Tekstit

Näytetään tunnisteella tehovalvonta merkityt tekstit.

Maanantai ja tiistai 22.-23.5. - avustajilta lakkovaroitus, viikonloppuna viritettyjä pomoja ja hukkuminen

Kuva
  Hyvinkäällä tapahtu eilen kuolemaan johtanu neljäkasikolmonen, tänään tiistaina tilannehuonetta hallitsee automaattihälytykset, maastopalot sekä erilaiset rakennuspalot, erityisesti pienet ja keskisuuret. Resurssit on siis tiukilla, maastopalojen sammuttaminen ja sopimuspalokuntien hälyttäminen jälkivartiointitehtävälle sekä varikkovalmiuteen imee resursseja, eikä sekään oo ilmasta. Lisäks tilannekeskuksen resurssikoordinoinnin työtä vaikeuttaa päällekkäiset tehtävät isoimmissa kaupungeissa. Onneks pääasiassa ne oli pieniä. Lukuisan päällekkäisen suuren tehtävän sovittaminen on hankalaa, koska pelastusjohtajia ja muitakin resursseja on rajallinen määrä.  Eilen Citiesissä toimi modit. Tänään 12 aikaan kuitenkin modit crashas uusien lisäosien takia. Sain kuitenkin eilen ja tänään tehtyä New Varkautta, tänään vuorossa oli Käpykangas-Repokangas-Kaura-aho. Olin juuri tekemässä sitä ja ajattelin, että jatkan, kun olen päässyt Ohjaamolta, kun modit lopetti toimintansa  Lisää m...

Sunnuntai 21.5. - eilisen mopomiitin jälkimainingit ja kiitos 14k näyttökerrasta

Kuva
  Tänään ilmesty Warkauden Lehteen mun tekemä juttu erilaisten vähemmistöjen kokemasta häirinnästä.  Eilisessä miitissä tapahtu myös liikennepako. Yks mopoilija lähti poliisia pakoon miittiin. Sen takia miittisuoralla oli runsaasti poliiseja eri liikenneryhmistä. Kaveri sano, et illasta miittiä pyydettiin poistumaan ja poliisit sano "miitti loppu tähän, 15min päästä aletaan poistamaan porukkaa".  Kaveri tuntee pakenijan nimen.  Miska päris, ei Megistä sille. Eikä, mä myin sille yhen. Sitten istuttiin alhaalla ja juteltiin jotain siinä. Päätettiin lähtee Prismaan ostoksille ja jäätelöö sieltä tuli ostettua. Prismassa oli myös joitain ukrainalaisia ja paljon asiakkaita. Joku oli jättäny sinne pihalle IP:n laturin.  Facebookissa näin ko. julkasun. Ainakin ekojen kommentoijien kanssa olin samaa mieltä. Mopomiitit ei katoo minnekään, eikä poliisin pidä mennä kattomaan sinne keuliiko porukka vai ei. Yleensä mopomiitteihin mennään keulimaan ja tekemään kaikkia stunttau...