Lauantai 6.5. - kuningas Charles III kruunajaispäivä ja paloautoja
Tänään on kuningas Charles III kruunajaispäivä. Kruunajaisia seurataankin koko maailmassa. Kruunajaiset makso arviolta £100M, eli noin €113M. Charles III herättää UK:n siirtomaissa ristiriitaisia tunteita ja monet alkuperäiskansojen johtajat on vaatinu briteiltä anteeksipyyntöö. Kruunajaisten koosta kertoo jotain se et paikalla oli 10k poliisia. Myös Suomessa media lähetti tapahtuman aamupäivällä suorana ja esitteli myös erilaisia kruunuja. Charles III käteen asetettiin myös valtikka.
Kruunajaisten aikana (kirjotan tätä sunnuntaina, koska ei eilen tullu tekstiä) erityisesti Tiktokissa lähti kiertämään huhu kruunajaisten aikaan mustaan kaapuun pukeutuneesta miehestä, että kuningas kuolee kohta. Kuningas Charles III on brittien kaikkien aikojen iäkkäin hallitsija 74v. Somessa puhuttiinkin, onko kuningas liian vanha, mut tarviiko hallitsijan aina olla nuori. Samanikäisiä hallitsijoita on muun muassa (tällä hetkellä, ei valtaantullessaan) muun muassa Suomessa ja Venäjällä. Lisäks USA:n pressakin oli valtaantullessaan kuningas Charles III kanssa samoja ikiä.
Voikin arvioida, et vanhemmat ihmiset tulee hallitsemaan suurvaltoja.
Sitten menin keskuskentälle. Matkalla näin EPS425. Kyseisessä autossa on myös kuvaa elämää älä onnettomuuspaikkaa tarra. Sitten mulla oli punanen linja, eli valot oli punasella. Sitten näin RPK017, sitten menin kattomaan yksiköitä. Näin koulun parkissa ainakin RKY527, ROK1072, RPH627, RPH6273, RKS127 kuvaa elämää älä onnettomuuspaikkaa tarran kanssa, REK137 kuvaa elämää älä onnettomuuspaikkaa tarran kanssa ja RKS014. Sitten näin Varkauden TPK:n säiliöauton RPS493. Näin myös yksiköt RPS491, PS497 ja PS499. Oli mukavaa kuvata eri maakuntien paloautoja. Siellä oli myös Joroisten yksiköitä, RPS070 ja RPS5212.
Lanssi PS425, jonka näin Käpykankaan liikenneympyrän lähellä. Palokuntien miehistöautoja. Myös vakinaisista oli paikalla RPS401 ja RPS403. Niiden tehtävänä oli esittellä kalustoa VPK:laisille ja Joroisten Palomiehet ry myi makkaraa ja muuta. Muonituskärryä veti RPS070. Vakinaiset kuitenkin lähti nopeasti asemalle päivystämään 1+4 vahvuudella.
Liikahti myös RKU167, RLU537 ja RPS487 kuvaa elämää älä onnettomuuspaikkaa tarran kanssa. Tässä samalla tuli toimitettua viikon toiset tarrauutiset. Tarrauutisista puheen ollen, myös Hämeenlinnan VPK:n yksikössä RKH437 oli kuvaa elämää älä onnettomuuspaikkaa tarra. Vartioitakin siellä oli, muun muassa Avarnin väkeä ja vartioinnin esimies.
Avarnin auto.Ohjelma sisältää tuotesijoittelua.
Kommentit
Lähetä kommentti