Tekstit

Maanantai 29.8. - pääsen Kuopioon opiskelemaan

Kuva
  Sunnuntaina 28.7. mun ohi poliisiaseman lähellä ajo PES330, eli perus sunnuntaipartio.  Tänään maanantaina, kun mummi kysy sitä opiskelujuttua, joku sieltä lähetti mulle viestiä, et mut voidaan ottaa kouluun. Mun luo tulee tän viikon perjantaina (2.8.) koulutusjohtaja Pieksämäeltä juttelee meille. Nyt pikkuhiljaa alan perjantain jälkeen, koska haluun asettautuu Kuopioon jo elokuun puolivälissä niin soittelee pikkuhiljaa sossulle, et pystyykö saamaan sitä kautta mitään. Sitten uutisia, Elisan masto on kaadettu Janakkalassa Kanta-Hämeessä lauantain ja sunnuntain vastaisena yönä Elisan turvallisuusjohtaja Jaakko Wallenius kertoo. Turvallisuusjohtajan mukaan maaton kaatuminen näky Elisalle teknisenä häiriönä ja sunnuntaiaamuna Elisan tekniikasta vastaavien henkilöiden mukaan masto oli kaatunu.  Walleniuksen mukaan masto on teräsrakenteinen ja se oli kiinnitetty maahan vaijereilla. Nää vaijerit on sitten katkottu, jonka vuoksi masto kaatui. Maston lähellä ei Walleniuksen muk...

Perjantai 26.7. - lyhyt, mut tärkee postaus

Kuva
  Alotetaan taas valitettavalla uutisella. Vantaalla, Kuusijärvellä oli tänään Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksella neljäkasikolmonen. Kaks alle 10v lasta oli kadonnut uimarannalla. Hätäilmoitus ihmisen pelastaminen vedestä tehtävästä vastaanotettiin perjantaina 26.7. kello 17.57, eli ennen kuutta. Pelastajien ja poliisien paikalle tullessa lapset oli jo saatu pois vedestä ja lapsia elvytettiin uimavalvojien toimesta. Poliisin tietoon on tullu, että sivullinen ois kuvannu elvytystilannetta. Poliisin päästä toivotaan, ettei kuvamateriaalia tulla julkaisemaan, eikä sitä jaeta eteenpäin. Tämmöset, osallisten ja vielä lasten (osallisten ikä ei vaikuta mun tuntemukseen) kuvaamiset on kyllä perseestä. Korkalan uutistoimisto muistuttaa, et onnettomuuspaikalla kuvaamista tulee välttää, eikä uhrit saa näkyä kuvissa.  Heräsin tänään kello 17, herääminen meni siis aika myöhään. Tänään kävin kaupassa ja ostin Kyllikinkadun K-marketista 12packin Hartwallin Original long drink 5,5%. Joku ost...

Alkuviikko 22.-25.7. - kaupungilla kuvailua, liven kattomista ja uutisia

Kuva
  Piirivartijan auto Käydään ihan nopee viikonloppu läpi. Perjantaina tilasin lonkeroo Virosta. Virossa 9 konttia lonkeroo + 3 battery konttia makso alle 400€. Maksoin ne Klarnalla, eli kuukausi maksuaikaa. Perjantaina oli muistaakseni Jay Lenoxin kysy ateistilta live tiktokissa, muistaakseni jouduin taas mykistelemään. Miska ja toinen kaveri tuli, Miska osti jälleen Prismasta olutta. Prismassa oli myös tummaihoisia miehiä. Kyllä, perjantaina oli live. Perjantaina 19.7. tuli myös 249,52€ Kelalta. Perjantain kysy ateistilta livessä oli myös katsojia liki sata. Perjantaina käytiin myös Länkkärissä ja tottakai lonkerot oli loppu, joten tilasin Asterixia. Lauantain vastaisena yönä valvoin hiukan, koska mulla oli Zoomissa tapaaminen.  Lauantaipäivä oli darrainen, koska join perjantaina niin "paljon" 3 pitkää Hartwallin Original long drink 5,5% lonkeroo, sixarin lonkeroo ja 2 asterixia Länkkärissä. Olinkin perjantai iltana semi kännissä, mut Miska vielä enemmän. Miskalla ei tainnu ...

Maanantai ja tiistai 15. - 16.7. - Torniossa maanantaina vakava neljäkasikolmonen

Kuva
  Tornion 483A tehtävälle osallistui neljä pelastuslaitoksen yksikköä, ensihoitoyksiköitä, poliisi ja EFH50 kopteri Oulusta. Kuvituskuva Kuopion lääkärihelikopterista.  Torniossa maanantaina iltapäivällä kello 17.25 tapahtuneessa 483 tehtävässä nainen päätyi kävelysillalta Tornionjokeen ja sai vakavia vammoja. Nainen kuljetettiin saamaan hoitoo Länsi-Pohjan keskussairaalaan. Hätäkeskus sai hätäilmoituksen 487A tehtävästä. Tehtävänimike muutettiin kuitenkin muotoon 483A. Poliisi ei epäile asiassa rikosta, eikä varmastikaan tiedota asiasta enempää. Tiistaina 16.7.  Lapin poliisi kuitenkin tiedotti, et nainen sai vakavia vammoja. Hän oli ollu pinnan alla noin 40min ja aika oli hätäilmoituksesta, eli todellisuudessa pinnan alla saatto olla enemmän. Hälytyssuma piti myös Pohjois-Savon pelastuslaitoksen kiireellisenä Varkaudessa . Varkaudessa ensin kello 9.47 tapahtu neljänollakolmonen. Höyrynpoistojärjestelmässä syttyi pieni palonalku Stora Enson Varkauden tehtaalla. Tehtaan h...

Viikonloppu 12.-14.7. Maailmalla tapahtuu

Kuva
  Viikonlopun isoin uutinen oli sunnuntain vastaisena yönä Suomen aikaa tapahtunut Trumpin mahollinen salamurhanyritys. On arvioitu, et Trump saattaa saada tapauksesta boostia omaan kampanjaansa ja jopa voittaa vaalit, koska USA:n historiassa on tapauksia, joissa ehdokkaat on saaneet boostia kampanjointiin. Tapauksen vaikutusta vaaleihin on kuitenkin vaikee arvioida. Lukuisten maiden päämiehet, myös Suomessa on sanonu, et tällaiset tilanteet heikentää demokratiaa. Tietenkin nyt kaikki ymmärrettävistä syistä asettuu Trumpin puolelle.  Vaikka jo torstaina lonkeroo ostin, perjantaina oli pakko käydä hakemassa lisää lonkeroo, koska ostin vaan 8kpl niitä. Kävin siis Kyllikinkadun K-marketista ostaa juomat, koska vietiin samalla Miska kotiin, koska sillä oli lauantaina yks meno. Lauantaina join lonkeroo ja illalla Jay Lenoxin kanssa vaihdettiin puhelinnumeroita. Lauantaina myös Ylöjärvellä tapahtu kuolemaan johtanu neljäkasikolmonen (X11). Ylöjärveltä löydettiin iäkäs mies menehtyne...

Viikko 27 - mökillä ja hälytyksiä

Kuva
  Ajattelin kirjottaa tän, koska elämässä on tapahtunu tälläkin viikolla kaikenlaista. Tiistaina kävin ulkona ja näin myös varmaan PES331 kun pyöräilin Jäppiläntiellä Käpykankaalta Waltterin koululle. Tiistaina menin siis Wautolle, siellä meni jonkin aikaa ja join kokista sekä vastasin niille walkers toimintaa koskevaan kyselyyn. Sain siitä hyvästä purkkaa. Kyselyn vastauksia käytetään anonyymisti Walkersin 30v tapahtumassa Helsingissä. Annoin myös luvan käyttää kyselyn vastauksia tutkimuskäyttöön, mut varmaan sinne vastaukset ei mee. Vastauksia kyselyyn kysyttiin myös muilta nuorilta. Joku nuori sano läpällä pitävänsä jos walkers toiminta Varkaudessa loppuu mielenosoituksen. Nuorelta kysyttiin, onko mielenosoitus laillinen. Se vastas, et miekkari tulee olemaan "100% laiton". Nuorille toiminta on siis tärkeetä. Walkers toiminta on kehitetty vuonna 1994 ja kehittäjänä toimii Aseman Lapset ry. Toimintaa Walkersilla on 20 paikkakunnalla. Helsingissä on lisäks Walkers kahvila. Ta...

Sunnuntai 30.6. - nuorten radikalisoituminen puhututtaa

Kuva
  Oulussa kauppakeskus Valkeassa tapahtu noin viikon sisään kaks puukotusta, joista toista epäiltiin toisen kopioks. Oulun kauppakeskus Valkean puukotukset on vaikuttanu myös mun ihmissuhteisiin ja pelkäänkin äärioikeiston nousua, koska olisin ensimmäisten joukossa uunissa. Supon mukaan äärioikeistolaisterrorismin uhka on noussu myös Suomessa. Taustalla on Euroopan laajuinen ilmiö, varsinkin Keski-Euroopassa äärioikeisto on jälleen nostanut päätään.  Viime vuosina vuonna 2020 lakkautetun Pohjoismaisen vastarintaliikkeen tilalle on noussu uusia organisoituja ryhmiä, kuten sinimusta liike ja Active Club. Nää ryhmät on tyypiltään pieniä, sillä toimintaan osallistuu muutamia kymmeniä ihmisiä, mut ryhmät on vaan osa laajempaa kokonaisuutta, koska äärioikeisto toimii myös verkkoalustoilla, erityisesti Telegramissa. Suojelupoliisin mukaan äärioikeisto järjestäytyneenä yhdistyksenä ei pyri Suomessa terroristisiin tekoihin, mut äärioikeisto voi luoda kasvualustaa yksittäisten ihmisten ...

Perjantai ja lauantai 28.-29.6. - elämää ja uutisia

Kuva
Eli alotetaan siitä, et Pohteen alueella, maakuntakeskus Oulussa tapahtu eilen perjantaina 28.6. kello 21.04 neljäkasikolmonen. Erkkolansillalla henkilö joutunut veden varaan, paikalle ensivasteyksikkönä tullut Oulun poliisilaitoksen partio sai veneen avukseen siviileiltä. Siviilit avustivat henkilön rannalle. Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitokselta hälytettiin paikalle sukeltajat sekä vene luultavasti Linnanmaan keskuspelastusasemalta. Lisäksi paikalle hälytettiin RPP141, 147 + vesijetti sekä RPP146 Oulun Raksilan pelastusasemalta. Luultavasti paikalle hälytettiin myös palomestari Linnanmaan keskuspelastusasemalta, jollei se jääny hoitamaan tilannetta etänä TIKEen. Luultavasti hälytyksen sai myös ensihoidon yksiköt, mut tilanne oli nopeasti ohi, eikä pudonneelle tullu henkilövahinkoja. RPP141, 147 + vesijetti ja 146 matkalla tehtävälle 483.  Liimailin taas viikon aikana muutaman satanisti tarran, joita tilasin The Satanic Temple Finlandilta. Suunnitteilla on tilata myöhemmin lisää ...

Juhannusviikonloppu 20.--23.6. - poliisitehtäviä, hälytyksiä ja epäpyhää jussin viettoa

Kuva
  Leppävirralla lauantaina 22.6. tapahtu juhannuksen vakavin onnettomuus. Onnettomuus tapahtu kello 0.18 lauantaiyönä Vehmersalmentiellä. Onnettomuudessa oli yhteensä neljä altistunutta ja tän takia hälytys tuli kaksnollakolmosesta, eli keskisuuresta liikenneonnettomuudesta. Paikalle hälytettiin pelastuslaitoksen yksiköitä Kuopiosta, Leppävirralta ja Varkaudesta, yhteensä 5 yksikköä. Kolme kuoli (X11), ei pystytty pelastamaan ja yks loukkaantu vakavasti. Onnettomuudessa osallisena oli vastakkaisista suunnista tulleet pakettiauto ja henkilöauto, eli onnettomuus oli kohtaamisonnettomuus. Pakettiauton nuori, mutta täysikänen kuljettaja menehty. Toisessa autossa oli kolme henkilöä, joista kaks menehty. Yks henkilöautossa kuolleista oli italialainen mies. Henkilöautossa olleista yks loukkaantu vakavasti. Vaikka pakun kuski on kuollu, epäillään häntä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kahdesta kuolemantuottamuksesta. Syytteitä kuskia vastaan ei voida kuitenkaan nostaa, k...

Maanantai 17.6. - mietteitä elämästä ja antirasismia

Kuva
  Maanantaina 17.6. Kuopiossa järjestetään äärioikeiston vastanen miekkari. Tänään selvis, etten pääse sinne, koska mummi ja ukki on mökillä. Oon kuitenkin fiiliksissä mukana. Liekkö taustalla pelko ohihuutelevista natseista, vai onko taustalla se, ettei Kuopioon haluta, koska siellä on paljon liikennettä.  Vai onko taustalla vaan mökin tekemättömät hommat, koska juhannukseks tulee vieraita? Eilen sunnuntaina 16.6. kävin muun muassa pyöräilee, liikennettä oli kohtuullisesti. Näin eilen Etelä-Savon hyvinvointialueen hoitotason lanssin EES622. Ehin kuvata sen GoProlla. Lisäks näin Varkauden poliisipartio PES330:n. "Nolla" kiesi ensin Vitostiellä, sitten noin tunnin päästä tuli tankille. Sain kuvat järkkärillä.  Tänään kattelin yhen satanisteja käsittelevän videon kommentteja. Video on ihan Ylen tekemä. Videon kommenttikenttä on osoitus siitä, kuinka jotkut kristityt ei osaa arvostaa ihmisiä ja muita uskomusjärjestelmiä. Yle onkin poistanut muutamia kommentteja ja ihmiset tä...

Viikonloppu 7.-9.6. - poliiseja ja eurovaalit

Kuva
  Viikonloppu oli aika sateinen. Perjantaina Miska tuli ja käytiin Miskan kaa moikkaa toista kaveria. Perjantaina sain myös Gigantissa viestin, että mun GoPron osat on tullut, postissa oli paljon porukkaa, onneks sinne ei tarvinnut mennä. Osat oli siis Gigantissa, kävin ne sieltä hakemassa. Näin matkalla Cittariin jonkun ambulanssin menossa keskustaan, en kuitenkaan kerinny sitä kuvaamaan. Sitten Miska lähetti mulle viestiä, et se tulee. Käytiin vielä Rustassa, mummi kävi hakemassa sieltä jotain. Sitten Miskan kaa juotiin parit, Miska kävi ostaa yhen kaljan Apsilta muistaakseni.  Hetken päästä Miskan kaa mentiin pyöräilee ja näin ensin PES330 lähtemässä Mäkkärin autokaistalta. Meille soitti toinen kaveri, joka halus tavata meidät Navitaksella. Toisen kaverin tapaamisen jälkeen halusin mennä pelastusaseman kautta. Miska kävi ostaa lisää kaljaa Päiviönsaaren Salesta, mä jäin pihalle spottaa. Näin jonkun lanssin, jota en kerinny kuvaa ja sen jälkeen katoin tutunnäköistä autoo, on...

Keskiviikko 5.6. - tylsää töissä

Kuva
  Breaking news, käymisteitse valmistetut, enintään 8% juomat saattaa tulla kauppoihin, jos metkuja ei tapahdu. Eduskunta hyväksyi alkoholilain uudistuksen äänin 102-80. Laki pyritään saamaan maaliin ja vahvistettavaksi jo tällä viikolla, eli vahvat kaljat ja siiderit voi olla hyllyillä jo ensi viikolla. Päivän toinen aamu-uutinen oli vähän surullisempi. Hausjärvellä, Kanta-Hämeen hyvinvointialueen alueella oli tapahtunu klo 6.07 kaksykskakkonen, eli niin sanottu henkilövahinko raideliikenteessä. Asiasta tiedotusvastuu siirtyi Hämeen poliisille, joka ei hienotunteisuuden takia oo tiedottanu vielä onnettomuudesta.  Jos sulla on itsetuhoisia ajatuksia, ota yhteyttä Mieli Ry:n kriisipuhelimeen 09 2525 0111, ruotsinkieliseen kriisipuhelimeen 09 2525 0112 tai englanninkieliseen kriisipuhelimeen 09 2525 0116. Suomenkielinen kriisipuhelin vastaa 24h, ruotsin ja enkunkielisten puhelinten aukioloajat löytyy Mieli Ry:n sivuilta. Voit soittaa myös valtakunnalliseen päivystysnumeroon 1161...

Maanantai ja tiistai 3.-4.6. - töitä ja uutisia

Kuva
  Maanantaina menin töihin ja töissä oli tavalliseen tapaan tylsää, koska hommia ei ollut. Ostin töistä semmosen itikantappajan, joka maksoi henksualen kanssa 0,90€ (ilman alee 1€). Sen jälkeen tarkistin kirjahyllyt ja myymälän pintapuolisesti, et kaikki on kunnossa ja tavaraa on riittävästi, kirjat aakkosjärjestyksessä yms. Kuopiossa tällä viikolla on pride viikko, tapahtumat alkaa jo maanantaina. Varsinaiset tapahtumat kuitenkin alkaa keskiviikkona 5.6. Tapahtuman järjestää Pohjois-Savon Seta Ry, yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa. Kuopio pyrkii kehittämään kaupunkikuvaansa aktiivisena yhdenvertaisuus ja tasa-arvoasioiden kaupunkina. Kuopiossa muun muassa kannustetaan anonyymiin rekrytointiin ja sukupuolista neutraaleihin ammattinimikkeisiin. Kaupunki myös liputtaa "progressiivisesti" Pride-lipulla Kaupungin- ja Valtuustontaloilla. Lipun salkoon nostaa myös kymmenen eri Kuopion toimipistettä keskustassa. Liput toimipisteissä nousee salkoon pitkin viikkoa.  Ohjemassa Kuo...

Viikkonloppu 31.5.-2.6. - päättärit, tehovalvonta ja Kuopiossakin käytiin

Kuva
   Poliisi valvo tehostetusti nuorten päihteiden käyttöä ja teräaseita myös. Viikonloppuna Varkaudessa oli liikkeellä useita poliisipartioita, PES330:lla riitti tehtäviä erityisesti perjantaina ja lauantaina, kuva otettu perjantaina, kun PES330 tuli käyttäen rannan pyörätietä ja kävi poistamassa kännissä olevan ihmisen Hertunrannasta. Joku tätä kuvasikin. Hetken päästä partio oli Varkauden Lidlillä. Tottakai myös Miska tuli mun luo ja toiset kaverit. Jay Lenoxillakin oli live ja mä olin boksissa. Kuitenkaan, muistaakseni perjantaina en saanu puheenvuoroo ja sen takia en puhunu, joten Tiktok pudotti mut boksista. Miska kuunteli musiikkia ja muistaakseni käytiin Lidlissä ja Alkossa ostaa juomia, mä menin Alkoon ja Lidliin, koska lonkerot loppu jo perjantaina. Miska osti Lidlistä Lidlin halppis olutta ja ruokaa. Sitten toinen kaveri tuli toisen kaverin Volvolla ja puhuttiin kaikenlaisista asioista. Mä en kerinny spotatakaan kunnolla, koska kaverit oli niin kauan. En ehtiny ees ka...

Viikko 21 - näyttökertoja ja ateismi sivu julki

Kuva
  Torstaina 23.5. Varkaudessa järjestettiin toista kertaa Mental Health Art Weekin tapahtuma, hyvänmielenosoitus. Mielenosoitus lähti laivanrakentajapatsaalta Kauppakatuu pitkin Taulumäen torille. Sää oli lämmin, nyt en muista sunnuntaina paljon oli. Mä tulin sinne pyörällä, tapahtumassa järkkärit toimi myös häirintäyhdyshenkilöinä. Lisäks poliisit partioi Kauppakadulla. Sitten mentiin kulkueena torin suuntaan. Torilla oli erilaisia ständejä, joissa voi vierailla. Torikahvila oli auki ja myös Keski-Savon yrittäjänaiset myi tapahtumassa tuotteita. Kulkuetta ja ihmisiä torilla myös kuvattiin ja kuvia julkastiin tapahtuman jälkeen someen. Olin taas mielelläni linssiluteena ja esiinnyinkin joissain kuvissa. Lisäks tapahtumassa otettiin myös videoita, youtubee en oo vielä kattonu.  Ständeillä ihmiset sai muun muassa kirjoittaa mukavia asioita värillisillä tusseilla ja ei mukavia mustalla värillä. Mä kirjotin mustalla tussilla "syrjintä" ja värillisellä "yhteisöllisyys". ...

Maanantai ja tiistai 20.-21.5. - töitä ja uskontoo

Kuva
  Lempäälässä tapahtu maanantaiyönä 20.5.  kello 1.27 kaksykskakkonen, eli mahollinen ihmisen allejäänti tavarajunan alle. Sekä Pirkanmaan pelastuslaitos että Sisä-Suomen poliisi on onnettomuudesta vaitonaisia varmaan siks, ettei mahollisesta kuolemantapauksesta läheiset saa tietoa ekana mediasta. Onnettomuudessa viranomaisuutiset.fi tiedon mukaan oli varmaankin tavarajuna, siksi myöskään VR:llä ei ollu tarvetta tiedottaa mahollisesta henkilövahingosta. Puolen tunnin kuluttua onnettomuudesta viranomaisuutiset.fi tiedotti, et onnettomuus on tapahtunu lähellä Lempäälän juna-asemaa. Jos sulla on itsetuhoisia ajatuksia, ota yhteyttä Mieli Ry:n kriisipuhelimeen 09 2525 0111, ruotsinkieliseen kriisipuhelimeen 09 2525 0112 tai englanninkieliseen kriisipuhelimeen 09 2525 0116. Suomenkielinen kriisipuhelin vastaa 24h, ruotsin ja enkunkielisten puhelinten aukioloajat löytyy Mieli Ry:n sivuilta. Voit soittaa myös valtakunnalliseen päivystysnumeroon 116117 ja/tai mene rohkeasti päivystyks...