Viikko 16 14.-20.4. - pääsiäinen ja opiskelua (sisältää myös klikinsäästön)

 

Maanantaina 14.4. meillä oli lähipäivä. Puhuttiin sukupuolisensitiivisyydestä, eli huomioidaan sukupuoli, erilaiset siihen liittyvät normit sekä miten ne vaikuttaa yksilön ja yhteiskunnan tasolla. Tätä termiä ja ajattelutapaa käytetään erityisesti vaka-työn ja muun ohjaustyön parissa. Termi toteutuu käytännössä muun muassa kasvatuksen tavoitteena, jossa ihmiselle annetaan tilaa ja kasvurauha olla omia itsejään. Erityisesti nuorisotyössä se tarkoittaa, et tiedostetaan erilaisten ihmisten kohtaaminen ja heidän kohtelu sekä mitkä on heidän mahdollisuutensa. Lisäksi puhuttiin turvataidoista, eli miten kannustaa sopivissa määrin nuorta hyvinvointiin, turvalliseen toimintaan, vastuullisuuteen ja itsesuojelun edistämiseen. Käsiteltiin siis näitä teemoja ohjaustyön näkökulmasta. Kohdattiin myös toisia "intialaisella torilla", eli saatiin vähän liikuntaa. Sopivissa määrin tarkoitan siis sitä, ettei esimerkiksi raiskauksen uhria saisi mollata sanomalla sulla oli väärät vaatteet päällä.

Aamulla mä näin muun muassa Itä-Suomen VaTi-ryhmän tunnuksettoman Sprintterin poliisilaitoksella sekä PPS489 JOUHA-ryhmän Sprintterin. Sunnuntaina näin myös PPS401 partioimassa vara-autolla. Ensin luulin, en kai mä kuvannu sitä, mut sitten löysin videon. Lisäks näin poliisiasemalla Itä-Suomen Kuopion tutkinta-auton siinä ja pari Itä-Suomen poliisilaitoksen tunnuksetonta poliisipartioo. Tiistaina muun muassa oma ammattiliittoni, JHL meni lakkoon kunnallistyön osalta. Muun muassa poliisit osassa maata ja vankiloiden työntekijät meni tiistaina kaksipäiväiseen lakkoon. Lakko ei koske ns. suojelutyötä, eli työtä, joka on yhteiskunnan turvallisuudelle välttämätöntä. Vangeille järjestetään vain esimerkiksi terveydenhuolto. Esimerkiksi vankien ulkoilu tai läheisten tapaaminen ei onnistu lakon aikana. Rikoksettoman elämän tukisäätiö asiamiestoiminnan asiantuntija Ulrika Järvinen sanoo, et vangeille tai vankien läheisille kahen päivän lakko voi olla isompi kun siviileistä tuntuu. Esimerkiksi ruokaa vangit sen sijaan saa.

Lakko vaikutti myös poliisin toimipisteiden aukioloaikoihin sekä kiireettömien tehtävien suorittamiseen. Lakko oli poikkeuksellinen, poliisi lakkoili viimeksi 1976. Lakko kesti kaks päivää. Espoon pääpoliisiasemalta jouduttiin käännyttämään joitain ihmisiä ovelta. Kuitenkin, sähköiset asiointipalvelut pysyi auki. Kiireellisissä tapauksissa kuitenkin esimerkiksi Helsingin ja Itä-Uudenmaan poliisin toimipisteet päivysti normaalisti. Viikonloppuna mä sain ilmoituksen Kelalta, et mun pitää pyytää koululta lausunto opintojen jatkumisesta kesällä. Jos Kela hylkää hakemuksen, keskeytän opiskelun tilapäisesti, koska nykyisen hallituksen takia ei kannata opiskella. Tätä ei ollu Marinin hallituksen aikana. Haen sitten takaisin ammatilliseen kuntoutusselvitykseen ja pyydän sieltä lausunnon tilanteestani. Elokuussa suurin osa opiskelijoista siirtyy yleisen asumistuen piiristä opintotuen asumislisän piiriin. Tää ei tietääkseni koske mua, koska mä opiskelen kuntoutusrahalla. Mut aika näyttää sitten. Kelan ylläpitämällä Elämässä.fi-sivustolla todetaan, että kuntoutusraha ei ole "liian helppoa rahaa" muun muassa opintojen ajalle. Tutkitusti ihmiset, joille kuntoutusraha myönnetään, tarttee enemmän sosiaaliturvaetuuksia ja sote-palveluita kuin muut. Koulutuksen ajalta tuloraja on 800€/kk, ylimenevä osuus vähentää tietenkin kuntoutusrahaa. 

Tällä viikolla on pääsiäisviikko. Ite en sitä vietä, koska oon ateisti. Tiistaina 15.4. mulla oli vapaapäivä koulusta. Satamassa tapahtu asioita ja samalla myös pelasin Cities Skylines II, joka toimi hetken normaalisti. Oli kuuma ja näin parvekkeelta muun muassa Itä-Suomen poliisilaitoksen tunnuksettoman partioauton. Illalla menin keskustaan ja näin muun muassa EPS21 L4 tulossa jostain poliisiaseman risteyksessä. Poliisiasemalla näin myös PPS489 jouha-ryhmän Sprintterin sekä tutkinta-auton. Olin vaan lyhyen aikaa, koska keskiviikkona oli koulua.
Keskiviikkona oli pääsiäisviikon keskiviikko, eli niin sanottu kellokeskiviikko. Näin poliisiasemalla muun muassa Itä-Suomen poliisilaitoksen tutkinta-auton. Maalais-Kuopiossa, Maaningalla, Maaningantie 49:ssä tapahtu kellokeskiviikkona 16.4.25 8.03.09 403-tehtävä. Pesukone alkoi savuamaan Maaningan keskustassa sijaitsevassa päiväkodissa. Pelastuslaitos hälytettiin tehtävälle suuren rakennuspalon vasteella riskien vuoksi. Kohteessa savunnut pesukone ei kuitenkaan onneksi ehtinyt syttyä palamaan. Kohteessa käynyt pelastusyksikkö varmisti, ettei paloa ollut ja suoritti savutuuletuksen. Henkilökunta evakuoi rakennuksessa olleet henkilöt. Kellokeskiviikkona kello 6.46.52 Kuopiossa tapahtu 471-tehtävä. Keskiviikkona 16.4. koulussa oli aiheena hyvinvointi ja terveelliset elämäntavat, arjenhallinta sekä muun muassa mielekäs vapaa-ajantoiminta. Ensin meillä oli ns. oppimiskahvila. Siinä saatiin 5 minuutin aikana käydä keskustelua tietystä aiheesta. Omasta mielestäni viisi minuuttia oli mulle liian lyhyt aika käydä näitä teemoja. Lopuksi palattiin "omaan pöytään" ja käytiin läpi kaikkien ryhmien ajatukset. Valittiin 3-4 keskeistä ajatusta ja esiteltiin ne muille.

Käsiteltiin myös, miten voidaan edistää luonnon avulla ihmisten hyvinvointia ja käyttää sitä apuna ohjausmenetelmissä. Käsiteltiin muun muassa kivien maalausta. Luonnon hyödyntäminen ohjausmenetelmissä lisää aktiivisuutta ja se vaikuttaa myönteisesti ohjattavien ja ohjaajien hyvinvointiin ja terveyteen. Lisäksi se auttaa palautumaan muun muassa stressistä. Päivän lopuksi toteutettiin pakopeli luonnossa Kuopion Yliopistonrannassa. Silloin Lapinlahdelle tuli myös 422-tehtävä, eli maastopalotehtävä. 
Sitten kävin muun muassa Sataman Helmessä. Kyllä, taas. Sakkylla oli joku kasiluokkalaisten tutustumispäivä. Asuinalueille jaettu outoja muovipusseja Lappeenrannassa - sisällä Ylen mukaan salaliittopropagandaa ja käännetty pentagrammi. Epäillään, että kyseessä on kristillisen äärioikeiston lentolehtiskampanja, joka on antisemitistinen. Herääkin kysymys, miks uudelleensuljettavissa pusseissa jaetuissa juutalaisvastaisessa flyereissä on muun muassa käännetty pentagrammi? Flyereitä on jaettu pientaloalueilla muun muassa postilaatikoihin. Lentolehtiset on vaikuttaneet ajoneuvon kyydistä heitellyiltä. Flyereiden sisältö koostuu muun muassa salaliittoteorioista ja viittauksista Raamattuun sekä Yhdysvaltain politiikkaan. Lisäksi niissä on symboleja, kuten jo mainittujakin käännettyjä pentagrammeja. Helsingin yliopiston tutkija Paavo Ahonen sanoo, et lehtisten sisältö on kopioitu rapakon takaa. Ajatuksia on kerätty muun muassa valkoista ylivaltaa ajavasta propagandasta, holokaustin kieltämisestä ja eurooppalaisesta antisemitistisestä ajattelusta. Kaakkois-Suomen poliisille tästä ei oo ilmoitettu.

Torstaina 17.4. oli vapaapäivä. Silloin pidin tiktokissa liven. Torstaina oli myös kiirastorstai. Liveen tuli jälleen ableistisia kommentteja, onneks oli moderaattorit. Pidin vähän pidemmän liven, yli 5 tuntia. Torstaina mulla alko 6 päivän vapaat. Vitsailin livessä muun muassa et teen pääsiäisenä satanistisia rituaaleja. Mun rituaaleihin kuuluu muun muassa lonkeron juominen. Perjantaina 19.4. oli pitkäperjantai. Pitkäperjantain tehtävistä sen verran, et Varkauden keskustassa oli pitkäperjantaiyönä noin kello 1.30 takaa-ajo. Kyseinen auton kuljettaja saatiin kuitenkin kiinni Varkauden Hertunrannassa. Häntä epäillään muun muassa törkeästä ratista sekä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Lisäksi hän ajoi ajoneuvoa ajokiellossa. Varkauden Keskuskentän vastapäätä sijaitsevaan legendaarisen Kisa-Grilli-Baariin murtauduttiin tiistain ja keskiviikon vastaisena yönä. Murtautuja sai saaliiksi kuusi energiajuomatölkkiä. Olikohan jollain tarve yöllisille pärinöille? Varkaus säilyy punaisena kaupunkina - kuntavaalit voitti SDP, jonka kannatus nousi Varkaudessakin 5,4 prosenttiyksikköä, toiseksi tuli kokoomus, jonka kannatus nousi puoli prosenttiyksikköä, kolmanneksi keskusta, jonka kannatus nousi puolitoista prosenttiyksikköä, neljänneksi vihreät, jonka kannatus laski 0,1 prosenttiyksikköä. Viidenneksi tuli vasemmistoliitto, jonka kannatus nousi 1,4 prosenttiyksikköä. Perussuomalaiset koki myös Varkaudessa rökäletappion, kannatus laski 6,9 prosenttiyksikköä.

Kiirastorstaina illalla Makasiiniravintola Albatrossi avas Kuopion matkustajasataman kesäkauden. Kuopion matkustajasatama on kesäisin myös paikka autoharrastajille. 
Sataman menoa kiirastorstaina 17.4.

Pääsiäistä vietetään maailmalla muun muassa mielestäni hiukan kyseenalaisin menoin. Jeesuksen kärsimystä näytellään muun muassa ristiinnaulitsemalla. Muun muassa katolisessa Venezuelassa näyttelijät esittävät ristiinnaulittua ja kärsivää Jeesusta. Siihen osallistui yli sata näyttelijää. Israelin kansanmurhan kohteena olevassa Gazassa muun muassa ortodoksit vietti pitkäperjantaita surullisin menoin. Aha, nyt Trumpin pojat on ajautunu avoimiin riitoihin paavin kanssa. Yhdysvaltain varapresidentti J.D. Vance vierailee Roomassa ja Vatikaanivaltiossa pääsiäisenä. Hän tapasi perjantaina pääministeri Giorgia Melonin. Vance on harras katolilainen ja hän haluaa tavata myös paavi Franciscuksen. Keskustelu paavin seuraajasta käy kuumana. Hän on keuhkosairauden murtama ja myös vanha, 88-vuotias. Kuitenkin, Trumpin väellä ja paavilla on suuria näkemyseroja. Paavi on vienyt katolista kirkkoa sallivaan suuntaan. Hän on muun muassa toivottanut seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt enemmän tervetulleiksi katoliseen kirkkoon. Lisäksi hän on tuominnut Israelin harjoittaman kansanmurhan Gazassa. Näiden lisäksi paavi Franciscus on arvostellut kapitalismia ja varoittanut ilmastonmuutoksen vaaroista. 

Sallivat lausunnot on muun muassa Yhdysvalloissa menneet konservatiivikatolilaisilla ihon alle. Konservatiivisilla katolilaisilla on katolisessa maailmassa kuitenkin melkoinen vaikutusvalta. Yhdysvaltalainen lehti Politico arvioi, et Trumpin hallinto voi pyrkiä vaikuttamaan uuden paavin valintaan. Ylen mukaan asiantuntijat ei kuitenkaan tähän usko. 
Kolmen kärki paaveissa.

Pääsiäisviikon lauantaina 19.4., eli ns. lankalauantaina mummi tuli siivoamaan taas mun asunnon ja samalla käytiin Tokmannilta ostaa uudet kengät. Kun mummi siivosi, näin parvekkeelta PPS401 partioimassa vara-autolla. Juteltiin siinä vähän vapusta ja muusta. Tokmannille mennessä näin myös PPS4XX partioimassa Kauppakadulla. Sen jälkeen jollain miesoletetulla näin Kaamos Co. pentagrammiheijastimen takissa. Sopivan satanistista taas. Sitten käytiin ostaa Tokmannilta mulle kevätkengät ja menin Raxiin syömään. Sen jälkeen kävelin hetken torilla. Kotiin mennessäni kävelin Snellmaninpuiston läpi, koska siitä satamaan asunnolleni kävellessä vältän Maaherrankadun ja Kauppakadun risteyksen liikennevalot. Yks naisoletettu tuli sanomaan hänellä on tänään polttarit ja hän tarttee kysyä adjektiivin multa. Mä sanoin pian valkoinen ja se kiitti ja lähti takas juhlii polttareita. Mä kävelin vielä Satamapuistossa. 
Tässä vielä Helmen pääsiäisaukioloajat. Siitä tulikin mieleen, tänään on melkein käytävä Helmessä. Lähdin illasta Helmeen sen jälkeen pidin parin tunnin liven. TW: raiskaus ja seksuaalinen väkivalta sekä ableismi. Loppulivestä mua tultiin taas syyttämään jonkun lapsen koskettelusta päiväkodin pihalla. En siis eläessäni oo harrastanu seksiä, saati kosketellut ketään luvatta, varsinkaan päiväkoti-ikäisiä. En tiiä, mistä nää syytteet on peräisin. Onneks mulla on tiktokin parhaat salapoliisimodet. Yhen kerran boxiin tuli joku tyyppi ja chatissä alettiin syyttelee raiskauksesta sun muusta paskasta. No, lähti aika nopee boxista ja chattaajat lensi estolle. Aika usein livessä tulee myös ableistisia kommentteja ja kerran tuli yks boxiin, joka väitti olevansa Tampereelta, en tiiä mistä todellisuudessa oli, saati oliko täysikänen. Chatissä yks sano, toi kiusaa, hävis boxista kuin leppäkeihäs estolle. Viimeiset sanat oli "vitun vamppi". Sen jälkeen loppuikin live multa ja pidin muutaman välipäivän. On mahdollista, et raiskaussyyttäjät on alaikäisiä ja yrittävät sabotoida ihmisten livejä. Vaikka aina laitan K18-asetuksen päälle, se ei estä näitä trolleja. Kehotankin kaikkia vanhempia keskustelemaan lastensa somekäytöksestä ja olemaan kiinnostunut lapsen some-elämästä, missä liveissä lapset liikkuu, millaista on hostin ja muiden vieraiden kanssa vuorovaikutus. Mutta kun jotain vanhempia ei kiinnosta. Kannattais ottaa jälkikasvusta vähän enemmän vastuuta, tai sitten käyttää ehkäisyä. 
Sunnuntaiuutisia. Tänään 20.4. on kristittyjen ns. pääpäivä. Uutisissa tänään muun muassa aloite puolustushankintojen sääntelystä on saanut yli 50k allekirjoitusta ja siten pian etenee eduskuntaan. Aloitteessa vaaditaan, et puolustushankintoja tehdessä huomioidaan kansainväliset ihmisoikeussopimukset ja muut humanitaariset oikeudet sekä muut ulko- ja turvallisuuspoliittiset asiat. 



Lisäksi eilen yöllä Kuopio For Palestine järjesti hiljaisen mielenilmauksen Kuopion tuomiokirkon pihalla. Tänään liputetaan evakkojen kunniaksi. Lisäksi hautajaisia järjestetään liian hitaasti. Tää tuo ruuhkaa vainajien säilytykseen. Omaiset saattaa venyttää hautausajankohtaa niinkin etäälle, kuin parin kuukauden päähän kuolemasta. Omaisia ei tietenkään raskaassa tilanteessa haluta painostaa, mutta Kirkkohallitus on antanut suositukseen, et multiin pitäisi päästä 2-3 viikossa kuolemasta. Omaiset haluaa joskus tietyn päivän esimerkiksi viikonlopusta. Jos nää päivät on buukattu täyteen, saatetaan hautajaisajankohtaa lykätä jopa viikoilla. Paineita säilytystiloille tuo myös suurten ikäluokkien poisnukkuminen. Hautajaisten nopeuttamiseksi käytössä on myös maksuja. Osassa tiloista säilytys on maksullista esimerkiksi kolme ekaa viikkoa, sen jälkeen voi ruveta juoksemaan esimerkiksi 10 euron maksu vuorokaudelta. Helsingin kaupunki yrittää nopeuttaa hautajaisia maksulla, joka peritään kolmen viikon jälkeen hautausluvan saamisesta. Maksun suuruus kolmen viikon ilmaissäilytyksen jälkeen on kymmenen euroa per vuorokausi. Muualla Pohjoismaissa laki määrittelee kuolemasta hautaamiseen kuluvan ajan. Aikaraja vaihtelee kymmenestä päivästä 20 päivään. Jos tähän haluttaisiin mennä Suomessa tulisi ihmisten asenteiden muuttua. Myös resursseja tarvittaisiin enemmän. Tähän kuitenkaan ei haluta mennä, koska ymmärretään, et surun keskellä kaiken pakollisen byrokratian hoitaminen on raskasta. Myös surulle on annettava aikaa. Maksujen käyttöönottoa sen sijaan kannatan.

Joku iltapäivälehti uutisoi raflaavalla otsikolla, "STT: Kuolleena olemisesta tulee maksullista Helsingissä". Korjaan, itse säilytys ei maksa, paitsi kolmen viikon ilmaissäilytyksen jälkeen, jos hautajaisia venytetään. Itse kuoleminen siis ei maksa senttiäkään enemmän, vaan hautauksen venyttäminen. Olipa taas harhaanjohtava otsikko. Mut koska ip-lehtien tulot riippuu klikeistä #klikinsäästäjä. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Leiri 7.-10.10. - järjestötoimintaa vapaapäivinä, leireilyä sekä Varkauden pelastusasema muuttaa

Uusi vuosi 30.12.24 - 2.1.25 - raketteja ja hälytysajoneuvoja

Alkuviikko 3.-5.3. - pelihimoa ja loma