Keskiviikko 1.3. - bussilakko alkoi, Nato uutisia

 

Kuvituskuva bussista.

Heräsin tänään kello 11. AKT ei päässyt sopuun ja bussilakko alkoi. Opiskelin aamulla 12 aikaan. Sen jälkeen avasin radion. Kello 14 tulleen tiedon mukaan eduskunta on hyväksynyt Suomen Nato sopimukset äänin 184-7, yksi äänesti tyhjää, 7 oli poissa. Uutisoidaan lisäksi, että Suomen ja Ruotsin Nato asian käsittely alkaa Unkarissa. Vielä on epäselvää, milloin Unkari ratifioi. Uskon kuitenkin, et Unkari ja Turkki tulee ratifioimaan. Melkein tekis mieli mennä K-market Kyllikinkadulta ostaa Nato lonkeroo. Jos sieltä ei saa, suuntana on Prisma. 

Serbialla ja Kosovolla on edelleen riitaa koskien Kosovon itsenäisyyttä. Molemmat maat pyrkii myös EU:n jäseneksi, mutta EU:n jäsenyyden estää tämä itsenäisyysriita. Serbian pressa, joka on tuo (mun pitää kopioida Ylen sivuilta nimi, koska en osaa kirjottaa) Aleksandar Vučić ei tule hyväksymään Serbiasta irrottautuneen Kosovon itsenäisyyttä. EU jäsenyys riitaisille maalle, joista toisessa on valtauskontona ortodoksit (Serbia) ja toisessa Islam (Kosovo). Molemmat maat on erittäin uskonnollisia ja kaikki mun blogin seuraajat tietää, et mitä uskonnollisempi maa, sitä pienempi bruttokansantuote. Uskonnollisuus korreloi myös köyhyyden kanssa. Köyhyys korreloi tietenkin alhaisen Ginin ja HDI:n kanssa. 

Serbiassa ei oo merkkejä maallistumsesta, eikä siitä taida sen koommin olla merkkejä Kosovossakaan. Pelkään, että EU:n liittyessä Serbia ja Kosovo täyttää vapaat työmarkkinat halpatyövoimalla. Kolikolla on silloin kaks puolta. Toisaalta, niille pitää antaa mahollisuus työskennellä EU:n alueella, mutta niin, ettei maiden oma osaaminen mee hukkaan. 


Sitten lähettiin ajelulle. Heti Käpykankaan Teboililla näin RR607 tais olla tankilla. Sitten ajettiin muun muassa paloaseman ohi, muttei hälytysajoneuvoja tullut. No, hyvä kun ei tapahtunu mitään, eikä kellään oo hätää. Sitten tuli Miska. Se pelas My Summer Caria ja Fortnittee ja sen kanssa tuli toinen kaveri autolla. Kun Miska lähti, kävin Kyllikinkadun K-marketissa ostamassa Ampparia. Sen jälkeen pelasin Citiesiä ja New Dubain kaupunkivaltioon tuli taas muutama piirtäjä, teollisuutta ja parantelin ratainfrakstruktuuria. Siis teollisuusalueille paremmat raideyhteydet.

Joku tubettaja sano, et 6.3. tulis joku peli tuolta Colossial Orderilta, joka on tamperelainen pelinkehitysfirma. Se on kehittäny muun muassa tän suosituks tulleen 8v vanhan Cities Skylinesin ja Transport Fever sarjan pelit. Tubettaja epäili, et tää peli ois kaupunginrakennuspeli, mahollisesti Cities Skylines 2. 

Breaking news kello 21.45, jolloin olin matkalla sinne K-market Kyllikinkadulle. Venäjä on tehny taas siviili-iskuja muun muassa Pultavaan. Vielä ei ainakaan Ylen sivuilla oo tietoja uhriluvusta. Jahah, Hesarin sivuilla lukee, et Hersonin alueen viranomaiset kertoo Telegramissa, et kolme loukkaantu tulituksissa Tšornobajivkassa. Loukkaantuneiden joukossa oli yksvuotias lapsi. Se vietiin sairaalaan. 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Leiri 7.-10.10. - järjestötoimintaa vapaapäivinä, leireilyä sekä Varkauden pelastusasema muuttaa

Uusi vuosi 30.12.24 - 2.1.25 - raketteja ja hälytysajoneuvoja

Alkuviikko 3.-5.3. - pelihimoa ja loma