Tekstit

Näytetään tunnisteella PES331 merkityt tekstit.

Viikko 27 - mökillä ja hälytyksiä

Kuva
  Ajattelin kirjottaa tän, koska elämässä on tapahtunu tälläkin viikolla kaikenlaista. Tiistaina kävin ulkona ja näin myös varmaan PES331 kun pyöräilin Jäppiläntiellä Käpykankaalta Waltterin koululle. Tiistaina menin siis Wautolle, siellä meni jonkin aikaa ja join kokista sekä vastasin niille walkers toimintaa koskevaan kyselyyn. Sain siitä hyvästä purkkaa. Kyselyn vastauksia käytetään anonyymisti Walkersin 30v tapahtumassa Helsingissä. Annoin myös luvan käyttää kyselyn vastauksia tutkimuskäyttöön, mut varmaan sinne vastaukset ei mee. Vastauksia kyselyyn kysyttiin myös muilta nuorilta. Joku nuori sano läpällä pitävänsä jos walkers toiminta Varkaudessa loppuu mielenosoituksen. Nuorelta kysyttiin, onko mielenosoitus laillinen. Se vastas, et miekkari tulee olemaan "100% laiton". Nuorille toiminta on siis tärkeetä. Walkers toiminta on kehitetty vuonna 1994 ja kehittäjänä toimii Aseman Lapset ry. Toimintaa Walkersilla on 20 paikkakunnalla. Helsingissä on lisäks Walkers kahvila. Ta...

Viikko 21 - näyttökertoja ja ateismi sivu julki

Kuva
  Torstaina 23.5. Varkaudessa järjestettiin toista kertaa Mental Health Art Weekin tapahtuma, hyvänmielenosoitus. Mielenosoitus lähti laivanrakentajapatsaalta Kauppakatuu pitkin Taulumäen torille. Sää oli lämmin, nyt en muista sunnuntaina paljon oli. Mä tulin sinne pyörällä, tapahtumassa järkkärit toimi myös häirintäyhdyshenkilöinä. Lisäks poliisit partioi Kauppakadulla. Sitten mentiin kulkueena torin suuntaan. Torilla oli erilaisia ständejä, joissa voi vierailla. Torikahvila oli auki ja myös Keski-Savon yrittäjänaiset myi tapahtumassa tuotteita. Kulkuetta ja ihmisiä torilla myös kuvattiin ja kuvia julkastiin tapahtuman jälkeen someen. Olin taas mielelläni linssiluteena ja esiinnyinkin joissain kuvissa. Lisäks tapahtumassa otettiin myös videoita, youtubee en oo vielä kattonu.  Ständeillä ihmiset sai muun muassa kirjoittaa mukavia asioita värillisillä tusseilla ja ei mukavia mustalla värillä. Mä kirjotin mustalla tussilla "syrjintä" ja värillisellä "yhteisöllisyys". ...

Viikonloppu 10.-12.5. - blogi tauolla kiireiden takia ja äitienpäivä

Kuva
  Tää blogi on ollu useemman päivän tauolla kiireiden sekä motivaation puuttumisen takia. Kuva otettu Tampereen Epilässä Lounais-Tampereella 4.5. Tässä on nyt ehtiny tapahtua kaikenlaista, käyty Pirkanmaalla nimiäisissä, käytetty Tampereen julkista, nähty matkalla Epilään Tampereen Keskustorilla pienimuotoinen miekkari, johon osallistui noin 400 ihmistä. Mielenosoituksessa vastustettiin hallitusta, miekkarissa heilui Palestiinan ja sukupuolivähemmistöjen lippuja. En nähny nimiäisiin mennessä hälytysajoneuvoja, mut hälytyksiä Tampereella tapahtu. Nimiäiset oli hyvin vapaamuotoiset, nimiäisten jälkeen käytiin ukin kanssa Epilässä sijaitsevassa baarissa juomassa yhdet lonkerot. Ukki otti kaljan. En ehtiny täysin juoda lonkeroani loppuun, kun ukki luuli, että bussi keskustaan tuli ja hermostuen asiasta otti mun repun. Ukki lähti juoksemaan pää kolmantena jalkana bussipysäkille, jonka ohi väärä bussi meni.  Tampereen reissu meni kuitenkin ihan hyvin.  Mennääs tähän viikkoon ja...

Viikonloppu 26.-28.4. - poliiseja

Kuva
  Lauantaina Varkaudessa oli joku tehovalvonta. Lauantaina siis kaveri laitto snäppistooriin, et kaupungilla sivareita ja H2 MP. Torstaina 25.4. mulla oli työnhakupäivä Varkauden Elävällä kaupalla ja pääsen sinne töihin 13.5. alkaa kello 9. Sovittiin, et pidän vapaapäivän, kun mulla on 15.5. STEP koulutukseen valintatilaisuus. Katoin viikolla Jay Lenoxin kysy ateistilta livee ja tiistaina näin mahollisesti Itä-Suomen sivarin ja EES524 (Pieksämäki). Torstaina kävin myös Prismassa ostaa lonkeroo ja kokista. Perjantaina otin pari lonkeroa. Lauantaina olin taas Jay Lenoxin kysy ateistilta livessä. Lähdin ulos, koska koska kuulin kaverilta, että kaupungilla oli tehovalvonta. En nähny kovin hirveesti hälytysajoneuvoja, vain PES330, 331 ja 333. Sitten kävin K-market Hertussa hakee sixarin lonkeroo. Näytin henkkarit ja joku osti myös ananaslonkeroo. Torstaina Hämeenlinnassa tapahtu kaksykskakkonen. Raideliikenneonnettomuudesta tiedotti Kanta-Hämeen pelastuslaitos, et onnettomuudessa meneht...

Maanantai 29.1. - viikonloppuna Varkaudessa tapahtu neljänollakakkonen

Kuva
Lauantaina oli vainojen uhrien muistopäivä, joka tunnetaan maailmalla myös holokaustin uhrien muistopäivänä (holocaust remembrance day). Tänään on myös kansallinen lähihoitajapäivä. Lähärit ja hoitajat yleensäkin on periaatteessa terveydenhuollon tärkee selkäranka, jota lääkärit tukee. Tänään mummi ja ukki sai Warkauden Lehen mukana myös Kotiviestin. Mulla ei taaskaan ollu tekemistä, otin tänään muutaman lonkeron. Illalla kaverit lähti ajelulle ja näki useita poliisipartioita, muun muassa PES331, PES341, Mikkelin partion ja sivarin. Lauantaina tai sunnuntaina ei ollu ateistin livee, koska jotkut reportti liven turhaan. Kuvituskuva Sunnuntaina 28.1. klo 10.36 Varkaudessa, Könönpellossa tapahtu neljänollakakkonen, jonne oli hälytetty myös koura-auto (RPS1056) Kuopiosta. Porukkaa oli paloa ja sammutustöitä seuramassa, joka luonnollisesti vitutti joitakin. Paikalla oli myös toimittaja. Sitten mennään maanantaihin, koska mulla ei ollu taaskaan mitään tekemistä muuta kun vaalitulokset tieten...

Torstai ja perjantai 16.-17.11. - poliisiauto kolaroi Varkaudessa autoon

Kuva
  Varkaudessa tapahtu 16.11. kello 12.08 202 bertta, arvelen. Väistäkää niitä hälytysajoneuvoja, jos näätte niitä hälytysajossa! Hätävilkut päälle ja tienreunaan, jos mahollista. Ensisijaisesti siis tienreunaan, jollei se oo mahollista säilytetään vauhti tasaisena ja annetaan hälytysajossa olevan auton ohittaa turvallisesti. Hätävilkuilla ilmoitetaan, et on nähny hälytysajossa olevan auton. Kyllä, joku voi valittaa, et nää ohjeet on ristiriidassa "oikeiden ohjeiden" kanssa. Hälytysajon kohdatessa myös järjen käyttö on sallittua ja eteläeurooppalaisen "pelastuskujan" muodostaminen on hyvä homma, jota täällä pohjolassa ei osata suositella. Kyseisessä risteyksessä on stop merkki ja Varkauden alueen ilmoitustaululla puhutaan, et siihen ois hyvä liikenneympyrä.  Torstaina hommasin lonkerot viikonlopuks. Keskiviikkona 15.11. uutisoitiin, et Helsingin VPK:lle valmistui uus, €2,8M maksanu pelastusasema Helsingin Jätkäsaareen. Helsingin VPK tarvitsi uusia tiloja, koska vanha...

Tiistai ja keskiviikko 14.-15.11. - Vitostiellä tapahtu kaksnollakakkonen

Kuva
  RPS401 ja 403 lähdössä viitostielle kaksnollakakkoselle 13.11. kello 20.55. Eli liukkaus aiheutti auton suistumisen keskikaiteeseen eilen Varkauden ja Joroisten rajalla. Henkilövahingoilta vältyttiin.  Tiistaina Pietarsaaressa tapahtu kaksykskolmonen. Puutavarajuna törmäs henkilöautoon, auton kuskille lieviä vammoja. Kohteessa oli ainakin RRP211 ja poliisit, tasoristeys oli vartioimaton ja siinä on vaan stop merkki. Kaksykskolmoselle osallistui kolme yksikköö, olikohan yks niistä mestari, koska hälytys kirjattiin keskisuurena?  Tiistaina Venäjän rajalta tuli 50 turvapaikanhakijaa. "Viime kuukausina enemmän tulijoita". Neuvostosotilaiden hautarauhaa rikottu Salossa. Salon Kavilannummelle haudattu 17 neuvostoliittolaista sotavankia.  Tän blogin kirjottaminen taas jäi eilen, koska pelasin koko illan Citiesiä ja kaverit kävi. Kaverin kanssa katottiin hauskoja videoita. Niin hauskoja, et mä nauroin varmaan yli tunnin. Oli siis hauskaa. En ehtiny käydä ulkona. Citiesissä...

Keskiviikko 1.11. - taas kaksykskakkonen

Kuva
  Tää on kaikille, kattokaa tasoristeystä ylittäessä, ettei junia tule.  Tänään kello 12 Lieksassa tapahtu kaksykskolmonen. Veturin ja pakettiauton yhteentörmäys. Herranen aika, sitä ei turhaan niitä junia katella. Muistakaa, ei voi luottaa, ettei junia tule. Kaikkia raiteilla liikkuvia vekottimia ei myöskään oo merkitty kartalle. Jos tasoristeys on puomiton, tai puomit on epäkunnossa, sillon pitää olla erittäin tarkka. Junat voi myös tulla ennen aikojaan, eikä kannata luottaa puomien kilkattaessa, "se on hidas tavarajuna, kyllä mä ehdin". Ja se rata jätetään rauhaan.  Sitten lähettiin mummin kaa kauppaan ja Prismaan. Prismaan mennessä näin pelan nauhoilla merkityn auton tienposkessa. Tilannehuoneessa ei kuitenkaan oo tälle päivälle 202 Varkauteen. Joskus Tilannehuoneesta puuttuu tehtäviä. Sen jälkeen näin RPS407 K-market Kyllikinkadulla ja kuvasin sen. Prismassa mummin kaa ostettiin kaikkee, jollain oli kärryssä kaks A.Le Coq gin lonkero (5,5%) sixaria ja jotain kaljoja....

Lauantai 21.10. - poliiseja ja muuta

Kuva
  PES331 Käpykankaantiellä Sodankylässä tapahtu 20.10 kello 16.47 yhen henkilön kuolemaan johtanu neljänollakakkonen. Palo syttyi rivitalossa Meltauksentiellä ja rivitaloasunnosta löydettiin valitettavasti vainaja. Pelastuslaitos siirsi tiedotusvastuun Lapin poliisille, josta Viranomaisuutiset päätteli, et tapaus aiheutti kuolonuhrin/kuolonuhreja tai vähintään vakava loukkaantuminen.  Eli mitäs mä tein eilen, tänään on sunnuntai 22.10. ja Cities Skylines II julkaisupäivä lähestyy. Lähin kävelee ja mun tie vei keskustaan. Siellä näin yhen UA auton ja keskustassa löysin pullon ja näin lanssin PS423. Lanssin takana oli edelleen kuvaa elämää älä onnettomuuspaikkaa tarra. Sitten päätin mennä poliisiasemalle, mut näin kaverit tankilla Teboililla. No tietenkin juttelin niiden kanssa jotain ja menin poliisiasemalle. Aseman parkissa näin PES331 ja otin siitä kuvan. Sitten kun tulin kotiin näin PES331 partioimassa Käpykankaantiellä. Sitten kuulin, et joku poliisipartio vähän aikaa käytt...

Torstai 5.10. - Inarissa taas koulu uhkaus

Kuva
Tänään 5.10. kävin spottaamassa Leppävirralla ja vietiin pullot. Leppävirralla näin PES331 menossa partioimaan ja EPS421 menossa jonnekin. PES331 sain myöhemmin ikuistettua kuviini, ambulanssi PS421 en saanut kuvattua. Kävin myös paloasemalla ja näin, et Leppävirran hööki RPS421 on jossain muualla kun tallissaan. Sitten se tuli takas asemapaikalleen. Onkohan jossain ollu paloharjoitus? Tilannehuone ei näyttäny Leppävirralle tehtäviä. Pitää kuitenkin muistaa, et Tilannehuone näyttää vaan murto-osan pelastustoimen tehtävistä. Ensihoitotehtävien, poliisitehtävien ja erilaisten evy tehtävien lisäks myös jotkut muut tehtävät jää pois. Ajattelin myös, et ois hienoo, jos eteläisen Pohjois-Savon alueen palomestari P33 olis päivystämässä Leppävirralla yksiköllä RPS33. Olis myös hienoo, jos pääsis Varkauden pelastusasemalle kuvaa. Pitäis esim sittaa palomestarille tai lähettää sähköpostia. RPS33 yksikön hallipaikka on Varkaudessa asemalla PS40, mut johtaminen toteutetaan yhteistyössä Pieksä...

Sunnuntai 3.9. - viikonlopun tapahtumat ja onnettomuudet "yleensä näistä ei lievin vammoin selvitä"

Kuva
  Seinäjoella tapahtu lauantaiaamuna noin viis yli kaheksan kuolemaan johtanu neljäkasikolmonen. Myös 1.9. Äänekoskella, Niinivedellä hukkui ihminen. Sisä-Suomen poliisi vahvistaa, et tehtävä liitty neljäkasikolmoseen. Kummassakaan tapauksessa ei epäillä rikosta, vaan tapauksia tutkitaan kuolemansyyn tutkintana. Syyskuun alku on ollu hukkumisten osalta musta.  Myös Varkaudessa tapahtu lauantai iltana klo 21.52 neljäkasikolmonen, mut tehtävä päätty onnellisesti, kun kadonneet veneilijät tavoitettiin Lipakossa. Eli perjantaina Miska haki Prismasta A.Le Coq 4,5 kontin ja lm punasen normi askin. Perjantaina myös mä kävin Alkossa hakemassa Asterix tarvikkeet. Lisäks ostin Lidlistä burgereita, maitoo ja Spritee Asterixia ja Ville Vallatonta varten. Lisäks pelasin pelejä, et saan rahaa.  Viikonlopun seutuun tapahtu kaks kuolemaan ja/tai vakavaan loukkaantumiseen johtanutta kaksykskakkosta. Toinen vakava kakskakskakkonen tapahtu Seinäjoella torstaiaamuna 31.8., jossa junan alle j...

Torstai 31.8. - viimenen päivä ennen syksyä

Kuva
  Tänään näin muun muassa Liperin lanssin EPK625. Tänään kävin työkkärissä viemässä Verven paperit. Sitten söin ja kävin Prismassa ostaa lonkeroo. Prismaan mennessä näin mahollisesti ankkuripoliisin auton, eli harmaan vw Transporter sivarin. Sanoin, onko toi se? Varmaan olikin, koska ankkuripoliisit partioi. Sitten ostin sitä lonkeroo. Huomasin, et jollain muullakin oli Santtukontti (4,7%). Santtukonttien menekki oli suurta, vaikka nyt on vasta torstai. Seuraava on Varkauden Prisman myyjille: hyllyttäkää niitä lisää!  Santtua menee enemmän kun muita kaljamerkkejä. Sitten kävin kuvaa ja kameran muistikortille tallentui Käpykankaan Teboililla RR607 (Pieksämäki). Lisäks menin asemalle. Seuraa tarrauutiset, vanha EPS425 meni 431 ja samalla siihen tuli kuvaa elämää älä onnettomuuspaikkaa tarra. Uudessa EPS425 tarraa ei vielä oo, varmaan kun EPS425 tuli, niin vielä ei kerinny tulla liimailupäivä.  Näin myös sen Liperin lanssin ja partion PES331. RPS499 kin meni, mut sitä en ker...

Keskiviikko 16.8. - erilaisia hälytysajoneuvoja ja narkkareita

Kuva
  Keskiviikkona näin muun muassa PES330 ja PES331 Varkauden poliisiasemalla. Keskiviikkona kävin Waltterin koululla ja näin, et siellä oli työmaa. Keskiviikkona kävin myös keskarilla ja kaupassa ostaa Megistä ja kokislavan. Taas käytin skannereita ja otin yhen moukan, koodasin sen ja laitoin, et ostan niitä 24. Lisäks ostin yhden RedBulliin ja menin kassalle, sinne oli tullu portti. Skannasin kuitin ja pääsin portista. Sitten menin Waltterin koululle. Matkalla näin nistejä, nistit käyttäyty kuitenkin mua kohtaan ystävällisesti, yks jopa moikkas. Kuulin, et yhtä naista oli lyöty. Waltterin koululla ja keskarilla käynnin jälkeen huomasin, et nistit on kadonnu. Joko ne kyllästyi bussin oottamiseen, poliisipartio hoiti homman ja vei ne putkaan tai ne meni kotiin.  Nisteillä oli jälleen Lidlin halppis kaljaa. Lisäks joku tuli autolla Puistokadulta ja huus ikkunasta nuorille onko kaljaa nuoret vastas "heitä yks". Sitten menin poliisiasemalle ja siellä sisäpihalla näin PES330, sivar...

Maanantai 17.-7. Taipalsaaren vesiliikenneonnettomuudessa löydetty mies hukkunut

Kuva
  Taipalsaarella tapahtu 3.7. kakskakskakkonen, jossa veden varaan jäi yks ihminen. Breaking news, Venäjä vetäytyy Mustanmeren viljasopimuksesta.  Viljasopimukselle on yritetty neuvotella jatkoo, mutta tuloksetta, kremlin mukaan Venäjä palaa sopimukseen, kun sen vaatimuksiin suostutaan. Mihin vitun vaatimuksiin? Krimin sillalle tehtiin varhain  maanantaina isku. Venäjä ei sanonu, et isku liittyy viljasopimukseen, mutta se syyttää Ukrainaa iskusta ja UK ja USA "osallisuudesta iskuun".  Viljasopimuksen irtaantumisen takia maailmaa odottaa paitsi köyhien maiden nälänhätä, myös rikkaita maita odottaa ruuan hinnan nousu. Koska taloudessa kaikki vaikuttaa kaikkeen ja alkutuotteen hinta nousee taas, myös jalosteiden hinnat nousee. Inflaation kiihtymisen takia ohjauskorot taas nousee, joka sekin nostaa hintoja. Lakkoja tulee taas sitä mukaa, kun tessit päättyy. Kovien hintojen takia erilaisia mielenosotuksia ja jopa mellakoita saattaa olla luvassa.  No, sitten muistin, ...

Lauantai 20.5. - useita ihmisen pelastaminen vedestä tehtäviä ja Varkaudessa paljon tapahtumia

Kuva
  Kun vedet alkaa lämmetä, ihmiset suuntaa vesille, nyt pääasiassa veneillä. Tää tarkottaa piikkiä neljäkasikolmosten ja SMPS:n hälytysten määrään. Suurimmassa osassa 483 tehtävissä ihmiset saatiin pelastettua, mutta eiliseen mahtu valitettavasti yks hukkunut.  Mikä vitun keinoäly Yle? Se on tekoäly tai AI. Ai niin, mut kun virallisessa suomen kielessä ei saa käyttää enkkua. Ilmastokin lämpenee rajusti, Pariisin sopimuksessa asetettu 1,5 asteen yläraja lähenee, jos saasteita ei saada kuriin. Ilmastotavoitteista puheen ollen, Suomen Ilmastopaneelin puheenjohtaja Markku Ollikaisen mukaan Euroopan kunniahimoisempiin kuuluva 2035 hiilineutraaliustavote on saavutettavissa.  EKSOTEn erikoinen kaavavirhe, hyva korottaa palveluasumisen ja yhteisöasumisen maksuja. Palveluasumisen maksuja korotetaan jopa 900€/kk. Kyllä mä sanon, et toi sote uudistus tais olla farssi, kun iäkkäiden maksuja korotetaan ja omaiset joutuu maksajaks, et uudet hyvan johtajat saa palkkaa. No, kun maksuja k...

Sunnuntai 30.4. - lakkipäivä

Kuva
Uutisia poliisin puolelta, eilen näin liikennepysäytyksen Varkaudessa ja tänään kuulin, et vanhempi konstaapeli Jonninen oli Varkaudessa partioimassa ja valvomassa liikennettä. Mahollisesti konstaapeli olikin kyseinen Jonninen. Tänään kuitenkin on varmaan odotettavissa tehtäviä poliisille ja ensihoidolle sekä ylioppilaslakkeja kuuden jälkeen. Lisäks odotettavissa on myös korkkien avautuminen. Eilen ei muistettu mennä ennen kuutta Alkoon ja tänään Pisanc Ambon on loppu, joten ei voida tehä Ville Vallatonta tai Asterixia, koska Alko on kiinni 😢.  Eiliseen liikennepysäytykseen osallistunu partio Mummi ja ukki lähti palauttamaan pulloja, joita tuli multa jätesäkillinen. Mä jäin tänne oottaa jos vaikka kaverit tulis. Eilen en jaksanu mennä Ukraina-popup kahvilaan.  Tarrauutisia, Juuan ambulanssi EPK521 on uusi Man ja se on saanu taakseen tekstin kuvaa elämää älä onnettomuuspaikkaa. Tässä kuva.  Tänään, kun Havis Amanda eli kansankielellä Manta, joka on ollu jo 112 vuotta, yli...