Tekstit

Näytetään tunnisteella tehtävä 461 merkityt tekstit.

Sunnuntai 30.6. - nuorten radikalisoituminen puhututtaa

Kuva
  Oulussa kauppakeskus Valkeassa tapahtu noin viikon sisään kaks puukotusta, joista toista epäiltiin toisen kopioks. Oulun kauppakeskus Valkean puukotukset on vaikuttanu myös mun ihmissuhteisiin ja pelkäänkin äärioikeiston nousua, koska olisin ensimmäisten joukossa uunissa. Supon mukaan äärioikeistolaisterrorismin uhka on noussu myös Suomessa. Taustalla on Euroopan laajuinen ilmiö, varsinkin Keski-Euroopassa äärioikeisto on jälleen nostanut päätään.  Viime vuosina vuonna 2020 lakkautetun Pohjoismaisen vastarintaliikkeen tilalle on noussu uusia organisoituja ryhmiä, kuten sinimusta liike ja Active Club. Nää ryhmät on tyypiltään pieniä, sillä toimintaan osallistuu muutamia kymmeniä ihmisiä, mut ryhmät on vaan osa laajempaa kokonaisuutta, koska äärioikeisto toimii myös verkkoalustoilla, erityisesti Telegramissa. Suojelupoliisin mukaan äärioikeisto järjestäytyneenä yhdistyksenä ei pyri Suomessa terroristisiin tekoihin, mut äärioikeisto voi luoda kasvualustaa yksittäisten ihmisten ...

Tiistai 23.1. työnhakupäivä

Kuva
Tänään tiistaina 23.1. hain töitä sinne toimintakeskus Pihlajaan, jossa on niitä kehitysvammaisia. Aamulla heräsin kello 8 herätykseen ja aloin valmistautumaan päivään, söin aamupalan ja katoin vähän tiktokkii. Sitten katoin uutisia ja Ukrainaan oli tehty jälleen uus siviili-isku. Siviilikohteisiin iskettiin muun muassa Kiovassa ja Harkovassa, iskuissa on kuollu ainakin 5 ihmistä ja loukkaantunu 40 ihmistä eri puolilla Ukrainaa. Sitten katoin lintuja syömässä lintulaudalla ja myös luin Warkauden Lehen. Tänään yöllä ja myöskin päivällä tapahtu useita vahingontorjuntatehtäviä. Myös yksnollakolmosia tapahtu tänään runsaasti. Varkaudessa tapahtu tänään kello 15.20 neljäkuusykkönen. Tiistaina aamupäivällä Pohjanmaan hyvinvointialueella Kruunupyyssä, tarkemmin kello 10.22 tapahtu yksnollakolmonen, joka korottu neljänollakakkoseks. Eli Kokkola-Pietarsaaren lentokentällä, joka sijaitsee siis Keski-Pohjanmaan maakunnan sijaan Pohjanmaan maakunnassa tapahtu muuntajapalo. Paikalle hälytettiin Kok...

Tiistai 2.1.24 - pakkasta ja uutisia

Kuva
  Talven pakkasennätys on rikottu jo toistamiseen. Tilannetta voidaan kuvata harvinaiseks, muttei ainutlaatuisen kylmäks, koska tammikuussa 1999 Kittilän Pokassa mitattiin -51,5°, eli siitä ollaan vielä kaukana. Kuitenkin, Suomessa musta on melko tavallisia -20-30° pakkaset. Uskon kuitenkin, et toi -51,5° tulee ilmastonmuutoksen takia rikkoontumaan mun elinaikana. Pakkanen tässä vaiheessa jo vaikuttaa ulkona tehtävään työhön, muun muassa rakennustyöhön ja ruokalähettityöhön. Esim Peabilla betonityöt pysähtyy -15°, nostotöissä raja on -20 ja ehoton ulkotyön pakkasraja on -25°.  Tänään kaveri kerto, et pakkasta yöllä oli ollu -30.7. Kaverit tuli ja Miska uskaltautui kuitenkin tupakalle ja katottiin hauskoja videoita. Tänään tuli Kelalta se noin 678€ rahaa. Mä nostin myös noin 50€  arvosta Bitcoinia ja tilattiin ruokaa,  jonka jälkeen mä myin suurimman osan niistä. Eilen Japanissa tapahtu maanjäristys, jonka voimakkuus oli 7,6. Tänään varhain aamulla uutisoitiin, et Jap...

Keskiviikko 11.10. - viikolla 43 Helsinkiin? ja kovan tuulen takia neljäkuusykkösiä

Kuva
  En keksi, mistä kirjottaisin, joten kerron jostain. Eli tämänhetkisen tiedon mukaan Helsingissä järjestetään mun pitää luntata Whatsappista, ukrainalaisen nuoren vammaisaktivistin tapaaminen viikolla 43, eli 23.10. alkavalla viikolla. Tämä on syynä siihen, miks en uskalla ko. viikolle varata mitään tapahtumia. Totta kai myös vapaa-ajalla spottaan, jos oon siellä esim kaks päivää. No, mä otin wapissa siihen yhteyttä ja kysyin, mutta vielä en tiiä just mitään.  Lisäks ens viikolla on käsittääkseni syysloma, eli viikolla 42! Käsittääkseni tervehdyn siihen mennessä, eli pääsen kattoo, miten Waltterin koululla tehään ilkivaltaa, koska niillä ei oo muutakaan tekemistä. Sähkö maksaa pörssisopimuksella kello 17 0,14c/kWh. Keskiviikon keskiarvo on -0,14c/kWh pörssisopimuksella. Syynä halpaan hintaan on, et oomme taas nettoviejiä. Tuulivoimaa valjastetaan sähköntuotantoon 2,7kMw.  No, mitäs mulle kuuluu tänään? Eli tänään katoin tai katon Pottukoiran livee. Mulla onkin tässä peru...

Lauantai ja sunnuntai 7.-8.10. - myrsky (neljäkuusykkösiä) ja järkyttävä neljänollakakkonen Vantaalla

Kuva
  Tänään kello 3.21 Itä-Vantaalla Hakunilassa tapahtu 5 ihmisen kuolemaan johtanu neljänollakakkonen. Palo sai alkunsa tämän hetken tiedon mukaan saunasta, jossa oli "sinne kuulumatonta tavaraa". Perheen äiti ja neljä lasta menehtyi tulipalossa elvytyksestä huolimatta,  mutta perheen isä pelastui. Savua oli myös rappukäytävässä. Muut talossa olijat toimi oikein, eikä juuri kukaan menny savuiseen rappuun. Jotkut sen sijaan meni savuiseen rappuun, savuisesta rappukäytävästä evakuoitiin 7 ihmistä. Keski-Uudenmaan pelastuslaitos muistuttaa, ettei savuiseen rappuun saa mennä. Jos asuntoon tulee savua, mennään parvekkeelle odottamaan apua. Palo sai alkunsa tosiaan saunasta, mut asiassa ei epäillä rikosta. Poliisi ja otkes tutkii palon syytä.  Asukkaille on tarjottu kriisiapua ja sosiaali ja kriisipäivystyksen päällikkö Henna Niskanen muistuttaa myös, et onnettomuusuutisointi voi järkyttää erityisesti lapsia. Niskasen mielestä on tärkeää, et tapahtuneesta puhutaan avoimesti last...

Keskiviikko ja torstai 20.-21.9. - uudet lasit, opiskelua ja 3000km täynnä pyörässä

Kuva
  Keskiviikkona tein tentin ja sain siitä yli 25 pistettä. Keskiviikkona en jaksanu käydä missään, mut sain uudet lasit ja niin hyvän puhdistusaineen, jolla voin putsata erilaisia linssejä, kuten kameran linssin. Kameran linssiin putsausaine olikin tosi hyvä. Eilisen päivän hälytyksistä pelastuslaitoksia työllisti neljäkuusykköset, koska eilen oli myrsky. Puita kaatu teille ja talojen päälle, joissa ne aiheutti vaaraa ja pelastuslaitokset joutui raivaamaan niitä pois. Eilen myös käytiin autoajelulla, mut en nähny hälytysajoneuvoja. Torstaina mieli oli hyvä, koska olin tehny paljon kurssia. Pitäiskö lähtee jonnekin et saisin blogiin sisältöö, kello on nyt 4 päivällä? Eli lähin lyhyelle spottaureissulle. Eli motarin sillalle, VT5 ja 23 näkee hyvin hälyjä. Hetken päästä näinkin PES312 (Pieksämäki). Tällä kertaa se ei tullu hälynä, vaan ihan normiajona. Sitten kävin Apsilla ostoksilla ja ostin moukkaa, 2plo kokista ja lonkeroo. Sielläkin kassalla oli tuttuja.  Miska ei saanutkaan ...

Tiistai 8.8. - pelastuslaitoksia työllistää neljäkuusykköset

Kuva
  Hätänumerossa oli päivällä ruuhkaa. Eri puolilla Suomee pelastuslaitoksia on työllistäny eri tehtävät, jotka johtuu tuulesta. Erityisesti pelastusyksiköitä on työllistäny neljäkuusykköset. Muun muassa VS pelastuslaitoksen alueeeella on tullu toistasataa vahingotorjuntatehtävää. Lisäks maanantai-iltana Riihiniemen täydellä uimarannalla tapahtu kuolemaan johtanu neljäkasikolmonen. Tehtävästä ei löytyny tietoo Tilannehuoneesta.  Rannalla oli paljon lapsia ja pelastuslaitos suosittaakin puhumaan asiasta lasten kanssa. Jutussa ei lukenu, et kukaan ois kuvannu uhria.  Kriisinumerot oli auki.  Sitten lisää uutisia Tampereelta, Etelä-Hervantaan valmistui iso, 1300 oppilaan koulu. Uudessa Etelä-Hervannan koulussa on tilat varhaiskasvatukselle, esi ja perusopetukselle. Koulu on myös yläkoulu. Rakennuksessa toimii myös Pirhan hammaslääkäri. Etelä-Hervannan koulu toimi väistötiloissa Hervannan kampuksen Konetalossa. Nyt sinne siirtyy Ahvenisjärven koulu.  Ahvenisjärven va...

Lauantain pikaset ja sunnuntai 5.-6.8. - Leppävirta Pride, Miskan synttärit ja muuta

Kuva
  Lauantaina 5.8. Leppävirralla järjestettiin Pride, jossa sadan osallistujan tavote jäi haaveeks. En päässy Prideen, koska tapahtumia kasaantu (oli Miskan synttärit, piti käydä kaupassa, enkä jaksanu mennä). Onneks 20.8. Varkaudessa järjestetään Pride, jota meen ainakin kattomaan, mikä meno siellä on ja häiriköikö joku mahollisesti tapahtumaa. Toivottavasti poliisit on paikalla, et voi jutella niitten kanssa. Leppävirralla kyseinen kulkue lähti Leppävirran kunnantalon pihasta. Sen tarkotuksena oli herättää puhetta varsinkin seksuaalivähemmistöjen oikeuksista ja ihmisoikeuksista.  No se pridestä. Siirrytään seuraavaan aiheeseen, mikä on Miskan synttärit. Eli kävin Alkossa ja Lidlissä ostaa Asterix ja Ville Vallattoman tarvikkeet ja Miskalle yllätyskaljan. Hyllyssä oli myös ukrainalainen olut, mut kyseinen kalja jäi hyllyyn. Kyseessä oli ukrainalainen 8,6% olut.  No ostin Miskalle 8% kaljan ja sitten sen viinapullon ja kaks pulloo Pisanc Ambonia. Sitten menin Lidliin ja os...

Maanantai 26.6. - Pirkanmaalle uusi Prisma ja ukrainalaisia

Kuva
  Pirkanmaalla on nyt 9 Prismaa, joista 8 sijaitsee Tampereen kaupunkialueella. Heräsin tänään noin kahelta. Sain Facesta tiedon, et Pirkanmaalle avautuu kymmenes Prisma. Prisma avautuu Tampereen keskustaan, mistähän niille riittää asiakkaita, kun joka kulmassa on joku kauppa? No, Tampereella 250k asukasta. Sen jälkeen söin ja sen jälkeen innostuin kattomaan Opintopolun, josta selvisi, etten oo pääsemässä mihinkään muualle kun siihen veto juttuun ja siihenkin oon jollain 16. varasijalla. Siinä vitun haastattelussa sanottiin, et jotain kaikki te olitte hyviä. Vitun scammaajat.  Tohon viimeseenkään taas en päässy. Hyvin menee. Kuitenkin, opiskelijavalinnat on vielä kesken ja jotkut pääsee varasijoiltakin.  Aloin katsomaan vaihtoehtoja, googlasin avoin amk Tampere, koska sinne haluan. Löysinkin sosionomin polkuopinnot Tampereella. Siinä menis 300€. Pitää kinuta rahaa jälkihuollosta ja ehkä hakee kelalta muuttoavustusta.  Sen jälkeen menin käymään kaupungilla. Pian näin ...

Sunnuntai 30.10. - ambulansseja

Kuva
  Kuvituskuva  Tänään heräsin kello 9. Kelloja siirrettiin, joten sain nukkua tunnin pidempään. Aamulla näin, et EPS425 oli naapurissa. Naapurissa asuu vanha, mukava mies. Toivottavasti ei oo sattunu mitään vakavaa. Ukki meni ulos tarkastamaan, miks PS425 on siellä. Lanssit on joutunu käymään naaapurissa monta kertaa ja jopa viemään naapurin vanhan miehen kiirekyytiä Kysiin. Nykyään kotihoito käy naaapurissa säännöllisesti. Säästäkää sähköö! OL3 ei taas toimi, suomalaiset on jo tinkiny 10% syksyn sähkönkulutuksesta. Kysymys kuuluukin, voiko kauheesti enää vaatia?  Warkauden Lehessä puhuttiin ukrainalaisista, jotka haluaa sodan rauhoittumisen jälkeen takaisin Ukrainaan. Ne juo teetä. Perheen isä Oleksandr Zakharchenko haluaa jutun kautta kiittää varkautelaisia. Ihmiset on ollu jopa ystävällisempiä kun USA:ssa tai Singaporessa. Muutenkin täällä on erilaista kun siellä.  Radiossa alkoi soimaan Eppu Normaali, joka päivä ja jokaikinen yö. Warkauden Lehessä oli kuolleita, ...

Torstai 30.6. - Nato-hävittäjiä

Kuva
  Kuvituskuva Hornet hävittäjästä, mut hävittäjä oli varmaan F35 Lightning II. Aamulla heräsin, luulin kello on 11, mut se oli varmaan 10 sillon. Join x gameria ja katoin aamu-unissa tsaari-ikonia. Katoin myös arkkienkeli Mikaelin ikonia. About varmaan 20min siitä kuulin hävittäjän lentävän vaunun yli. Nytkö se sota alko? No vitsi vitsi, varmaan UK:n hävittäjä, eli F35 Lightning II tai sitten hornet. Rissalaan saapu F35 Lightning II hävittäjiä. Nyt onkin ollu näitä Nato harjotuksia, joka kuitenkaan ei tarkota mitään, Nato harjotuksia on aina ollu mut harvemmin. Nyt kun Suomi hankkii samat F35 hävittäjät, niihin on tutustuttava. Ukrainan sota tuli vaan häiritsemään.  Sitten meni joku vene, valkonen kalastusvene ja ihmisillä liivit päällä. Sitten katoin Warkauden Lehen. Siinä oli juttu Kisapuiston Ruokapalvelut Oy:n yrittäjä Tarja Mikkosesta. KGB:llä, eli Kisa-Grilli-Baarissa on tapahtunu murtoaalto. Osmajoentiellä, lähellä kouluja sijaitsevassa KGB:ssä sisään oli menty etuoven ...

Vaunu mökille ja tunarointia kaljojen kanssa

Kuva
  Torstai 5.5. Tänään heräsin klo 11, ootin et sossu laittaa viestiä ja luin lehet. Lehissä puhuttiin Ukrainan sodasta ja lainoista. Lehissä puhuttiin myös erilaisista mielipiteistä ja Venäjän vaikuttamisyrityksistä esimerkiksi ilmatilaloukkauksista. Kuolleita oli srk:n tilastoissa enemmän kun syntyneitä, joka on huolestuttavaa.  Onneks ukrainalaisian tulee Suomeen. Ps. Putin hirteen. Niinhän se yheltä laittoki viestiä. Sano, et jotain perustoimeentuloo, kun tuet katkii, sano et Ohjaamolle mars. Miska tuli puol kolmelta ja suunnittelin taas sille Santtu tai Karhupäkkiä.  Klo 15-16 suunnitellaan jo karhu ja Santtupäkkiä, koska täysikänen kaveri kuttu pari täysikästä kaveria, jotka juo kaljaa. Laitoin myös viinat kylmään, siis pakkaseen.  Huomenna siis mä oon ainakin pienessä noususuhdanteessa. Sitten käytiin Miskan kaa Prismassa ostaa Santtupäkki, RedBullii, sipsiä, dippiä ja Karhupäkki. Miskan Karhupäkki rupes vuotamaan. Se meinas tehä reklamaation Prismalle. Niiden ...

Snäppejä ja vabu ei lobu

Kuva
 Ti 3.5. Heräsin klo 9 ja tänään ois semmonen tavote, et yritän vastailla noihin snäppeihin. Joku vitu inhalaattorimainos kuulu radiossa. Siis semmonen vitun astmapiippu. Pitäiskö nukkua enemmän? Oho, jääkaappi oli auki. Tänään alko lakko. Kyllä ne lakkoilee. Suomen väkiluvun verran on Ukrainasta lähteny sotaa pakoon. Joku ehottaa Savon Sanomissa Kuopioon raitiovaunuja ja kadunvarsipysäköinnin kieltämistä. Kävely lisääntyy ja päästöt vähenee. Puhuttiin myös inflaatiosta, puun hinta kallistuu, joka toisaalta on sahoille hyvä, mutta samalla kallistuu kaikki muu. Sähkö, diesel ja merirahtikin on kallistunu puolella.  Ne koulut ja päiväkodit sulkeutuu. Tää tarkottaa ylimääräsiä vapaapäiviä. No niin, joukkoirtisanomisiakaan ei oo suljettu pois. Nyt menee Suomella aika paskasti. Taitaa Venäjä lahjoo ammattiliittoja, et saadaan Suomi polvilleen. Seuraavaks ne katkasee sähköt. Ilmatilaloukkauksia on jo tullu. Nyt Natoon ja äkkiä. Meinasin juuri kirjottaa lisää uutisia,,muun muassa Pie...