Kuorovideon editointia, uusia asemia Kuopioon ja taas uus lonkeromerkki

 



Ma 3.1. 

Tänään mummi opetti mulle perintöasioita. Tänään myös sixari aukes ja lonkerotölkin korkki. Editoin tänään myös Saimaan ortodoksisen seurakunnan kuorovideon. Sain myös tiedon, et kirppikseltä tulee 120€. Lisäks kanttori maksaa pientä korvausta videosta. Huomenna pitää tehä muutos siihen. Kanttori nimittäin haluaa laulupätkät alkuun ja loppuun. 

Päivällä pelasin Citiesiä. Siellä Tampereelle tuli useita huipputyöllistäjiä, jotka työllistää suuren määrän koulutettua henkilöstöö. Koulutetun henkilöstön vuoksi Tiedepuiston K-Supermarketin tulee olla avoinna 24h, koska osa työntekijöistä on yövuorossa. Myös lähistöllä oleva Tampereen hyvinvointialueen Tiedepuiston sairaalayksikössä, lääkiksessä, oikiksessa sekä lukuisissa eri alojen high tech firmoissa on ihmisiä yövuorossa eikä ne jaksa mennä keskustan 24h kauppoihin, tai Kalevan Prismaan. 

Tiistain touhuilut 4.1. 2022

Tänään heräsin siihen, et mun pitää tullata Japanista tulevat joululahjaikonit. Hermostuin melkein, mutta en lähettäjälle, vaan EU:lle ja Suomen valtiolle. Lähettäjä, eli japanilainen ortodoksiveljeni, yritti parhaansa ja mä tein sitä, mut kysymykset oli niin vaikeita ja lopulta postin tullausapuri crashas ja jouduin siis jättämään asian sikseen ja mahollisesti maksamaan extra verot. Mun pitää varmaan ottaa yhteyttä tulliin ja kerrottava niille tiedot ja kysyä, mitä tehä. 

Sitten pelasin Citiesiä ja söin eilistä ruokaa. Citiesissä tein Leo Dubain Aviapolisin kaupunginosaan lisää rakennuksia ja uuden juna-metroaseman. Illalla yhistin metrolinjan tekemältäni avaruusmatkailukeskuselta suoraan Aviapolisin juna-metroasemalle. Tein myös tulevaa ja uusittua Lego Dubain kansainvälistä lentokenttää varten maanalaisen risteyksen Nation 1:ltä Aviapolisiin. Lentokentälle tulee yhteensä 5 paloasemaa. Myös öljyteollisuusalue lentokentän vierestä purettiin ilmailuviranomaisten määräyksestä. 

Uudelle lentokentällekin tuli enemmän tilaa. Lentokentän viereen suunnitellaan armeijan ja helikopteripelastuksen tukikohtaa. Tää tietenkin vaatii kaupungin purkamista ja asukkaiden uudelleen asuttamista, eli meidän pitää suunnitella infrastruktuuri uusiks ja painaa lisää rahaa. Inflaatio on riski, mutta rahan painamisen ja rakentamisen jälkeen ostamme suuria määriä ulkomaalaista valuuttaa ja teemme työpaikkoja high tech, matkailu ja ilmastonmuutostorjunta aloille. 

Illalla sain paketin tullattua ja maksettavaa tuli 0€. Posti ois pyytäny 0,90€ maksun, jos oisin valtuuttanu ne tullaamaan paketin. Menin kuitenkin Tullin sivuille, juttelin chatin kanssa ja menin tullaamaan lähetyksen. Tullaaminen oli helppoo, kuten viranomaisasioinnin pitää olla. Pari napin painallusta palveluun kirjautumisen jälkeen. Mitään hintaerittelyjä ei niille tarvinnu tehä. 

Sitten oli puhe, jos otettais oma pöytä Kimppa-Kirppikseltä, kun eilen meni 120 eestä legoja. Äiti antaa 88 pöydän, joten lappuja ei tarvii vaihtaa. Mul on muutakin myytävää ku legot. Pitää ettii niitä ens viikolle, mut mitään ikoneita en myy. En varsinkaan tsaariperheen ikonia. 

Keskiviikon keskittämiset 5.1

Tänään heräsin jotain 10yli 10 ja aloin pelaamaan. Yritin rakentaa Citiesissä Lego Dubain lentokenttä-armeija-alue keskusta, mut mun piti ratkasta ensin avaruusmatkailukeskusen aiheuttamat liikenneruuhkat. Mummi katto kirpparitavaroita. Mä ostin Windows 10 lisenssin, joka makso 145€. Peli crashas aamulla monta kertaa ja mä kokeilin erilaisia modeja. Crashaaminen loppu, kun aktivoin Windowsin. 

Päivällä jatkoin pelaamista ja siirsin avaruusmatkailukeskusen Aviapolisin keskustaan juna-metroaseman lähelle. Silti jotkut hyppää omiin autoihin ja kävelevät kilsan päähän metroon, tai bussiasemalle, vaikka bussi vie samaan paikkaan. Jotkut myös kävelevät pitemmän matkan juna-metroasemalle, vaikka oon tehny lyhyemmän reitin. 

Illalla huomasin, et lehet on tullu. Warkauden Lehessä puhuttiin Joroisten lukion erilaisista joustomahdollisuuksista. Joroisten lukiossa jotkut käy lukion kolmen vuoden sijasta kolmeen ja puoleen tai neljään vuoteen. Tiiän, myös Varkauden lukiossa on nelosia. Yli neljän vuoden opiskeluihin tarvitaan lääkärintodistus. Lisäks joustetaan kursseissa. Myös urheilulla on siellä vahvat perinteet ja tukiopetusta saa, kun sitä pyytää - joskus pyytämättäkin. Pienuus nähdään siellä voimavarana. Joroisten lukion keskiarvoraja oli vuonna 21 5,50, kun taas Varkauden lukiossa se oli samana vuonna 7,15.

Jollain Joroisten lukiosta valmistuneella oli ADD, jonka takia se suoritti varmaan aikuislinjan mahdollisesti neljään vuoteen. Vaikka keskiarvorajat on Joroisissakin semi paljon laskenu, kannattaa ennen lukioon hakemista miettiä, jaksaako lukio-opiskelua. 

Joroisten sosiaali- ja terveyspalveluilla on joku kaupallinen yhteistyö Varkauden kanssa. Päivystys ja vammaispalvelut on keskitetty Varkauden aluesairaalaan. 

Kuopioon tulee uusia paloasemia. Nykyinen Riistaveden pelastusasema siirtyy nykyseltä asematunnukseltaan 12 tunnukseksi 16, kun uusi keskustaan sijoitettava Itkonniemen pelastusasema ottaa tunnuksen 12. Itkonniemeen sijoitetaan yksi hööki ja kaks ambulanssia. Ympärivuorokautinen vahvuus asemalla ensihoidon osalta 4 ja höökin 1+3. 

Myös Petosen Porkkanakadulle tuli uus asema. Asematunnus säilyy 11. Yksiköitä tulee seuraavasti: sammutusauto, säiliöauto, nostolava-auto, koura-auto, 2 vara-autoo, konttikalusto, hydrokopteri, mönkijä ja moottorikelkka. Ympärivuorokautinen vahvuus pelastuksella 1+3, ensihoidolla 2. Lähteet fireimages.net ja Savon Sanomat. 

Lehissä puhuttiin koronasta ja Suomen Nato jäsenyydestä. Tartti lonkeron ei Naton takia, vaan koronan. Kaikki on peruttu, mut jostain syystä lähiopetus jatkuu. Tätä ei enää kestä selvinpäin, kohta perutaan myös vastuullinen tammikuu. 


Illalla pelasin. Kone crashas taas. Sitten söin leivän ja katoin Yle Areenasta Erityisiä. Se on tamperelainen sarja alakoulun pienluokasta, jossa opiskelijoilla on ADHD ja oppimisvaikeuksia. Oppilaat ovat meinanneet varastaa energiajuomia helsinkiläisestä Alepasta, niitä on kiusattu, yks on hermoillu, koska sil on ADHD ja joutunu tappeluihin. Se on tehty joskus 2021, joten oppilaat on luultavasti 09kanisterijonneja. Sitten siinä sarjassa puhuttiin tehovalvonnasta ja robottiopettajista. 

Joku oli unohtunu ottaa ADHD lääkkeen ja oli siks ylivilkas. Se ei pystyny keskittymään tunnilla, eikä ees kuulosuojaimet tai pulpetin eteen laitettava näkösuoja auttanu. Ope sano, ei tänään karkkia tai energiajuomaa. Joku oppilas villitsi sitä ja anto sille energiajuomaa. Se joi tölkin ykösellä ja toisen pullon perään. Erikoispalkinnostakin puhuttiin ja retkestä Särkikseen. Joku oppilas maalas seinään graffiteja. Joku imi bensat autosta. 

Joku väitti, et koulussa järjestettävän tietovisan aiheena on meikit, vaikka sen aiheena on kierrätys. Joku nukkuu ja on pelannu forttii koko yön. Joku oli unohtanu ottaa taas ADHD lääkkeen. 

Illalla etin kirpparitavaroita, mitä myydä muuta kun legoja. 

Torstain touhuilut 6.1.

Tänään kuuset oli otettu pois, koska on loppiainen. Lehet tuli kuitenkin tänään, en jaksa ruveta lainailemaan uutisia, vai lainaisko kuitenkin, vaikka lehissä puhuttiin vaan koronasta. Mummi oli pakannu kasan kirppistavaroita, laski, et mulle tulee rahaa 471€ yhteensä kamoista. Voittoo jää pöytävuokran jälkeen 401€. Lisäks päivällä kuulin, et rahaa tulee 471 + 202€, jos kaikki menee kaupaks. Voittoo tulee 673 - 70€ = (ES)603€. 

Tutustuin tänään myös kreikkalaiseen teofaniaperinteeseen. Kreikkalainen kaverini kerto, et palveluksen jälkeen mennään merelle, jossa pappi tai piispa heittää ristin mereen. Meressä olevat nuoret miehet ettii ristiä. Kuka löytää ristin, saa palkinnon papistolta ja joskus myös paikallisiĺta viranomaisilta. 

Kuuntelin aamulla radioo. Kohta täytyy sytyttää tuohus. Radiossa laulettiin joesta ja moottoriteistä, lapsistakin laulettiin. NRJ:ssä puhututti erilaiset rahasummat. Shellin mainoksista puhuttiin Shell palvelumestareista. Mainos haisee savelta, jos se ei haise sille, lähetä se Kaiku-kilpailuun. Sitten luettiin yssaa ja puhuttiin vaikeista lakiasioista. Radiossa kuulu Metropolian enkunkielisien tutkintojen ja WordDiven ruotsin abikurssin mainos, ruotsista M tai rahat takas.

Radiossa kuulu myös ABCDEFU. Yks mun snäppikaveri meinaa muuttaa Uuteenkaupunkiin, joka on pienempi kun Varkaus. Tulee ikävä 😞. Taas kuulu Liikenneturvan puhelin ratissa, kun ajat, aja mainoksen. Sitten kuulin Storytelin mainoksen, kokeile äänikirjoja 14 päivää ilmaseks. NRJ mainosti jotain kuntoilua ja proteiinirahkoja. 

Liikuntapuolue, eli Liike Nyt oli WL vaalikoneessa ykkösenä, vaikka vaalikoneessa ei ollu yhtään liike nytin ehokasta. Melkein pelkkiä kokoomuksen ehokkaita, välillä muutama KD:n ehokas, Kati Hynninen (KOK) tuli ekana. Koska en tiiä Joelin kantaa, varmaan Katilla mennään. 

WordDiven enkun abikurssiakin mainostettiin. Millonkahan ne maksaa rahat takas? Kun mummi ja ukki tuli TV:n propagandaohjelma alko. Rupesin kuuntelee amispoppia. Sen jälkeen alko uutiset.

Kreikkalainen ortodoksiveli soitti mulle Messengerissä, jossa on ilmaset puhelut Wi-Fillä. Mulla Wi-Fi oli päällä. Juteltiin enkuks, sanoin niet russki, eli ei venäjää. Sitten puhuttiin säästä. Sitten sen piti mennä perheen kanssa kävelylle. Mä sanoin, mun pitää mennä tekemään matikkaa. 

Kuulin myös, Afrikkaan on tulossa 56,686km pituiset moottoritiet (9kpl). Moottoriteiden kehityksessä on mukana Afrikan unioni, Afrikan pankki ja erilaiset Afrikan mantereella toimivat alueelliset kehitysyritykset. Tarkotus on yhdistää Afrikka ja kasvattaa taloutta. Myös köyhyyttä yritetään vähentää. Osa moottoritieosuuksista tulee kuitenkin päällystämättömiks.

Illalla pelasin Citiesiä. Siellä muistakin postauksista tutussa Lego Dubain kaupunkivaltiossa valtio paino taas rahaa ja jako sitä lainana rakennusliikkeille, jotka rakennutti asuntoja. Lego Dubain valtio taas rakennutti koulun. Myös lentokenttää siirrettiin. 

Siirron jälkeen kentällä tapahtu onnettomuus, Emiratesin A380 kone crashas laskeutumisen yhteydessä. Eka yksikkö saapui 30sec kuluessa, koska se oli lähdössä toiselle keikalle, eli automaatille. Automaattihälytykselle hälytettiin toinen yksikkö, aseman 31 toinen hööki, RLD 31-12, kun 31-11 lähti ilmaliikenneonnettomuus suuri tehtävälle. Pian eka yksikkö meni tikkailla ikkunahätäuloskäynnin kautta matkustamoon. Pian tuli myös lentokentän oma palokunta, tikasauto ja suuronnettomuusyksikkökin tuli. Triage-paikka perustettiin koneen viereen turvalliseen paikkaan ja lentoliikenne pysäytettiin. 

Lentoyhtiön kriisiryhmä lähetettiin paikalle muutaman tunnin kuluessa ja sosiaalitoimen kriisiryhmäkin lähetettiin. Lisäks lähetettiin sopivasti papistoo eri kirkoista ja muuta uskonnollista henkilöstöö. Myös uskonnottomat uhrit ja läheiset haki tukee uskonnollisista henkilöstöstä, lähinnä ortodoksisista ja luterilaisista papeista.

Ambulansseja lähetettiin ensin punaisten potilaiden määrä, koska vaikka resursseja oli, lähialueiden lähes kaikki lanssit oli keikalla ja vara-autojen saamiseen menee aikaa, koska läheisissä sairaaloissa oli suma ja jotkut olivat varalla kotonaan. Myös liikenneruuhkat hidastivat keltaisten ja muiden lievävammaisten avun saamista. 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Leiri 7.-10.10. - järjestötoimintaa vapaapäivinä, leireilyä sekä Varkauden pelastusasema muuttaa

Uusi vuosi 30.12.24 - 2.1.25 - raketteja ja hälytysajoneuvoja

Alkuviikko 3.-5.3. - pelihimoa ja loma