Torstai 1.12. - palovaroitinpäivä ja 1kg tuohuksia

 



Tänään heräsin kello 12, kun Miska herätti. Tänään kello 18 on odotettavissa piippausta koko Suomen alueella. On paloturvallisuusviikkoon liittyvä palovaroitinpäivä. Kaikkia suomalaisia kannustetaan testaamaan palovaroittimet kello 18. Aamulla minttuviina aiheutti pienen darran, muttei oksettanu. Darra hoitui 15min Buranalla. Lisäks rakas nuorisovaltuustomme järjestää kaikille nuorille ilmaiset kahvit/teet/kaakaot joulukuun ajan kahvila Gafferissa. Kuulitte oikein, Wanuva tarjoo kaikille varkatelaisille nuorille ilmaset kahvit Gafferissa pitää vaan sanoo "Wanuvakahvit". Halutessaan kahvihetken voi jakaa iigeeseen #wanuvakahvit ja tägätä Varkauden nuorisovaltuuston virallisen tilin @varkaudennuorisovaltuusto.
Päivällä menin hakemaan paketin ja sytytin kevyet valot, koska mummi ja ukki on jossain. Kaverit lähti joskus 2 aikaan ja mä valmistauduin lähtemään ulos. Sitten vähän ajan päästä lähdin ulos. Liikennettä oli kohtuullisesti. Keskustassa oli taas niin paljon liikennettä, et tuntu taas, et Varkaudessa on 62k asukasta. Ensin kävin Lidlissä hakee Valamosta tulleet tuohukset.
Menin sen jälkeen kirkolle, jonka edessä otin kuvan paketista. Kävelin myös siellä hiukan. Sain askelia. Matkalla näin armeijan rekan ja muitakin rekkoja. Näin myös tunnuksettoman poliisipartion, mahdollisesti vati auton ja EPS423. 
Puolustusvoimien rekka
Kilo tuohuksia

Sitten kuulin, et sähkön arvonlisävero alenee tästä päivästä alkaen väliaikasesti 10%:ttiin. Illalla mulle tuli 0.025 ja risat Bitcoineina. Illalla testasin myös varottimet. Klo 18-18.05 saatiinkin hyvää piippausta, kaikki siis toimi. Illalla söin myös Slava Ukraini sen piparin. Ihan hyvä.







Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Leiri 7.-10.10. - järjestötoimintaa vapaapäivinä, leireilyä sekä Varkauden pelastusasema muuttaa

Uusi vuosi 30.12.24 - 2.1.25 - raketteja ja hälytysajoneuvoja

Alkuviikko 3.-5.3. - pelihimoa ja loma