Hoitaja sanoi, ei siitä haittaakaan ois. Sen jälkeen lähin pyöräilee keskustaan. Kävin sweetown apajasta noutaa ekat tilaukset. Pyörän lukkoo avatessa mua lähestyi mies risti kaulassa ja kädessä jesse flaikkuja. Mies sano "kiinnostaako uskonasiat?" Mä vastasin ei, jonka jälkeen avasin pyörän lukon ja jäin hetkeks ka...

Viikonloppu 11.-13.10 - taas kaverin kanssa Kuopiossa

Kuva
  Baphomet-patsaani sai tänään seuraks Katri Ylisen signeeratun Saatanallinen paniikki-painoksen. Lisäks tilasin netistä tänään 3kpl pentagrammiheijastimia. Samalla kun kävin kirjan hakemassa Makasiinin K-marketista, joka on mun lähin Postin noutopiste, näin myös PPS410 hälytysajossa. Olipa hyvä, kun tilasin kirjan sinne, enkä esimerkiksi Vihtoriin, joka on toisiksi lähin noutopiste. Samalla kävin ostamassa lisää lonkeroo, koska tänään on perjantai ja Miska tulee tänään mun luo. Kysyn siltä, millon se haluu lähtee, koska ens viikko on syyslomaviikko. Sanon sille myös, et ei sylje baarin lattialle tai pöydälle, koska ne kattoo sitä pahalla ja antavat porttarin myös mulle. Sen sijaan sanon, et pyytää esim tiskiltä paperin tai sylkee paidan nurkkaan. Suunnittelin, et mennään illalla ainakin hetkeks tohon Sataman Helmeen, joka on mun lähikuppila. Sielläkin on halvat hinnat ja hanalonkeroo saa.  Miska tuli vähän ennen viittä. Menin sitä vastaan asemalle. Bussi oli tulossa liikennev...

Loppuviikon pikaset 18.-22.9. - Miskan kanssa Kuopiossa

Kuva
  Eli alotetaan läpikäynti torstain kysy ateistilta livestä. Torstaina livessä saatiin kokee taas kristillistä lähimmäisenrakkautta, kun joku tuli liveen taas trollaamaan. Näistä melkein aina otetaan kuvakaappaus koostetta varten, et mitä uskonto voi pahimmillaan aiheuttaa. Trollaaja sai livestä banaanit ja mykät. Lisäks yks entinen tiktok kaveri paukutti livessä yli kaks tuhatta kolikkoo lahjoja. Ajattelin, et joskus mä paukutan liveen vielä ison lahjan. Keskiviikkona 18.9. eli 23v synttäreiden jälkeen oli viikon viimeinen koulupäivä kampuksella. Keskiviikkona meillä oli hygieniapassi koe, jonka sain ekalla läpi. Tulin koulusta täydellä bussilla keskustaan ja jouduinkin seisomaan koko matkan. Lisäksi joku tyyppi keskustassa tarjosi jotain Jeesus juttua, mä sanoin ei kiitos. Nää asiat vitutti niin paljon, et menin Sokoksen S-markettiin ja vaihdoin lonkero sixarin 12packiin.  Kuopiossa tapahtu keskiviikko-torstai välisenä yönä noin kello 1.49 Kuninkaankadulla, eli jälleen vaan ...

Juhannusviikonloppu 20.--23.6. - poliisitehtäviä, hälytyksiä ja epäpyhää jussin viettoa

Kuva
  Leppävirralla lauantaina 22.6. tapahtu juhannuksen vakavin onnettomuus. Onnettomuus tapahtu kello 0.18 lauantaiyönä Vehmersalmentiellä. Onnettomuudessa oli yhteensä neljä altistunutta ja tän takia hälytys tuli kaksnollakolmosesta, eli keskisuuresta liikenneonnettomuudesta. Paikalle hälytettiin pelastuslaitoksen yksiköitä Kuopiosta, Leppävirralta ja Varkaudesta, yhteensä 5 yksikköä. Kolme kuoli (X11), ei pystytty pelastamaan ja yks loukkaantu vakavasti. Onnettomuudessa osallisena oli vastakkaisista suunnista tulleet pakettiauto ja henkilöauto, eli onnettomuus oli kohtaamisonnettomuus. Pakettiauton nuori, mutta täysikänen kuljettaja menehty. Toisessa autossa oli kolme henkilöä, joista kaks menehty. Yks henkilöautossa kuolleista oli italialainen mies. Henkilöautossa olleista yks loukkaantu vakavasti. Vaikka pakun kuski on kuollu, epäillään häntä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kahdesta kuolemantuottamuksesta. Syytteitä kuskia vastaan ei voida kuitenkaan nostaa, k...

Maanantai 17.6. - mietteitä elämästä ja antirasismia

Kuva
  Maanantaina 17.6. Kuopiossa järjestetään äärioikeiston vastanen miekkari. Tänään selvis, etten pääse sinne, koska mummi ja ukki on mökillä. Oon kuitenkin fiiliksissä mukana. Liekkö taustalla pelko ohihuutelevista natseista, vai onko taustalla se, ettei Kuopioon haluta, koska siellä on paljon liikennettä.  Vai onko taustalla vaan mökin tekemättömät hommat, koska juhannukseks tulee vieraita? Eilen sunnuntaina 16.6. kävin muun muassa pyöräilee, liikennettä oli kohtuullisesti. Näin eilen Etelä-Savon hyvinvointialueen hoitotason lanssin EES622. Ehin kuvata sen GoProlla. Lisäks näin Varkauden poliisipartio PES330:n. "Nolla" kiesi ensin Vitostiellä, sitten noin tunnin päästä tuli tankille. Sain kuvat järkkärillä.  Tänään kattelin yhen satanisteja käsittelevän videon kommentteja. Video on ihan Ylen tekemä. Videon kommenttikenttä on osoitus siitä, kuinka jotkut kristityt ei osaa arvostaa ihmisiä ja muita uskomusjärjestelmiä. Yle onkin poistanut muutamia kommentteja ja ihmiset tä...

Tiistai ja keskiviikko 9.-10.4. - hälytysajoneuvoja ja koulukiusaamisesta pitää puhua rikoksena

Kuva
  Breaking news, keskiviikkona noin kello 15 Amnestyltä soitettiin mulle ja sieltä sanottiin, et haluutko tulla kuukausilahjoittajaksi, kun oot kannattanu noita vetoomuksia sivuilla. Pitää lukee, ne lähetti sähköpostiin jonkun linkin.  Tiistaina kävin päivällä kävelyllä. Näin EPS425 hälytysajossa Kysiin, Varkaudessa tapahtu eilen 9.4. kello 14.53 yksnollakolmonen. Näin myös PES333 Varkauden motarilla ja se tuli Relanderinkadulta päin Käsityökadulle ja sain siitä partiosta kuvan tossa risteyksessä. Tiistaina myös Miska ja toinen kaveri tuli. Juteltiin poliiseista ja muista hälytysajonevoista.  Tiistaina katoin myös hetken kysy ateistilta livee. En kuitenkaan nyt käyny ortodoksikirkolla, enkä ees poliisiasemalla, koska tuli jo 10k askelta. Illalla ne askeleet tuli. Illalla ja yöllä pelasin Citystate II, asukkaita tuli 300k.  Koulukiusaaminen puhututtaa keskiviikkoisessa päivässä. Yle uutisoi Tiktokissa, et yks ope ehdottaa, jos vakavaa kiusaamistapausta ei saada loppum...

Maanantai 8.4. - Prismassa käyntiä ja Kotkassa tapahtu raideliikenneonnettomuus

Kuva
  Tänään heräsin kello 10 herätykseen. Sitten söin ja kävin Prismassa, Prismasta ostin RedBullia ja illlax hampparia ja Reissumies leivän. Aamulla oli kysy ateistilta live ja päivällä oli tekemistä, kun piti mennä liveen moderoimaan. Vantaan tiistaisen kouluampumisen tutkinta on edennyt viikonloppuna teknisellä tutkinnalla ja kuulusteluilla. Aseesta sen verran on selvinny, et ase kuuluu jo aiempien tietojen mukaan lähisukulaiselle, ase ei kuulu perheenjäsenelle ja sitä on säilytetty asianmukaisesti, joten ampuja on saanu aseen haltuun luvatta. Tämänhetkisen tiedon mukaan ampujan teon jälkeen käyttämä reitti oli valikoitu sattumalta, eikä ketään matkalla oo uhkailtu. Laitoin tohon toiseenkin postaukseen tarkemmat tiedot, jotka tänään tuli. Yle kerto maaliskuun lopussa, et tt-tukien kasautuminen aiheutti Kelalle ylitöitä pääsiäisenä. Järjestelmähäiriöiden lisäks hakemuksia ruuhkautti nää hallituksen "uudistukset", jotka tuli voimaan huhtikuun alussa. Uudistukset ajoi yhä enemmä...

Viikonloppu 5.-7.4. - hälytysajoneuvoja ja ateistista viikonlopun viettoa

Kuva
  Torstaina kävin kuvaamassa ortodoksikirkolla ja näin PES333 sekä Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen vara-auton, EPK vara 4. Yllä kuva PES333:sta. En nähny muita hälytysajoneuvoja, mutta kirkolla alkoi myös kysy ateistilta live, onneks otin kuulokkeet mukaan. Kuulokkeista puheen ollen, sain perjantaina uudet Bluetooth kuulokkeet, jotka joutu heti tulikokeeseen. Perjantaina alkoi myös kysy ateistilta live. Pistin siis kuulokkeet päähän ja hyvin kuulu. Yöllä myös mut kutsuttiin boxiin ja mikkikin toimi ihan hyvin. Perjantaina myös käytiin Miskan kaa Prismassa ostaa kaljaa ja lonkeroo. Kaljanostajia oli muitakin liikkeellä. Näin myös tuttuja Prismassa, Miska osti muun muassa Cooperin testi olutta ja näin myös Prisman parkissa RPS497, Stora Enson Varkauden tehtaan TPK:n miehistö ja päivystysauto.  Perjantaina ajeltiin myös kaupungilla, kun ostokset oli tehty. Ukki sano, et Varkauden oikeustalolla oli joku istunto ja poliiseja oli vitusti paikalla. Nähtiin vielä oikeustalolla Itä-...