Lauantai 2.7. - ortodokseja ja paloautoja
Tänään heräsin jo kello 9 herätykseen. Join x gameria ja katoin suojelusenkelin ikoneita Google kuvahausta. Joku ortodoksi lähetti illalla viestiä. Kysyin illalla siltä, mistä maasta se on kotoisin. Aamulla (tai aikaeron takia yöllä) se vastas, et se on Gambiasta. Googletin sen maan ja paljastu, et siellä puhutaan enkkuu ja pääuskonto on islam. Kun hain tietoo Gambian ortodoksikirkosta, ei löytyny, löyty katolisesta kirkosta. Gambia ei näytä olevan kovin ortodoksinen. Gambia on erittäin köyhä maa, tästä saattaa johtua, et valtaosa on muslimeita ja veikkaisin, et uskovien osuus on suuri.
Koulutuksen puute on yks vaikuttava tekijä, ateisteja ja uskomattomia on Gambiassa vähän. Ite pidän uskomattomuutta yhtenä kehityksen mittarina. Euroopassakin se jakaantuu koulutuksen ja kehityksen, mut myös historian mukaan. Ranskassa, jossa kirkko on virallisesti erotettu valtiosta, uskomattomia ihmisiä on suuri määrä. Esim Ruotsissa ja Virossa on paljon uskomattomia ihmisiä.
Toisessa ääripäässä on ei kehittyneet itäisen Euroopan maat esim Romania, Kreikka ja Puola. Puolalaisethan on yleensä kehitystä vastaan. Sitten kävin syömässä ja lähettiin Kangaslampipäiville. Koko kylällä ei oo pankkiautomaattia ja ihmisillä ei ollu rahaa. Poliiseja ei näkyny, mutta RPS411 ja 417 löyty. Kauppa ei käyny, yks sano, tää on viimenen kerta kun Kangaslampipäivät järjestetään. Paloautoissa ei ollu mitään ylimääräisiä tarroja ja ihmisillä oli jääkaapit kytketty pistorasiaan. Miehistöauton evy-kansio piti ottaa joka keikalle.
Miska yrittää tulla mökille, no tuokoon sitten omat juomat. Mä en ees hommannu tuolta kylältä lonkeroo, koska en ajatellu tuhlata sixariin päivän takia, koska juon niin vähän. Kuitenkin mul on mökillä 3-4 lonkeroo, mut kellekään Miskalle niitä antamassa. Lisäks mummi kun kävi kaupassa ja valitti, ettei kellään oo maskia.
Joo, kolme lonkeroo on nyt enää. En ostanu ees sixaria, niin ja, kun tultiin mökille, meni vähän aikaa, oli niin kuuma, et uimaan oli lähettävä. Sen jälkeen söin ja katoin lehet. Warkauden Lehessä ei ollu mitään, Savon Sanomissa oli. Savarissa puhuttiin auringon tuomasta ihosyöpäriskistä. Myös UEF (Itä-Suomen yliopisto) keräsi varainhankintana 3,8M€.
Perjantaina 1.7. Venäjä teki parikymmentä ihmishenkee vaatineen iskun Odessan alueella Serhiivkan kaupungissa. Kaupungissa asuu Wikipedian mukaan 5316 ihmistä. Isku tapahtu yhen aikaan yöllä paikallista aikaa. Myös 11-12 vuotias lapsi kuoli iskussa. Vähintään 21 ihmistä kuoli ja 38 loukkantu. Loukkaantuneiden joukossa oli kuus lasta. Iskussa kuoli myös lemmikkejä. Lisäks Harkovan alueella neljä ihmistä kuoli ja kolme loukkaantu Venäjän iskussa perjantaina 1.7.
Juhannuksen aikana synty vaan 14-15 ihmistä KYSissä Savon Sanomien mukaan, mitä oli ilmotuksia. No, ainakaan apinarokkoo ei tule, kun ihmiset ei harrasta seksiä.
Ennen toista uintikertaa illalla kuulin, ortodoksilla menee huonosti, eikä sen perheellä oo rahaa ruokaan. Tuli huono olo, vaikka joskus yöllä kärsin nälästä, mut se ei oo ollenkaan sama asia. Se on suhteellista, voin vaan mennä 24h kauppaan tai Heseen Joroisiin ja ostaa jotain. Mutta kun ei pysty auttamaan suoraan. Rukoilin sen puolesta.
Kommentit
Lähetä kommentti